Uusia juttuja!

Meillä ei asu enää pelkästään vauhtimato vaan myös pieni papupata! Lucas on äännellyt tähän asti lähinnä mölisemällä, kiljumalla sekä ääööäää-vokaaliäänteillä. Muutama päivä sitten se kuitenkin keksi miten kivoja myös pehmeät konsonantit on ja nyt täällä kuunnellaankin aamusta iltaan sen höpötystä. Bäbäbäbäbä. Papapapa. Mamamama. Typerä todellisuudentajunsa menettänyt supermutsi sanois että minun lapseni osaa sanoa isi ja äiti - papa, mama. Mutta koska oon realisti enkä olemattomia kuvitteleva dorka, sanon että lapseni osaa jokellella ja voi kuinka hauskalta se kuulostaakaan!

Lisäksi se samainen lapsonen alkaa uhkaavasti näyttää siltä että se tahtois kovasti nousta jo lattiatasosta vähän ylemmäs. Se on jo jonkinaikaa noussut yhden käden varassa jonnekin (esimerkiksi olkkarin pöydän alatasolle), mutta pitänyt yleensä toisen käden lattiassa. Nyt se kuitenkin nostaa itsensä kahdella kädellä ylös, ottaa tukea joko siitä olkkarin tasosta tai sitten meidän puu/pahvilaatikosta (joka on muuten mun siskon vanha äitiyspakkaus :D) ja kurottelee toisella kädellään tavaroita.

Entäs miten sujui se pinnasänkyyn siirtyminen? Mahtavasti! Ei mitään ongelmaa, Lucas koki sen heti omakseen. No ehkä norsu auttoi asia ja se että tein siitä vähän pesämäisemmän, se sänkyhän on aika pitkä koska siitä saa irroitettua pinnat jolloin se on sopiva pidemmäksikin aikaa. Nyt on mamilla turvallinen olo, koska Lucashan ei herätessään ala huutamaan, vaan pyörii ympäriinsä, repii sängyn reunoja ja koittaa kiivetä ylöspäin, paukuttelee jaloillaan ja aloittaa juttelemaan vasta vähän myöhemmin. Siks en aina kuulekaan heti kun se herää, joten pelkäsin ennen että milloin se kiipeää siitä pikkusängystä reunan yli vaikka ei se edes osannut silloin vielä nostella itseään samanlailla, mutta aattelin et se keksii sen kuitenkin just sillon siellä ollessaan.

Imetys on nyt loppu! Imetin eilen aamuyöllä vielä vikan kerran, mutta viime yönä annoin maidon pullosta! Ja tottakai Lucas päätti herätä KAHDELTA. Se on ennen herännyt aina kerran syömään, 4-6 aikaan, mutta se ilmeisesti kuuli illalla mun suunnitelmista ja keksi että kello kaksi on nyt hyvä aika. Sillä oli kyllä nälkä, koska se söi hetkessä koko pullollisen. Kuudelta se heräs sitten lopullisesti ja vetäs kaks desiä. Tosi kiva jos se nyt sitten päätti aloittaa jonkin sortin öisen kasvukauden kun en voi enää vaan napata sitä sängystä ja imettää, vaan pitää mennä lämmittämään noita korvikkeita.

Vähensin sitä imetystä tosiaan pikkuhiljaa ja lopussa mentiin jonkinaikaa niin, että imetin ainoastaan kerran päivässä, just sillon aamuyöstä. Nyt sekin on kuitenkin historiaa! Se mun lopetus on siksikin kestänyt niin kauan (tärkeenä syynä kuitenkin se, että Lucas ehtii tottumaan), koska ei olla löydetty mistään isommastakaan marketista samanlaisia tetrakorvikepurkkeja kuin Suomessa, ja oon ajatellut etten jaksa aamuyöstä silmät ristissä alkaa keittelemään vesiä ja taas jäähdyttämään ja blaa. Me sitten otettiin Hipp:n nettisivuilta muun tilauksen yhteydessä niitä ja 8 x 4,5dl maksoi 16 euroa! Käyttääkö kukaan Suomessa tollasta veteen sekoitettavaa korvikejauhetta mikä täällä on normaali vai onko kaikilla vaan noita valmistetroja?

Tässä kuvassa juuri aamu-uniltaan herännyt vähän vielä jumissa oleva kaksihampainen terroristi ei ole enää ollenkaan jumissa, vaan paukuttaa tällähetkellä mun kenkiä lattiaan ja syö niitä joten taidan mennä pelastamaan kenkäparat! Adioooos ja aurinkoista viikkoa kaikille! :*

Meidän tuleva koti.

Talot ja asunnot Tirolissa on kalliita, suorastaan sikahintaisia. Asumisesta ja siitä miksi se on niin hintavaa kerroinkin jo tässä postauksessa, joten en ala toistamaan itseäni. Tästä ihan meidän läheltä oli nyt just myyty talo, himppasen verran pienempi kun tämä meidän mutta about yhtä vanha, ja se oli kustantanut hulppeat 600 000 euroa. Siis yli puoli miljoonaa! Varsinkin täällä meillä on tosiaan aika hehkeitä hintoja (huolimatta siitä että meidän "keskustassa" on hurjat kaksi kauppaa), kiitos upeiden maisemien, Itävallan suurimman hiihtokeskuksen sekä keskeisen sijainnin (Innsbruck, Salzburg ja München on kaikki lähellä). Tosta sais esimerkiksi suorastaan valtavan 45 neliön kaksion, vain 170 000 euroa. Tai miten olis tästa meidän läheltä pelkkä tontti? 1,5 miljoonaa, voit sitten asua vaikka teltassa kun ei olekaan enää rahaa rakentaa sitä itse taloa.

Tuo tulee olemaan Lucaksen koulutie, tästä kuvasta vasempaan suuntaan kilometri kouluun ja oikeaan suuntaan kilometri kotiin. :)

Tästä johtuen mekin teemme kuten moni muu - umbauen. Tässä talossa on siis kaksi asuntoa, ja tällähetkellä yläkerran asuntoa asuttaa ainoastaan Stefanin mama, jolle siellä neliöitä on vähän liiaksi joten me vaihdetaankin asuntoja päikseen. No okei, ihan noin helposti se ei mene, meidän pitää kyllä maksaa Stefanin veljelle sen osuus ja remontoida koko hela hoito. Saadaan siitä silti huomattavasti paljon vähemmällä rahalla just meille sopiva koti, kuin että etsittäisiin jostain toinen talo tai tontti. Eihän sekään halpaa lystiä tule olemaan, mutta satoja tuhansia euroja halvempaa kuitenkin ellei sitten tahdo muuttaa metsän keskelle johonkin hökkelöön (tämä talo on oikeesti uskomattoman hyvällä paikalla). Tirolin osavaltio lisäksi jopa rahallisesti avittaa vanhojen talon saneerauksessa, koska nekin haluavat talojen pysyvän kunnossa.

Yläkerran asunnossa on noin 80 neliötä. Tämän lisäksi siellä on vielä 18 neliön puuvarasto, josta aiotaan myös joskus myöhemmin tehdä huone, mutta ei vielä tässä remontissa. Tähän hätään meille riittää kaksi makkaria, keittiö, kylppäri ja iso olohuone. Ja tietysti se tärkein - iso terassi! Länteen osoittavalle parvekkeelle paistaa aamusta iltaan aurinko ja iltapäivästä alkaen myös takapihalle ja pohjoiselle takaterassille. Itävallan kesä on pitkä (huhtikuusta lokakuuhun), joten pihapäiviä ehtii kertyä paljon. Takapihalla on onneksi myös tosi paljon varjoa Lucasta varten, ja myös mua, koska mä en ole mikään auringonpalvoja. Tykkään että se paistaa, mutta itse auringonotto on ehkä tylsintä puuhaa heti seinään tuijottamisen jälkeen.

Stefanille tärkeä on tietysti keittiö, koska se on hyvin intohimoinen kokki. Se vihaa meidän pientä keittiötä, no eipä se munkaan suosikki ole. Työ- ja laskutasoja ei ole juuri yhtään, joita uuteen keittiöön hankitaan kyllä kunnolla. Lisäksi se haaveilee saarekkeesta, johon tulisi hella ja uuni, jotta kokkaillessa voi katsella muutakin kuin sitä seinää. Me vaihdetaan nykyisen "vanhempien makkarin" ja keittiön paikkoja, koska makkari on nyt juurikin sinne länteen päin, joten sinne paistaa aurinko koko päivän. Kuka hengaa makkarissa koko päivän, no ei kukaan. Lisäksi se on heti olohuoneen jälkeen koko asunnon suurin huone, joten ne neliöt menee vähän hukkaan kun huoneen päätarkoitus on kuitenkin nukkuminen. Se on olkkarin vieressä ja meillä oli haaveena että välissä oleva seinä olisi hajotettu melkein kokonaan pois jolloin keittiö ja olkkari olisi ollut samaa, mutta koska se on kannatteleva seinä ei voida tehdä siihen kuin parin oviaukon levyinen "holvikaarimainen" reikä.

Mulle se olkkari on keittiön ja terassin/pihan lisäksi ehkä se tärkein, koska olemiseenhan se on tarkoitettu, onneksi se on sentään parhaalla paikalla. Tää talo on muuten kyllä vähän hupsusti rakennettu silloin aikoinaan, terveisiä Stefanin edesmenneelle papalle. Kylppärikin loppuu vähän niinkuin kesken, mutta me aiotaan suurentaa se niin ettei eteinen/käytävä vie siltä tilaa, jolloin eteinenkin jää vähän pienemmäksi, koska kuka hengaa sielläkään? En ainakaan minä, yleensä mua joutuu odottamaan eikä toisinpäin. Eteistä odotan kyllä myös kovin paljon, koska tässä asunnossa meillä ei ole sitä ollenkaan! Hankala varmaan finskinä kuvitella, koska siellähän on jokaisessa kämpässä edes jonkinlainen, edes semmonen alle neliön kokoinen.

Mitä muuta odotan? Tilaa - säilytystilaa, telmimistilaa, tanssitilaa, kokkaustilaa, siivoustilaa. Valoisuutta, isoja ikkunoita! Pientä pintaremonttia - maalaamista (oon oikeesti hyvä maalari, paitsi katon maalaamista vihaan, tulee niska kipeeks), sisustusta. Mitä en odota? Lainan lyhennyksiä, aikataulutusta, kiristäviä hermoja, stressiä, remppamiehiä, pauketta ja meteliä. Tosin valtavan iso bonus on se, että me voidaan asua tässä pienemmässä asunnossa siihen asti kunnes yläkerran asunto on edes jotenkin valmis, koska Stefanin mama ottaa ilmaisen "työsuhdeasunnon" duunipaikaltaan jolloin kenenkään ei tarvitse maksaa lainojen lisäksi vielä ekstravuokriakin. Sitten me siirrytään ylös ja Stefanin mama remontoi tämän, eli sen tulevan, asunnon. Tämä on onneksi niin pieni (oonkohan tarpeeks usein todennut sen täällä blogissa...) ettei siinä kauaa mene.

Kuulostaa ehkä hirmuiselta rupeamalta, mutta se ei oikeasti ole ihan niin järkyttävä. Toki henkinenkin valmistautuminen täytyy varmaan suorittaa, löytyyköhän jostain jotain "näin valmistaudut remonttiin ja siihen mitä kaikkea se oikeasti tuo tullessaan"-oppaita. Tosin oon vahvasti sitä mieltä että pahempaa kun synnytys ei tuokaan voi olla vaikka paljon kauemmin kestääkin, ja kyllä tottakai ne on verrattavissa koska sen jälkeen meillä on myös jotain ihanaa ja ikuista (ja rahaa vievää...) - meidän koti! :) Onko muilla suuria suunnitelmia ja kaikkia kivoja talohaaveita, jos edes jonkinlaisen järkevän budjetin rajoissa mennään tai sitten ei missään rajoissa? Jos rahaa ei mietitä, ottaisin myös mielelläni kesämökin sekä Suomesta järven rannalta että täältä! Kesämökeissä on vaan sitä jotain ja oon niin kovin kade kaikille joilla semmonen on. :)

Esimerkiks tällaisen järven rannalla olis mökki aika kiva! Tää on kans meidän läheltä, Hintersteinersee. Ja tähän myös lopetan tän höpönlöpön, nappaan Lucaksen kainaloon ja siirryn takas pihalle ciao. :)

Oo, miten suloinen kesä!

Päivä oli kuuuuuma, onneks varjossa kykeni olemaan. Lähdettiin ennen kahtatoista kauppaan ja sit oltiinkin koko pitkä päivä ulkona (lukuunottamatta Lemmen viemää-lounastaukoa)! Yllä meidän kotikatu. :)

Stefanin duunipaikan Stanglwirtin kaikista isoin pomorouva, koko hotellin omistaja, on jo ikuisuuden käskenyt Stefania tuomaan Lucaksen näytille, mähän tapasin sen jo silloin kun käytiin siellä syömässä. Tänään me sitten vihdoin mentiin! Sen jälkeen käytiin vielä syöttämässä joutsenia, kun pääkokki halus ottaa kuvia. :D

Siellä oli kaksi samaa rakastunutta joutsenta kuin talvellakin ja sit tollanen yksinäinen perussorsa! Mä syötin vaan tota reppanasorsaa, koska se ei uskaltanut tulla hakemaan leipää kun noi joutsenet lieroili.

Lucas oli tietysti myös hyvin kiinnostunut!

Terassilta löytyi mielenkiintoinen multasäkki.

 Mun pojat ♥

Uudestaankin mun pojat ♥

Stefan ahkerana rakens myös uuden kompostin ! Näyttää tässä alkuvaiheessa kenties vähän kummalliselta haha. :D

Lopulta Lucas sitten uinahtikin.

Nyt ollaan onnellisesti taas sisällä, kuu möllöttää ja vasemmalla olis näkynyt Loferer Steinberge-vuoriryhmä johon jonkin sortin auringonlasku värjää punasellaan, mutta se on tosiaan lähempänä heleää vaaleenpunasta eikä mitään oikeeta auringonlaskua, joten se jäi kuvasta koska naapurin talokin oli vähän tiellä. Nyt me mennään iltapuuhiin ja sit Lucas meneekin kohta toivottavasti jo unimaailmaan, koska se ei ole tänään nukkunut kuin reilun tunnin. Oi ja tänäänhän on keskiviikko, tulee ihania vauvaohjelmia telkkarista, jeii ciaoo :* !

Kukkuu lukijat!

Hei te siellä ruutujen toisella puolella! Pienellä blogillani on päivittäin valtava kävijämäärä siihen verrattuna, kuinka useasta tiedän. :D Kaikki finskisukulaiset ja -kaverit, teidän ei välttämättä tarvitse ilmoittaa olemassaolostanne ellette tahdo, mutta te muut - laittakaa joku kommentti mitä te täällä mun kääpiöblogissani oikein touhuatte! Tiedän että kyselen harvoin mistään mitään mutta tää on häirinnyt jo jonkin aikaa. :D

Blogin nimeen liittyvien Google-hakujen ja muiden vastaavien lisäksi tänne on myös löydetty toinen toistaan hienommilla hakusanoilla ja julkistan teillekin tähänastisia helmiä, millä ihmiset ovat tänne eksyneet. Eivät ole kyllä täältä etsimäänsä löytäneet. :D

VAUVA

esineiden vaihto lasten oma kulttuuri

ensimmäinen neuvola vauvan kanssa

ensimmäinen neuvola aina

kiva nimi vaipanvaihdolle

ITÄVALTA

toisenasteen koulutus itävalta

lasten kanssa kesällä alpeille

ajo alpeilla huhtikuussa

alppien maitotuotteet

alpeilla johann

YMMÄRRÄN JOTENKIN

huono näkö

lomatunnelmia

ruotsin kuningasperhe

afganistanilainen miehen nimiä (suloisen Sofian isi hihi :))

x nimi

WTF

kun ei yksin‘‘n mit‘‘n kovin

ihana kello

es-kello

hyvä on muistella ihania tapahtumia

maha pieneks

Siis kukaan ei löydä täältä tietoa neuvolasta, ei ensimmäisestä eikä ensimmäisestä aina. Jos joku tietää kivan nimen vaipanvaihdolle niin tahdon ehdottomasti kuulla, en edes tiennyt että sille pitäisi olla joku kiva nimi. Es? Onko se sitä jotain mitä teinit juo Suomessa? Kuka tahtoo semmoisen kellon? Joitain kyseisiä Itävaltaan liittyviä olen saattanut mainita, mutta en kyllä muuten avannut. Hyvä on muistella ihania tapahtumia, tottakai on? Ja se kuka on etsinyt vinkkejä miten mahan saa pieneks on tainnut pettyä karvaasti tänne eksyttyään!

Mutta jokatapauksessa kivaa alkavaa viikkoa kaikille - tutuille ja tuntemattomille! :)

Touhuiluja.

Hiphei, kesä vaihtui toissapäivänä yhdessä yössä kalsean kylmään sateeseen, joten me viihdyttiin pari päivää ihan neljän seinän sisällä. Tänään lämpö sitten taas palasi ja ens viikolla pitäis olla taas päälle kahtakymppiä. Jawohl, ehkä mä voin jo vihdoin ja viimein kantaa nuo talvitakit ja -kengät ensi talvea odottamaan kun ei niitä ole kukaan pitkään aikaan edes enää käyttänyt, mäkin oon jo hyvän tovin sipsutellut ballerinoissa ja kohta voikin jo jättää leggaritkin mekon alta pois! No okei, siihen menee kyllä vielä hetki ellei tahdo keuhkokuumetta.

 Ei huolta, sillä oli kyllä hattukin! Ja mistä saa kunnollisia lasten aurinkolaseja eikä tommosia pilipalibrillejä?!

Sadepäivien ansiosta sain jopa jotain aikaiseksikin - vaihdoin vihdoin makkarissa järjestystä ja keksin fiksun paikan sille häkkisängylle (kyllä, minä yksin, Stefan kun oli eilen duunissa vaivaset 15 tuntia). Tai no, fiksun ja fiksun, mutta kun meidän makkari on oikeasti ihan minimaalinen ja tavarat jotenkin ihan dorkia (sänkykin syö siitä vähästä pinta-alasta jo neljä neliötä) niin ei sille nyt löytynyt mitään parempaakaan paikkaa. En millään tahtois luopua tosta Lucaksen ihanasta kehtosängystä koska se on niin kovin kauniskin, joten jätän sen nyt vielä makkariin. Ei sitä siis todellakaan myydä mutta ehkä se vois kuitenkin varastoitua siihen asti kunnes sille tulee mahdollisesti taas uusi käyttäjä.

Nuinpäin! Lucas nukkui vielä viime yön stubenwagenissaan, mutta tänään aattelin kokeilla pinnistä! Aloitin siis jo eilen tyhjentämään sitä mutta motivaatio katos ja jatkoin tänään, koska siellä oli tosiaan kaikki Lucaksen pieneks käyneet vaatteet ja niitä oli paljon... Sain ne järjesteltyäkin vihdoin kolmeen kasaan, Caritasille (vähän niinkuin UFF) menevät, kirpparille menevät ja sitten tietysti ne tärkeimmät eli meille jäävät! Mulla on ihania suosikkeja joista ei vaan pysty luopumaan mutta ne oli kaikki jotain 50-56-kokoa (ja tietty unisex), sitä suuremmat menee kyllä kaikki pois. Paitsi muutama, mutta oikeasti pois menevien kasa oli kyllä paljon isompi, mä en ole mikään hamstraaja! :D

 Vanha sänky vs. uusi sänky, saa nähdä kuinka käy!

Mitähän vielä, käytiin kukkakaupoilla tällä viikolla kun Stefan on nyt sitten innostunut tällä kertaa bonsaipuista ja on repinyt pihalta ja metsistä ja ties mistä ehdokkaita joista aikoo kasvattaa semmosia. En tiedä kuinka kauan tää innostus kestää, koska niiden kasvamiseen menee vuosia. :D Tosin se on edelleen yhtä innoissaan kaktuksistaan vaikka ei nekään sen nopeammin kasva joten saa nähdä. Enivei, mentiin sinne rehukaupoille oikeasti hakemaan jotain Lucakselle - istutettiin sille takapihalle kirsikkapuu! :) Nyt kun on lähes sataprosenttisen varmaa että tässä pysytään (ei tässä asunnossa, mutta samassa talossa), niin voitiin vihdoin tehdä sekin. Ja nojoo eipä sitä talvella paljoa puita istutellakaan.

 

 Kovin on kaunis, vähän saattaa tuota aikaa vierähtää ennenkuin saadaan omia kirsikoita napaan... :D Aita alkaa jo vähän vihertää, kesäisin se on niin tiheä ettei läpi näe.

Mulla oli vielä jotain muitakin uutuuksia mutta ylläri kun en muista mut ei se mitään, Lucas herääkin kohta joten alan laittelemaan sille ruokaa. Se söi lounaaks jotain kalaskeidaa ja yök miltä sen henki hais vielä tunti sen jälkeenkin, harmi kun vauvojen hampaita ei voi pestä hammastahnalla. :D Niin just, HAMPAITA! Me ei käydä enää pesemässä hammasta, vaan niitä on kaksi ja ne on jättimäiset! Ja nyt ciaoo :*

Elämäni Alpeilla ennen Lucasta.

Jos joku tahtoo lukea vauvajuttuja niin hyppää tämän yli heti hop! Halusin koota vähän kuvia mun hulvattoman hauskoilta Itävallan talviltani (tosin ainoastaan kaikkia kilttejä kuvia koska tätähän lukee Suomessa mun puoli sukua). Oon niin iloinen että ylioppilaaks kirjoitettuani lähdin kohti tuntematonta, yksin, tietämättä yhtään mikä mua odottaa. Toisaalta oon taas myös niin iloinen että Lucas päätti ilmestyä tähän maailmaan, koska muuten en olis varmaan koskaan lopettanut tota päätöntä touhua, jolloin elämän sisältö oli aikalailla pelkkää duunia, lautailua ja juhlimista (eli melko tyhjää :D). Been there done that, vaikka nyt oonkin hirvittävän onnellinen niin ei siitä vaan pääse yli eikä ympäri että oli ne vaan hauskoja vuosia ne! Kaikki kuvat ei ole mun itse ottamia, vaan kiitos tutuille joiden kuvia oon joskus varastanut. :)

Mun "pääravintolat" oli Stubaissa Eisgrat ja Jochdohle, Serfauksessa Skihütte Masner. Lisäks olin myös muissa ravintoloissa välillä päivän pari, esimerkiks kun Eisgrat meni ekana keväänä remonttiin ja kun Serfauksessa jäätiin melkein viikoksi laaksoon jumiin. Eniten ehkä tykkäsin keväästä 2011, jolloin aamulla tein aina kaikki ruuat pojille valmiiksi Eisgratissa, sitten menin Jochdohleen mun ihanan kakkospomon avuksi asiakkaita palvelemaan ja iltapäivällä laskin takaisin Eisgratiin tekemään taas seuraavan päivän ruokia. :)

Stubaissa välisesonkeina, eli tammikuussa sekä pääsiäisen jälkeen rinteet oli melkein autioita, joten vapaapäivät oli kivoin viettää laudan päällä, varsinkin tammikuussa kun tuli aina uutta lunta jota oli ihana pöllytellä menemään. Loppukeväällä aamuisin lumi oli vielä hyvää, mutta keskipäivään mentäessä auringon lämmittäessä se muuttui aikamoiseks loskaks, jolloin oli välillä kiva heittää lauta mäelle ja vaan rentoutua!

Välillä sitten taas kävi näin - ylemmän kuvan tapaisia juhlimisia seurasi se ettei seuraavana päivänä kyennytkään muuhun kuin mitä alemmissa kuvissa näkyy. "Lähdetään laskeen" oli usein se, että laskettiin yksi mäki ja mentiin aurinkotuoleihin toipumaan. Välillä jopa se, että ainoastaan kantoi laudan ulos ja meni suoraan nukkumaan. :D Kausikortti oli siis ilmainen, joten se laskupäivien missaaminen ei ollut niin vaarallista (varsinkin Jochdohlessa ollessani, silloin pääsin mäkeen joka päivä). Ylempää kuvaa ei ole muokattu mitenkään, vaan mun silloinen kamera oli "vähän" hajalla eikä sisäkuvat "oikein" onnistunut, vaikka aika hyvä apinasuodatin toi kyllä oli!

Tää on yks mun lempparikuvista, kevään 2010 viimeisiä päiviä Stubaissa, lomailtiin vielä viikko "kotona" ja lähdettiin aina kukonlaulun (auringonnousun) aikaan vuorille. Mun kengät on tuolla takaluukussa koska toi auto oli niin pieni, meitä oli viisi ja Peter-kuski niin iso että takana mahtui istumaan paremmin ilman isoja lautakenkiä. :D

Dorfpub oli Stubaissa meidän ehdoton lempparipaikka, ei edes käyty missään muualla, paitsi tietysti après skissä ja jos oltiin yökelkkailemassa. Ja jos menojalkaa vipatti vielä senkin jälkeen kun Dorf meni kiinni niin käytiin kyllä välillä kahdessa enemmän baarimaisessa paikassa, joiden aukioloajat heitteli vähän asiakasmäärien mukaan. Kerran lähdettiin toisesta viiden jälkeen ja sinne jäi ihan täys hulina päälle. :D

Minun ihana työasuni... :D Lukiopohjalla on ihan hyvä olla kokki (enkä ole itse kuvaillut itseäni, vaan mun dorka duunikaveri tuli vapaapäivänään häiriköimään mua ja postas ne kaikki sitten mun Facebookin seinälle)! Aamuisin istuttiin aina ennen duunin alkua tossa meidän "viihtyisässä" taukotilassa. Keväällä friikkisiivottiin aina pari päivää kun jos ravintola meni kesäksi kiinni, ja sitten paketoitiin koko hela hoito! Ton pastakoneen paketoimisen kanssa mulla meinas vähän palaa käämi.

Serfauksessa asuttiin siis tuolla vuorten keskellä. Laskettiin paljon, aivan valtavan ihanan paljon! Oli jotenkin tosi kiva noiden kahden järjettömän villin talven jälkeen olla ihan keskellä ei mitään, mennä duuniin niin että kiipes vaan portaat ylös ja sit usein huomatakin että blah, ei ole asiakkaita, menenpä vaihtamaan vaatteet ja lähden tosta takapihalta mäkeen. Ja se mitä kaikki kysyi - ei oltu koko puolta vuotta tuolla vuorten keskellä, vaan meillä oli kyllä vapaapäiviä ja laaksossa huoneita, jolloin sai halutessaan olla pari yötä viikossa myös ihmisten ilmoilla haha. :D

Mutta meillä oli ylhäälläkin ihan tarpeeksi tekemistä! Meitä asui siellä siis joku reilu 30 henkeä, joten jos tahtoi seuraa niin sitä kyllä sai. Ylemmät kuvat on mun duunikaverin synttäreiltä, joululta ja uudeltavuodelta. Tommosina spesiaalipäivinä, eli jouluna ja uutenavuotena (sekä vikana iltana), oli meillä vähän fiinimpi illallinen ja juomat firman piikkiin. Saatettiin muutenkin välillä virittää Kinect tai SingStar, joskus katottiin leffoja isolta kankaalta. Keväällä tehtiin duunit aina iltapäivällä supernopeesti valmiiks ja sit mentiin aurinkotuoleihin kellimään, vuorilla aurinko paistoi vähän pidempään kuin laaksossa. Hiihtokeskukset menee täällä siis jo neljältä kiinni, joten asiakkaistakaan ei ollut häiriötä. :D

Jotain katastrofaalista on vielä laitettava - tammi-helmikuu 2012. Yhtä paljon lunta on tullut Tirolissa viimeksi yli 30 vuotta sitten. Jos ajattelette Suomessa että huh, mikä lumimyrsky niin kertokaa se vielä viidellä. Kerran lumimyrskyn tullessa oltiin just laaksossa viettämässä vapaita ja no, sinne jumahdettiinkin moneksi päiväksi koska kukaan päässyt Masnerille eikä sieltä pois koska helikopterit ei voineet tuulen vuoksi räjäytellä lumivyöryjä, jonka takia rinnekoneet ei saaneet lupaa ajella siellä päin.

Mulla on myös paljon kivoja maisemakuvia, mutta tämä oli nyt enemmänkin katsaus mun entisiin vuosiin, ei näihin upeisiin maisemiin, niitähän löytää Googlestakin. Tää teksti meinas paisua ihan meganomaalisiin mittasuhteisiin kun meinasin laitella vielä ties mitä höpönlöpöaiheita, mutta nyt on pakko laittaa piste tälle! Jos jotakuta kiinnostaa Itävallassa työskentely niin voin kyllä joku kerta kirjoittaa siitäkin, sillä ravintola-ala täällä eroaa aikalailla Suomesta (tai kai sielläkin on ihan okei esimerkiks tehdä viikko putkee 12-16h duunipäiviä tai olla 22 päivää ilman vapaita :D).

Vielä yks mun lempparikuvista - Stubai 2011, viimeisiä lomapäiviä. Muita laiskotti eikä ne jaksanut edes ajatella laskemista, mä sen sijaan jopa kävin aina välillä mäessä ja tulin sitten taas bisselle niiden seuraks. Parhaat urheilurintaliivit on muuten joo noi olkaimettomat, mutta kun pitihän saada se paras rusketus ilman mitään rajoja!

Mutta mitä mulle jäi käteen? Nopea itsenäistyminen, valtavasti ihania uusia tuttavuuksia, suuri määrä mahtavia kokemuksia ja upeita muistoja. Ja tärkeimpänä tietysti - Stefan ja Lucas. En vaihtais päivääkään, en edes niitä vähän huonompia. Mutta nyt, juuri tässä hetkessä noiden kahden tärkeimmän kanssa, on ihmisen äärettömän hyvä olla. :)

♥

Ajankohtaisuuksia.

Istun terassilla mekossa ja leggareissa ja varvastossut jalassa, Lucas nukkuu vaunuissa eikä silläkään ole päällä muuta kun body, housut ja hattu. Auringossa on melkein kuuma kun ei tuule yhtään, no Lucas olis muutenkin varjossa mutta niin oon minäkin mielelläni. Se kesä tuli sitten hetkessä rytinällä, taitaa kadotakin yhtä rytinällä. Oli ihana käydä äsken lenkillä kun poikkesin kauppaan ja siellä oli vähän viileempi. :D Lucas on nukkunut jo kaks tuntia, eilen olin pukenut sen ulos vähän liian lämpösesti, se ei meinannut saada unesta millään kiinni kun oli reppanalla varmaan vähän kuuma ja tietysti kun se vaan venkoili niin tuli entistä kuumempi. Nukahti se sitten vihdoin, mutta sisällä oli parempi nukkua kun siellä oli niin paljon viileempi.

Se on alkanut nukkumaan paljon enemmän kuin ennen, johtuen varmasti siitä että se kuluttaa niin valtavasti energiaa ryömiessään ja pyöriessään ympäri kämppää koko päivän. Kyllä, meille on muuttanut pieni vauhtimato! Onneks meillä ei ole kauheasti mitään kiellettyä missään mihin se pääsis käsiks, paitsi tietysti takka, mut nyt kun on niin lämmin niin sitä ei tarvii lämmittää kun iltaisin joten se ei ole kuuma, ainoastaan likainen yök... Olkkarin pöydän alatasolta olis ihana repiä kaikki alas, kenkiä olis kiva syödä, jalkalamppu näyttäis paremmalta kaadettuna, sohvan alla olis aivan varmasti kaikkea mielenkiintoista (Lucaksen pää ei mahdu sinne jes!) ja ruokapöydän tuolien alle on hauskaa yrittää sulloutua. Noi on tosiaan kaikki onneks aika harmittomia ja vaarattomia.

Pyörivän pesukoneen katselukin on niiiin hauskaa kun mami touhuaa vessassa!

Lucas nukkuu siis nykyään yleensä yöunien (normaalisti 8-10h) lisäksi aamulla puolen tunnin unet, 1-3 tunnin päikkärit ja saattaa vielä illallakin nukkua puolisen tuntia jos on ollut hyvinkin touhukas päivä. Eihän noi määrät edelleenkään mitään jättisuuria ole, mutta ainakin vähän parempi kuin se joskus talvella ollut, 9-10 tuntia koko vuorokaudessa. Puolivuotiaan normimäärä internetin ihmeellisen maailman mukaan (Stefan kertoi) on 14 tuntia vuorokaudessa, joten ollaan aika lähellä! Tosin Lucas taitaa olla niitä tyyppejä jotka ei tarvitse kovin paljoa unta, sen se on kyllä perinyt isältään eikä multa. Nukkumisesta puheenollen, meidän pitäis nyt oikeasti siirtää Lucas sinne pinnasänkyyn (joka on jäänyt koska makkariin pitäis keksiä joku uusi järjestys sen takia, mutta kun se on niin pieni!)...

...tästä syystä. Tältä se näyttää yleensä kun on mielestään nukkunut tarpeeksi pitkät päikkärit, yksinään tuolla pyörii ja hihittelee kunnes joku kuulee ja hakee sen pois. :D

Siitä Lucaksen viljavihasta - syötiin pitkään aamuisin aina puuroa tai viljaa sisältävää lastenruokaa. Ilman mitään ongelmia, ei mitään masuvaivoja tai muitakaan. Aattelin sitten vielä pidemmät yöunet mielessä (vaikkakin toi 7-9 tuntia putkeen on jo mainio) tarjota sitä illalla ja voi herranjestas mitä öitä täällä oli! Sen on pakko johtua siitä viljasta, koska mitään muita syitä en keksi sille kitinälle ja heräilylle ja byää kun elämä on kurjaa kun tais mahaan sattua. Kokeilin niin että annoin illalla pelkkää hedelmäsosetta ja ai että kun oli elämä taas auvoista, kokeilunhaluisena sitten taas jotain viljatuotetta ja yö oli taas ihan kamala. Ostettiin "Gute-Nacht-Fläschen"-korviketta ("hyvää yötä-pullonen"), joka on oikeestaan ihan taviskorviketta, mut siinä 3% riisiä ja 3% tattaria - noin vähän viljaa ja silti sama ongelma. Joten meillä syödään ainoastaan aamupuuroa ja iltaisin pelkästään hedelmäsosetta. Piste, punkt, schluss.

Sen sijaan se yks uus lempijuttu - vesi! Veden kanssa on niiin kiva leikkiä, sitä ei tosin voi tehdä kovin usein koska sen jälkeen on ihan märkä ja pitää mennä lämpöiseen kylpyyn (mun yöpuku on kuivumassa tuolla taustalla, se ei ole siis mikään koriste vaan ripustan vaatteita henkareille kuivumaan :D).

Onneks kylvyssäkin on hauskaa! Meidän kylppärikin on niin pieni (kiitos kylpyammeen) että jos kylvetetään Lucas kahdestaan niin ollaan mieluummin olkkarissa. Onneks meidän lattia on muovimattoa niin ei haittaa jos (kun) vähän roiskuu! Meillä oli kerran tossa ammeessa oleva tulppa vahingossa auki (en tiedä miten se on auennut), oli myös tommonen samanmoinen kiva tulva lattialla. :D

Tultiin sisälle jo ajat sitten mutta syötiin ja katottiin Lemmen viemää (jossa huijataan ihmisiä aikalailla, Münchenin lähellä ei kyllä ole semmosia vuoria). Nyt pitkästä aikaa nachopaistoksen tekoon omnomnom ciaoo!

Hello summer!

Oli pakko vaihtaa banneri koska kyllä se kesä sieltä hiljakseen tekee tuloaan, ei sille vaan voi mitään! Mut lämpö tuo tullessaan taas uusia pulmia - mitä tarvitsee Lucas silloin lenkille päällensä ettei paahdu! Käääk! Ei mitään! Nakuna vaan, me molemmat! Onneks tänään saa pukea vielä päälle, ciaoo!

Pilipilipom!

Sataa, sataa ropisee ja sataa muuten kaatamalla, jo aamusta asti! Ai että, rakastan sadepäiviä (olettaen ettei niitä ole ihan miljoonaa putkeen), musta on ihana kun joskus oikein hyvällä omallatunnolla saa vaan jumittaa koko päivän sisällä. Jos ei huvita tehdä mitään järkevää, voi sen pistää sateen piikkiin - on niin pimeetä ja harmaata, masentaa. Tosin toi ei nyt ihan toimi mulla, koska musta jotenkin tuntuu että mulla on näinä harvoina sadepäivinä paljonkin energiaa, hirvee into siivota ja järjestellä kaappeja ja laatikoita ja kaikkea muuta vastaavaa! Paitsi että se tais laantua näin iltapäivän puolelle tultaessa, no, mulla OLI paljon energiaa... Nyt taas tuntuu että sitä raitista ilmaa kaipais muutenkin kuin sen mitä "shokkituuletuksen" avulla saa (Itävallassa on tapana tuulettaa myös talvisin aamuisin ja iltaisin niin, että avataan ovi ja yksi ikkuna sepposen selälleen (siis koko ikkuna, pikkusia tuuletusikkunoita ei juurikaan vanhoissa taloissa edes näe) joksikin aikaa).

Se, mikä sateessa on myös positiivista on se vihreys mitä se aiheuttaa! Muistan kun joku kevät olin Tampereella pitkän viikonlopun ja kotipuolessa oli satanut koko sen ajan ja kun tulin takaisin, oli puihin ilmestynyt lehdet, nurmikko joka lähtiessäni oli ollut keltainen vihersi ja jokapuolella oli ihanan kesäisen väristä. Tätä mä nytkin odotan koska huomenna pitäis alkaa ne lämpöiset kelit jos sääennusteisiin on luottaminen, vaikkakin harvemmin tosin taitaa olla mutta kuitenkin. En poistu siis ulos ennenkuin siellä voi olla ilman takkia, koska en ole edelleenkään löytänyt moista. Ginatricotilla olis yks kiva, saatan tilata sen kun hintakaan ei ollut mikään ihan hirveä. Tyhmä maksaa kevät/syystakista mitään miljoonia kun Itävallan kevät ja syksy on molemmat yleensä niin lämpimiä.

Achenseen reissulla näytti näkymä laaksoon päin näin vihreeltä tällä kertaa! 

Keskiviikkona käytiin extemporereissulla Achenseellä Stefanin mummolla ja papalla, siellä Lucas höpötti kamalasti ja huomasi taas kuinka se taitaa oikeasti tykätä vieraista mieskasvoista enemmän kuin naisista, koska Stefanin papalle se hymyili ja kiljui mutta mummoa vähän vierasti.

Achenseelle ajeltaessa tiet oli mutkaisia vuoristoteitä ja Lucasta tais vähä jännittää isin ajotyyli. :D Perillä syötiin, moni on sanonut että näissä kuvissa Lucaksen tukka näyttää ihan punaiselta (Stefanilla oli siis pienenä ihan punaisenoranssit kiharat, niiin söpö ♥) ja tässä kuvassa mäkin huomaan sen!

Ollaan ehditty touhuamaan muutakin sateen vankeina ollessamme: Lucas nous eilen ensimmäistä kertaa konttausasentoon! Mun sisko just sitä ennen Skypessä kysyi joko se konttaa, ja siitä meni ehkä puoli tuntia niin jäbä oli kontallaan! Meillä oli just meidän vakuutusmies kylässä päivittämässä tietoja niin en löytänyt kameraa tarpeeksi nopeasti eikä Lucasta sitten enää tietenkään huvittanut nousta kun istuin kameran kanssa sen vieressä lattialla. :D Mutta kyllä se siinä asennossa varmaan kymmenen sekuntia viihtyi, siitä se lähtee!

Piti tietysti kaivaa ihana konttaushaalari sitten laatikosta, se on 74 mutta ihan on passeli! Lucas sai sen Suvilta joululahjaks ja oon odottanut kuin kuuta nousevaa että milloin se vihdoin sopii. :D

Lisäksi ollaan tehty paljon  muutakin, vedellä leikkiminen on nyt jonkinaikaa ollut ihan ykkösjuttu! Mutta siitä ja muista kivoista jutuista (ainiin ja olihan mulla Lucaksen mielestä kurjista viljoistakin asiaa, höh unohdin!) lisää joskus toiste, Lucas heräsi joten me aletaan syömään ja katsomaan Lemmen viemää ciaoo :*

Suomi vs. Itävalta

Suomi on äärettömän hieno maa ja oon ylpeä synnyinmaastani sekä suomalaisuudestani. Suomi maana ei sitten kuitenkaan valitettavasti sopinut mulle. Tosin ensimmäisen kerran Itävaltaan lähdettyänihän vakuuttelin kaikille että menen sitten seuraavana syksynä opiskelemaan, mutta se ideahan kuoli about ensimmäisen viikon aikana. Tirolin upeat vuoret, lokakuun lämpimä sää, ihanat ihmiset sekä hauska duuni vei mun sydämen ja kun mun kesän korvilla piti palata kylmään Suomeen tuli monta itkua itkettyä, oli ikävä kotiin. Vaikka en ollutkaan kuin reilu puoli vuotta poissa, Suomi ei enää tuntunut kodilta. Tätä en tosin ihmettele, en ikävöinyt sieltä muutakun kaikkia mun ihania sukulaisia ja ystäviä, kavereita ja tuttavia. Only hate the road when you're missing home.

Oon tottunut siihen ikävään, totuin jo ensimmäisenä talvena. Päivät on kuitenkin olleet aina niin täynnä kaikkea ettei siinä ikävässä ole edes ehtinyt rypeä, se onkin enemmän semmoinen krooninen ikävä joka vahvistuu mitä lähemmäs tullaan sitä päivää, jolloin näkee jotain ikävöimiään ihmisiä. Sen sijaan Suomessa ollessani en tietenkään ikävöi niitä läheisiäni sieltä, mutta sen sijaan koko Itävaltaa. Vuoria, kieltä, ihmisiä, kauneutta, tuntemattomien hymyileviä kasvoja, aurinkoa, kotia. Itävallalla on mulle itselleni selkeästi enemmän plussia, koska sen ainoaksi miinukseksi lasken sen kroonisen ikävän ja että se on vähän turhan sivussa Suomesta eikä kukaan sieltä lähde meille vain poikkeamaan.

Suomessa tämmöinen auringonlasku ei ole lainkaan harvinainen (tää on äiskän parvekkeelta), jos sen sijaan Itävallassa tahtoo moisen nähdä joutuu kiipeämään vähintään 1500 metriin.

Ikävöin Suomesta toki muutakin, mutta en todellakaan niin paljoa ettäkö itkettäisi. Salmiakin, dippijauheiden, MeNaisten, dubbaamattomien ohjelmien ja muun höpönlöpön lisäksi (ne onneksi tulee postinkin avulla, mutta niitä ilmankin pärjää vallan hyvin) kaipaan kovasti myös jotain vähän suurempaakin - vettä, siis järviä ja meriä. Kasvoin Järvi-Suomessa pienessä kaupungissa jossa oli about tuhat ja yksi järveä, oma ranta oli mm. molemmilla mummoillani, äidilläni siitä asti kun olin 14, kaverini porukoilla ja tietysti kaikilla tutuilla joilla oli mökki jossakin. Kaupungin poikki virtasi joki (virtaa toki edelleen) ja kesäisin kävimme Kotkan saaristossa Suomenlahdella purjehtimassa kummieni kanssa ja kahtena kesänä vietin viikon Haapasaaressa. Matkoilla, etenkin Sri Lankassa, meri oli ihan ykkösjuttu.

Itävallan pinta-alasta 1,3% on vettä. Suomella lukema on jopa 10,2%, vaikka Itävallan pinta-ala on alle neljänneksen Suomen kokonaispinta-alasta, joten voitte mielessänne pohtia kuinka vähän täällä on järviä (vuoret syövät pinta-alasta myös melko suuren osan). Mä olen tosin onnekas, koska ihan muutaman sadan metrin päässä meiltä on paikallinen "maauimala", joten voin käydä kesällä uimassa vaikka joka ilta. Niin tein aina Suomessakin, illalla töistä tullessani juoksin samantien (tai välillä saatoin tulla ehkä terassibissen kautta..) äiskällä järveen ja polskin siellä aikani. Meri on kuitenkin musta ehkä vielä kiinnostavampi, sitä kun vain jatkuu ja jatkuu silmänkantamattomiin, se on jotenkin niin ihanan pelottavakin. Mutta jos pitäis valita vuoret vai vesi, niin vuoret vie kyllä voiton.

Siskorakkaan kanssa kotikaupungin yhden "vuoren" takana olevalla järvellä, se oli ainut paikka missä kesällä 2010 oli viileempää vettä, muualla melkein kiehui. Siukulla on masussa Luna-neiti. :)

Se, miksi Stefanin kanssa mietittiin kuitenkin jopa vakavissammekin Suomeen muuttoa, oli mm. koulutusjärjestelmä. Sehän nyt on vain yksinkertaisesti maailman parhaita ja usein jopa paras, ei sille mitään mahda. Itävallan koulutusjärjestelmä ei sen sijaan ole viimeisimmässä vertailussa yltänyt edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Lisäksi Suomi valtionakin vetää useissa vertailuissa pisteet kotiin, kun vertailukohteina ovat koulutuksen lisäksi esimerkiksi terveyspalvelut, talouden vireys, poliittiset olot sekä elämänlaatu. Mutta koska se elämänlaatu on musta kuitenkin ihmiselle se kaikkein tärkein, pysytään me kuitenkin täällä, täällä missä sydän tuntee olevansa kotona ja aamuisin tekee mieli nousta eikä vain laittaa verhoja takaisin kiinni kun taas tulee kolmatta kuukautta putkeen vettä taivaalta.

Jos Lucas tahtoo kouluttautua pitkälle, hän voi sen tietysti myös Itävallassa tehdä, ei täällä nyt oikeasti niin huono taso ole enkä ole ollenkaan huolissani (paitsi ehkä kielten opetuksesta, joten veikkaan että niitä meidän pitää sitten päntätä kotona aikalailla). Mulle kielet on olleet aina tärkeitä (vaikka en niitä jaksanutkaan enää lukiossa kovin ahkerasti lukea, esimerkiks ranskan lopetin yhden kurssin jälkeen, harmittaa), sekin on yksi syy miksi tahdoin pysyä Itävallassa. Kaikista maailman ihmisistä kovin harva osaa suomea (jännä), saksaa sen sijaan puhuu pelkästään äidinkielenään noin 100 miljoonaa ihmistä. Siihen lisäksi vielä kaikki me, jotka osaavat sitä. Englanti on musta silti edelleen se tärkein kieli mutta sen jälkeen tulee kyllä heti saksa, vaikka aionkin opettaa Lucakselle tietysti myös suomen. Voihan se mennä vaikka Suomessa korkeakouluun (tai olla menemättä kouluun ollenkaan ja valita toisen asteen koulutuksen jälkeen heti työnteon, oma päätöksensä).

 Kuvituksena on nyt pelkästään näitä järvikuvia kun sitä vettä ikävöin ihmisten jälkeen eniten, tämäkin on äiskän parvekkeelta.

Mutta tän tekstin tarkotuksena oli lähinnä osoittaa että en todellakaan vähättele Suomea enkä pidä sitä huonona maana, vaan kuten sanoin alussa: se ei vain ollut se mulle sopiva. Elämä on ehkä vähän liian lyhyt siihen että jumittaisit paikassa, jossa sut onnelliseks tekee ainoastaan ihmiset siellä (vaikka kuinka huipputyyppi jokainen onkin ♥) mutta muuten olisit kokoajan valmis hyppäämään lentokoneeseen ja matkustamaan ihansamaminnekunhanpois. Pahoittelen jos tekstin laatu on kummallinen, me herättiin Lucaksen kanssa tänään jo kuuden jälkeen ja oon viihdyttänyt sitäkin kokoajan. Äiti myös sanoi että en kirjota suomea enää samanlailla kuin ennen... vaikee uskoo! Mutta nyt mä alan siivoamaan kun Stefan hauskuuttaa Lucasta ja se kiljuu taas onnesta. :D Lucas siis, vaikka kyllä Stefankin aika onnelliselta näyttää. Pusipusi, jos en tarpeeksi usein sitä sano (taidan kyllä sanoa) niin vaikka en Suomea ikävöikään niin teitä finskejä kyllä ja kamalasti. :*

home is where your heart is
find where you belong, start to take control, show a little soul
then you feel who you are
home is where your heart is
find where you belong, start to take control, show a little soul
then you feel who you are

but I leave you with a kiss, there's so much more than this
when you know who you are

Puolivuotismitat.

Töttöröö! Tänään oli ihana päivä ja loppuviikoks on luvattu kahtakymmentä! Kyllä kelpaa, koska en oo löytänyt mistään mitään kivaa kevättakkia, on mulla noita kivoja lenkkitakkeja mut ei ne päällä voi lähteä kun nimenomaan sinne lenkille. :D Oon kattonut netistä varmaan jokaisen keksimäni puljun mutta ei! Kaikissa on se typerä leikkaus mikä saa ihmisen näyttään lihavalta säkiltä. Kävin tänään St. Johannissa mittauttamassa Lucaksen, ja meinasin että olisin käynyt vielä kaupoilla kattomassa olisko sieltä löytynyt joku kiva mut bussi lähti just niin sopivasti ja seuraava olis lähtenyt vasta tunnin päästä niin en sitten jaksanut. Any ideas mistä löytyis kiva takki?

Täällä ei tosiaan "neuvoloita" ole niin tiheästi kuin Suomessa, vaan tutkimusten välillä on pari kuukautta. Oon kuitenkin kovin kiinnostunut tietämään miten Lucas kasvaa, harmi että meidän keittiövaa'alla maksimi on 3000 g, muutenhan voisin punnita sitä tietysti sillä. :D Enivei, mun tarvii keksiä aina muita keinoja joten tälläkertaa menin sitten St. Johannin sairaalan "babyvastaanotolle". Tänään, ikää puoli vuotta ja kaksi päivää, Lucas painoi 6310 g ja pituutta oli 64 cm. Äiti on antanut mulle mun oman neuvolakortin, mä olen puolivuotiaana painanut 7050 g ja ollut samoin 64 cm pitkä. Lucas on kokoajan ollut samaa pituutta pienen minun kanssa, mutta painanut aina vähemmän, paitsi syntyessään se oli isompi.

 

 Hoitsu lähti etsiin mittanauhaa, sillävälin Lucas tuijotti näitä:

Tää nyt oli vaan tällanen pikapäivitys, nyt mä menen pelastamaan Lucaksen kun se on kierinyt kauas kauas matolta! Se on taas löytänyt kivan uuden oikein kehittävän harrastuksen - kuolan pärskyttäminen paljaalle lattialle ja sen kuolalammikon tarkkailu! Enkä keksinyt mitään muuta sanaa kuin paljas (se on kuulemma myös mun veljentytön uus lempparisana), mut se kuulostaa vähän oudolta tossa yhteydessä! Egal, nyt on mentävä, tulee Sinkkuelämääkin telkkarista ciaoooo :*

Ainii, värjäsin tukan viime viikolla! Olin siis 23,5 vuotta blondi mutta nyt meni hermo lopullisesti, tää oli aika radikaali muutos tämmönen ruskee! :D Toivottavasti Lucas saa isinsä tukan ♥