Liian aikaista huomenta

Lucas päätti tänään sanoa huomenta puoli seitsemän tienoilla. Muuten ihan inhimillinen aika, mutta me oltiin Stefanin kanssa käyty nukkumaan alle viisi tuntia aiemmin. Lyhyet ja katkonaiset unet olivat ihan okei silloin pikkuvauva-aikaan, mutta kasvaessaan Lucas alkoi lellimään mua aina vain pidemmillä unipätkillä. Oon aina ollut sitä sorttia ihmisistä, jotka tarvitsevat mieluiten 8-10 tuntia unta ollakseen fit. Vähemmälläkin pärjää, jos taas menee yli kahdentoista, olen aika tillintallin.

Stefan tulee duunista yleensä yhdentoista maissa joten nukkumaanmeno venyy aina kahteentoista asti, koska tahtoohan sitä viettää vielä hetken illalla aikaa kaksinkin. Mä olen kuitenkin järkevä enkä ikinä keiku (enkä anna Stefaninkaan keikkua...) sitä pidempään hereillä, koska tiedän että Lucas saattaa herätä heti kuudelta. Eilen kuitenkin oli menossa niin jännät hetket Prison Breakissa, että katsottiin sitä tosiaan puoli kahteen asti... Koska sitähän ei tietenkään voisi todellakaan katsoa myöhemmin, dvd:thän saattaa vaikka kadota tänne meidän minikotiimme.

Tästä syystä mua lähinnä huvitti aamulla kun taapero alkoi lörpötellä kukonlaulun aikaan. Olihan se arvattavissa! Kun itse typeryyksissään valvoo myöhään, ei voi kiukutella jos päivä alkaa liian aikaisin. Väsytti eikä silmät meinanneet tahtoa avautua, mutta päätin ottaa asian huumorilla. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja hihittelin pirteän taaperon kanssa samaa tahtia. Kun Stefan nousi, jatkoin hihittelyä, koska kuluttaahan se vähemmän energiaakin kuin tiuskiminen.

Mua vähän ärsyttää ne äidit, jotka valittavat väsymystä mutta hilluvat yömyöhään tietokoneella tai puhelimella netissä. Oikeasti uniongelmista kärsivät ovat asia erikseen, mutta ketä alkaisikaan väsyttämään jos tuijottelee kirkasta näyttöä? Jos mua ei meinaa nukuttaa vaikka olisi jo aika käydä unille, en mäkään jaksa pyöriä sängyssä, koska silloin vain miettii että miksei se uni tule ja silloinhan se ei varmasti myöskään tule. Sen sijaan luen kirjaa, koska ellei kyseessä ole joku erityisen jännä kohta, alkaa silmät kyllä lupsua. Pirkkaniksiainesta?

Vaikka Stefanin ei koskaan tarvinutkaan heräillä yöllä Lucaksen kanssa, en ole silti ikinä käyttänyt sitä oikeutena olla väsyneenä sille känkkäränkkä. Eihän se sen vika ole, joten sen ei myöskään tarvitse kuunnella tiuskimista siitä kuinka MINÄ olen väsynyt ja kuinka sen vuoksi MINÄ saan kyllä kiukutella. Arki on sujunut ihanasti kun on ottanut asiat tosiaan sillä huumorilla, vaikka se välillä vähän hakusessa onkin ollut jos on nukkunut yön aikana ala-arvoisen summan ala-arvoisissa alle tunnin pätkissä.

Lapsi on pieni niin vähän aikaa, vauvavuosi on lyhyt, ei tätä ikuisesti kestä ja niin edespäin. Samoja kliseisiä totuuksia, mutta nimenomaan totuuksia. Mähän en tietenkään tähänkään SAA sanoa juuri mitään koska Lucas on aina ollut aika hyvä nukkuja, mutta onhan silläkin niitä huonoja hetkiään. Hampaitaan se on tehtaillut aivan jatkuvasti viisikuisesta asti ja on ihan ymmärrettävää ettei siltä kutinalta saa aina nukuttua. Samoin esimerkiksi uusia taitoja on ihan okei harjoitella kello neljältä aamuyöllä, kyllä äiti ylpeänä katsoo, vaikka sitten silmät puoliksi kiinni.

En väitä ettäkö olisin joku yli-ihminen enkä olisi koskaan väsymyksissäni turhaan Stefanille tiuskinut, sillä saisi jo varmaan maailman liian paras vaimo-pointsit. Löytyykö ruudun toiselta puolelta tällaisia tapauksia - turhaan kiukuttelijoita tai niitä yli-ihmisiä? Mikä oli teidän parisuhteenne vointi vauva-ajan väsymyksen ajan, selvisittekö kahvilla vai vaatiko asia jo jotain muuta? Kivaa lauantaita kaikille ♥ !

Palasia päivästä

Kun Stefanin herätyskello aamulla soitti joskus puoli kahdeksan aikaan, pomppasi Lucas samantien sängyssään seisomaan ja alkoi höpöttämään, ihan kuin se olisi ollut jo kauemmin hereillä ja vain odottanut että mekin herätään. Kurkistin verhojen välistä ulos - lumi ei ollut sulanut, päinvastoin, sitä oli tullut lisää ja sitä tuli yhä vain edelleen!

Aamupalan jälkeen lähdettiinkin heti pihalle! Kiitos suuresti teille kaikille ketkä suosittelitte ja kehuitte Reimatecia, se on täysin kehujensa väärti! Tänään lumi oli jo enemmän pakkaslunta, mutta eilen se oli ihan pelkkää litimärkää loskaa ja vaikka Lucas konttaili ja istuskeli maassa pitkät tovit, ei se ollut sisäpuolelta mistään kohdalta edes kostea!

Ikkunastakin oli vielä niin kiva ihastella ulkona näkyvää lunta kun oli koko jäbä pysynyt niin hyvin kuivana!

Gay vai ei... Haha.

Lounashetki paisui taas hetkestä ikuisuuteen kun ei meinannut oikein maistua, mutta iltapäivällä muuttui ääni kokonaan kellossa. Lucaksen masu oli vähän pipi eikä oikeaa ruokaa mennyt alas lusikallistakaan, joten päivällinen olikin pelkkä omena. Iltasnacksinä päärynä.

Mikään ei ollut hyvin, kirjoja jaksoi lukea ehkä minuutin kunnes se tylsistytti, palikoilla rakentaminen oli ihan tyhmää, ylipäätänsä oikeastaan kaikki lelut vain nostivat ärsytystä ja itkun tuherrusta. Sylissäkin oli aika kamalaa, mutta se meni edes jotenkin.

Mutta onneksi kello alkoi vihdoin lähentelemään sitä aikaa, että päästiin kylpemään! Siitäkös taapero vihdoin riemastui! Ja joo, sillä on hampaita about miljoona...

Osaan myös pestä itse hiukseni...

Kylvystä poistuttua elämä oli jo vähän kivempaa, aina niin pitkään kun äiti ei yrittänyt tehdä mitään tyhmyyksiä, esimerkiksi siivota keittiötä. Stefan teki tänään sellaista ruokaa että koko keittiö oli täynnä pannuja ja kattiloita ja sanoin ettei sen tarvitse siivota kerta sillä on duunipäivä. Harmi. No, sain mä raivattua siihen sen verran tilaa että sain Lugin iltapalan tehtyä.

Onneks puuroa menikin alas iso lautasellinen! Maitoa ei tippaakaan, mutta se ei niin haittaa. Pääasia että on jotain masussa. Kuvittelin nukkumaanmenon kestävän vähintään tunnin, mutta Lucas tahtoikin itse mennä sänkyyn. En malttanut jättää sitä yksin kun se oli kuitenkin niin ressukka, vaan laulelin sille vielä melkein puoli tuntia, niin pitkään kunnes hengitys vaihtui nukkuvan tuhinaksi.

Nyt toivon että Stefan jo pian tulis töistä, tilasin meille oikeastaan joululahjaksi Prison Breakin kaikki tuotantokaudet mutta ajattelin että voidaan me yksi kausi jo ennen joulua aloittaa, paketoin loput sitten pukinkonttiin... Saa nähdä onko se yhtä hyvä kuin silloin joskus sata vuotta sitten! Kauniita unia!

Rytmihäiriöitä!

Te, joiden lapsilla ei ole koskaan ollut vedenpitävää päiväunirytmiä mutta olette okei asian kanssa - ette tiedä paremmasta! Mäkin olin ihan tyytyväinen siihen että Lucas pienempänä nukkui edes jossain vaiheessa päivää ne yhdet päikkärit, vaikka kesto olikin enintään puoli tuntia. Ehtihän siinä tehdä vaikka mitä. No eikä ehtinyt. Yritä siinä sitten esimerkiks rentoutua (tiskithän pystyi hoitaa myöhemminkin...), kun tiedät että hetkenä minä hyvänsä termiitin höpötys keskeyttää taas ajatukset.

Voi, kuinka olinkin onnellinen kun se ensin pitkitti lounaspäikkäreiden keston jopa kahteen tuntiin ja myöhemmin jätti iltapäikkärit kokonaan välistä ja nukkui pelkästään yhdet, hyyyvin pitkät päikkärit. Aamupäivä meni älyttömän nopeasti, kun tiesi että kello yhdeltätoista kun ruuan jälkeen beibin kantaa sänkyyn simahtaa se sinne samantien ja tällöin alkaa se kuuluisa mamin oma aika, joka saattaa kestää jopa kolme tuntia.

Vähän on vielä unihiekkaa simmuissa, pitkienkin päikkäreiden jälkeen!

Ja voi, kuinka tällä viikolla olenkin ollut eksyksissä kun se toinen kuuluisa asia, rytmi, onkin ollut kateissa! Lucas on viimeiset viitisen kuukautta herännyt aina seitsemän tienoilla ja kuten viimeksi mainitsin, nyt se onkin päättänyt yhtäkkiä nukkua ensin kahdeksaan. Puoli yhdeksään. Parina aamuna jopa yhdeksään!

Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että myös se lounas sekä päiväunet ovat siirtyneet myöhemmäksi. Nyt taaperolle ei voikaan enää tunkea kuvetta napaan ennen yhtätoista, koska eihän sillä tietenkään ole vielä nälkä, sillä puuro on saatettu syödä vain puolitoista tuntia sitä aiemmin. Vielä vähemmän sitä voi yrittää käskeä päikkäreille ennen kahtatoista, koska eihän taaperoa väsytä! Ihan sama vaikka oltais esimerkiks touhuttu ulkona koko aamupäivä, taapero on hellwach, aivan hereillä ja täysissä voimissaan.

Eilen nukahtaminen kesti reilun tunnin verran. Lucas möyryää sängyssään, heittelee kaiken irtaimiston alas, höpöttää ja hihittää, kuolaa lakanat ja vuorotellen makaa, seisoo, istuu. Se hyvin harvoin päivisin itkee nukuttaessa, onneks, koska en edelleenkään tykkää unikoulutyyppisestä itkettämisestä, meillä kun se ei ole koskaan tullut niin tarpeeseen koska opetin Lucaksen jo pienestä pitäen nukahtamaan omaan sänkyyn.

Opa (eli Toni-pappa) osti ihanan uuden soiteltavan lelun, kun Kallelta peritty alkaa olla vähän finaalissa...

Niin, siitä vielä, Stefanhan olis ennen tahtonut aina nukuttaa sen sylissä, mutta koska tiesin että se olen minä joka yleensä sen teen (Stefan on yleensä maksimissaan kolmena iltana viikossa ennen seitsemää kotona), en sitä sallinut. Mielessä pyöri niitä kauhukuvia, joissa heijailen kaksivuotiasta ympäri kämppää hartiat kipeänä kun ei se nukahda muuten. En siis tietenkään tuomitse teitä jotka näin ovat tehneet, olishan se mustakin ollut aina niin ihana ottaa se käärö syliin ja antaa sen nukahtaa siihen, mutta olen itseäni kovasti siitä kiittänyt että silloin järki voitti tunteet! Ehkä Lucas ei silti kovin kieroon kasva, on se saanut muuten rakkautta melko reilusti.

Tänään selvittiin sentään puolella tunnilla. Heitin Lucaksen sänkyyn kello 12.15 ja 12.45 höpötys vaihtui kuorsaukseksi. Vielä on vähän opittavaa tällaisen uuden rytmin kanssa, saa nähdä onko tämä nyt joku sen pysyvä ratkaisu! Tottakai tiesin ettei se sen edellinen lähes kellontarkka rytmi kestä ikuisesti, mutta oli se vaan niin kätevää kun pystyi sopimaan treffejä ja valikoimaan busseja (täällä landella niitä ei ihan liian usein kulje) helposti, kun tiesi milloin taaperon täytyy olla peiton alla. No okei, se vihaa peittoa, mutta sängyssä kuitenkin.

Lucas on tosiaan aina ollut sellainen että se säätelee ihan itse rytminsä, jos sitä ei väsytä, ei se myöskään nuku. Ihan sama vaikka olis vaunuilemassa, ajais autolla tai laulais tunnin tuutulauluja (tai no, laulan sille edelleen lähinnä Jenni Vartiaista, Kaija Koota tai SMG:tä...) sen sängyn vierellä. Mä en sitä myöskään mielelläni herätä, joten pitäkööt uuden, omituisen rytminsä. Mamilla on vain vielä vähän totuttelemista, varsinkin siihen ettei välttämättä voidakaan enää syödä yhdessä Lemmen viemän aikana, kun saattaa olla että taapero on vielä unimaailmassa!

Papa's Birthday!

Taasko synttärit! Joo'o, Stefan täytti eilen puoli viisikymmentä, neljäsosan sadasta! Mutta miltä se näytti pienenä? Ei kovin paljoa pojaltaan, saa nähdä alkaako Lucas näyttää kasvaessaan enemmän isiltä. Stefanin vauvakuvia mulla ei ole koneella, harmi, koska ne on ihan yltiösöpöjä, sillon sillä oli vielä kiharampi ja punaisempi tukka!

Mun omia vauva- tai lapsuuskuvia mulla taas ei ole edes tässä maassa, mutta katselin niitä Suomessa kesällä ja huomasin että joissain piirteissä on kyllä vähän samaa näköä Lucaksen kanssa! Mutta aika harvoissa, Lucas näyttää eniten... itseltään? Mun äiti kyllä aina välillä sanoo että Lucas näyttää tietyissä kuvissa aivan pieneltä multa.

Stefan hoivaa pikkuista pikkuveljeä, eli tässä kuvassa sillä on ikää noin 2,5 vuotta. Mitkä ihanat palloposket! Pikkuveli oli myös melkoinen possu vauvana, mutta nykyään sen ruumiinrakenne on verrattavissa heinäseipääseen!

Stefanin isi on erittäin intohimoinen urheilija ja varsinkin kiipeily on yksi sen lemppareista. Sehän sitten vei tietysti pojatkin heti iän salliessa mukaansa!

Ja molemmat veljekset kotivuori Kaiserilla.

 Kiipeilemisen lisäksi Stefan harrasti tietysti myös laskettelua sekä hiihtämistä, tässä poseeraus itsetehdyn pokaalin kanssa kun ei kisoista ollutkaan herunut voittoa! Enää sillä ei ole noita pisamia samanlailla, tai niitä kyllä on, mutta ne on tosi vaaleita!

Ai että kuinka komeita vaatteita myös täällä päin Eurooppaa onkaan kultaisella 90-luvulla ollut! Meilläkin oli esimerkiks mun mamin kanssa molemmilla vaikka kuinka monet itsetehdyt samanlaiset ihonmyötäiset shortsit, ai että ne oli kauniita... Oiskohan niitä vieläkin tallessa!

Ja siinä vielä molemmat muruset eilen, Stefanin äiti osti sille huippuhyvän lahjan - LEGOJA! Vieläpä tollaisen hulvattoman legojunan, kyllä poikien nyt kelpaa! Kuten olen joskus sanonut, Itävallassa synttärit on aina jotenkin tosi iso juttu, johon en edelleenkään ole täysin tottunut. Onneks Stefan tänä vuonna osti mulle sellaisen synttärilahjan ettei paremmaks voinut pistää, joten en edes yrittänyt vaan ostin sille vain uudet kengät ja pipon! Se on jopa muakin huonompi shoppailija, joten nuo tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen.

Suomalaistyylinen marraskuun harmaa sää on jotenkin eksynyt meillekin, tällä viikolla ei ole paljoa vuoria pilvien takaa näkynyt. Toivottavasti tämä olis pian ohi, muuten vaivun ikihorrokseen... Lucaskin tuntuu olevan ihan pihalla, se on tällä viikolla nukkunut usein tavisseiskan sijaan jopa yhdeksään! Mutta nyt peiton alle, mulla on teille myös kiva blogiin liittyvä ylläri tiedossa ensi viikolla josta ainakin mun siukku tulee tykkäämään! Pusciao :* !

Kun perhe kasvaa vauvalla...

1. Oma aika häviää totaalisesti.

- Eikä häviä. Jokaikinen lapsi nukkuu joskus, älkää yrittäkö väittää että teidän vauvat on 24/7 hereillä. Oma vika jos sen kuluttaa huonosti.

2. Oman lapsen räkänokan pyyhkiminen on miellyttävää, toisin kuin kenenkään muun.

- Erinäisiin eritteisiin tottuu! Kyllä tutut lapset on mulle ihan okei.

3. Kaiken joutuu suunnittelemaan etukäteen.

- KYLLÄ. Älä kuvittelekaan alkavasi laittamaan teitä lähtökuntoon myöhemmin kuin noin puolta tuntia etuajassa, koska saattaa olla että jotain odottamatonta tapahtuu.

4. Ainoa ruoka, jonka ehtii syödä lämpimänä, on jäätelö.

- No mutta kylmä kahvihan kaunistaa (harmi vain että maha ei kestä sitä mitä naama vaatisi).

5. Väsyneenä vessassa käyminenkin on liian vaivalloista.

- Vessaan kyllä jaksan, mutta illalla suihkussa käyminen saattaa joskus olla liikaa vaadittu.

6. Vaikka saisi yhden huoneen raivattua leluista, toinen huone on samanaikaisesti räjäytetty niillä.

-  Meillä on vielä onneksi vain kaksi huonetta. Lelut on paikoillaan noin 12 tuntia vuorokaudessa, eli silloin kun Lucas nukkuu.

7. Pitkät ja nautinnolliset kahdenkeskiset hetket puolison kanssa vaihtuvat pika-akteihin, ja seksiä harrastetaan noin kerran kuukaudessa – jos jaksaa.

- Höpöhöpö! Sama kuin ykkönen: jokaikinen vauva nukkuu joskus.

8. Lempibiisin tullessa radiosta ei voi laittaa musiikkia täysille ja laulaa mukana, sillä nappula takapenkillä ei ole paras yleisö.

- Lucas tykkää menevästä musiikista! Mutta en mä ikinä aja autolla enkä myöskään ikinä kuuntele musiikkia täysillä, koska ei siitä silloin erota sanoja.

9. Aamu alkaa vessaan menolla, jonka aikana ehtii kerätä vähintään yhden roskapussillisen roskia matkan varrelta.

- Meillä kyllä laitetaan roskat ihan suoraan roskikseen...Tai siis, ensin ne pestään. Rakastan Itävallan kierrätyssysteemiä!

10. Rakkauden ja huolen määrä omaa lasta kohtaan yllätti.

- Totta. "You think that true love is the only thing that can crush your heart ... then.. you become a mother." Kukaan lapseton ei voi ymmärtää kuinka paljon toista ihmistä oikeasti voikaan rakastaa.

11. Lapsi tekee vanhemmastaan epäitsekkäämmän ihmisen kuin mikään muu asia ennen häntä.

- Totta. Mikään muu ei mene pienen ihmisen tarpeiden edelle.

12. Ennen yhden yön reissua varten piti pakata hammasharja ja alushousut käsilaukkuun, nyt pitää ladata koko takakontti täyteen tavaraa.

- Kyllä! Vauvan mennessä pelkästään muutamaksikin tunniksi hoitoon on tavaramäärä jo melkoinen. Eri asia, tuleeko ne kaikki tarpeeseen, mutta kun koskaan ei voi tietää.

13. Luksusta lapsen saaminen jälkeen on vessassa käyminen yksin, aamukahvin juominen ilman häiriöitä sekä nukkuminen kahdeksaan asti.

- Nojoo, aamukahvia en voi juoda rauhassa, mutta päiväkahvirauha korvaa sen menetyksen.

14. Sotku, sotku ja taas sotku.

- Puolet päivästä on asunto Lucaksen valtakuntaa, toisen puolen täällä on siistiä.

15. Kuinka paljon tavaraa pieni ihminen voikaan tuoda tullessaan!

- PALJON. Meidän minikämppä ei olisi ihan niin mini ilman sen lelukoreja, turvallisuusesteitä ja muita tavaroita. Mutta toki kodikkaampi näin.

16. Herkkyys ja myötätunnon vahvistuminen.

- Oi kyllä. Saatan itkeä ihan vain jonkun mainoksenkin nähdessäni.

17. Lähteminen minne tahansa vie triplasti aikaa ja vaatii vähintään kaksi kassia.

- Kesäisin lähteminen oli nopeahkoa, mutta ilmojen kylmetessä jo pelkkä yhteistyöhaluttoman taaperon pukeminen kestää kau-an.

18. Yhdellä kädellä voi tehdä yllättävän monia asioita, kuten pukea sukat jalkaan ja höylätä juustoa.

- Sekä tiskata, laittaa ruokaa, levittää pyykkiä, kaikki onnistuu!

19. Sitä voi jopa oppia syömään kaalilaatikkoa ja maksakastiketta.

- En kyllä syötä Lucakselle mitään mitä en itse söisi. Eikä sellaisia ruokia edes ole kovin paljoa.

20. Kuinka vaarallinen paikka oma koti onkaan kaikkine sähköjohtoineen ja pienine koloineen!

- Joo, kyllä turvallisuuden takaamiseen on mennyt jokunen euro.

21. Huomaat toistelevasi niitä samoja loppuun kuluneita fraaseja ja elämänviisauksia, joita itse kuulit omilta vanhemmiltasi kyllästymiseen asti.

- Mummoni "aika kuluu sitä nopeammin mitä vanhemmaksi tulee" on kyllä ainakin pitänyt täysin paikkansa.

22. Huomaat vastaavasi ystävillesi puhelimeen, että "Tervetuloa... joskin X:llä on juuri alkanut ripuli/rokotuskuume/ tuhkarokko/".

- Lucas ei ole ikinä kunnolla sairastanut, mutta muiden kohdalla olen kyllä tämän huomannut.

23. Käyt Prismassa ruokaostoksilla. Jatkat Citymarkettiin, Lidlliin ja Siwaan ihan vain pitkittääksesi kotiin menoa. Kaikki aika pois kotoa on hermolomaa.

- Eihän! Kotona on ihanaa!

24. Päivät eivät enää mene niin kuin olit ajatellut.

- Ei mene ei, jokainen päivä on täynnä yllätyksiä! Esimerkiksi tuollaisia outoja ruhjeita joiden alkuperästä ei ole varmaa tietoa.

25. Keskustelut vanhempien ja ystävien kesken pyörivät huomattavan usein kehon eritteiden ympärillä.

- Eikä pyöri, kyllä mä mieluummin puhun jostain kivemmista asioista!

26. Yksi kokonaan ilman heräilyjä nukuttu yö tuntuu kahden viikon lomalta.

- Totta! Sitä on tosi yllättynyt aamulla jos taaperon ensimmäiset mölinät kuuluu sängystä ihmisten aikoihin.

27. Otat puhtaan paidan kaapista aamulla, ja kun olet lähtenyt ihmisten ilmoille, huomaat että paidallasi on lapsen aamupalan rippeet.

- Näinkin on käynyt, onneksi Stefan kotona ollessaan aina pelastaa.

28. Se kuinka paljon päivän aikana saa tehtyä on hämmästyttävä ero entiseen.

- Joo! Miten sitä ennen saattoikin pystyä kokonaisen päivän vain makaamaan sängyssä!

29. Et ollut ennen lapsien syntymää huomannutkaan kuinka tarkka kuulosi on.

- Kyllä. Beibin päiväuniaikaan naapurin ruohonleikkuri kuulostaa aivan talon yläpuolella leijuvalta hävittäjälentokoneelta.

30. Meikkaamista on finnien peittäminen peitepuikolla ja kulmakarvojen nyppiminen. 

- Eipäs, mulle meikkaaminen on keino saada päivä käyntiin jonka takia meikkaan kyllä joka päivä! Ps. Finneistä olen vähän liiankin innoissani, niitä kun ei tälle hiekkaiholle kovin usein ilmesty...

31. Olet imettäjä, lohduttaja, kantojuhta, kakkapesuri... Kuka muistaa että olet nainen?

- Stefan muistaa, aina, ihan joka päivä.

32. Muutut ihmisenä.

- Voi kyllä! Aivan täydellisesti, onneksi parempaan.

33. Pyykit eivät lopu, vaikka kuinka monta koneellista pesisi.

- Kolmen hengen perheessä kyllä loppuvat!

34. Kakka lattialla on normi, leima sohvassa on normi, yötön yö läpi vuoden on normi.

- Ennen jokapäiväinen darra oli normi, kyllä nämä normit on kivempia!

35. Ruokaa jää niin paljon lautasille, että pitää ottaa koira.

- Meillä on jo oma Hausschwein, kotipossu. Sen nimi on Lucas! Tosin se syö lähinnä lattialta kaiken.

36. On luksusta seistä yksin lihatiskillä ja olla sosiaalisessa kontaktissa toisen aikuisen eli lihatiskin myyjän kanssa.

- Naapurin puolikuuro ja lähes sokea mummokin käy tarvittaessa!

37. Nyt joku tarvitsee koko ajan huomiota. Asioita ei voi enää lykätä.

- Mutta kukapa ei tahtoisi antaa huomiota sille ihanalle jollekin ♥. Oli se sitten hali, ruoka tai kalapalapelin noin kymmeneen kertaan kokoaminen.

38. Rahan merkitys muuttaa olomuotoaan täysin. Sitä on saatava, mutta lapsia ja kotia varten.

- Totta! Sitä ei myöskään tee edes mieli tuhlata itseensä, vaan niitä lapsia tai kotia varten! No okei, ostin mä tossa Stefanille synttärilahjan.

39. Aikaisemmin kaikki tavarat lattialla ärsyttivät, lasten saamisen jälkeen ei voisi vähempää kiinnostaa siivota niitä.

- Höpöhöpö. Kun astuu legon päälle, jalkapohja kyllä kertoo että ei voisi vähempää kiinnostaa jättää niitä kulkuväylälle.

40. Vasta nyt käsität, miten hemmetin laiska olit ennen lapsia.

- Osin totta, osin ei. Mutta on se kyllä vähän pimennossa että mitä ihmettä sitä kaikki päivät ennen on tehnyt?

♥

Artikkeli löytyy Iltalehden nettisivuilta. Mä keräsin pointseja about 24/40, kuinka monesta sinä, toinen lapsellinen, tunnistat itsesi?

Negasekakasa!

Lucas on tämän kuluneen reilun vuoden aikana kasvattanut mun kärsivällisyyttä aivan valtavasti, mutta mitä ilmeisimmin varastanut samalla mun loistavaa vastustuskykyä. Olin taas kipeä! No okei, ei voi sanoa että kovin sairas koska voimat ei kadonneet tällä kertaa ihan täysin ja jaksoin tehdä kyllä edes jotakin toisin kuin viimeksi, eilen tallustelin jopa kauppaan asti.

Yskä ja nuha vaivaa edelleen, mutta taukoamaton aivastelu on vihdoin jättänyt mut rauhaan. Paitsi tietysti ihana ACHOO-syndrooma, jonka olemassaolosta en pitkään aikaan edes tiennyt, ajattelin vain aina että onpa kaikki dorkia kun eivät tajua katsoa valoon jos aivastuttaa. Tiedän kaksi ihmistä itseni lisäksi kenellä tämä on - Lucas ja Stefanin isi. Onko muita? Aamuisin pimeässä makkarissa annetaan Lucakselle aina puhelin vaipanvaihdon ajaksi ja kun se saa näyttöön valon tulee heti aivastus!

Aurinko saa Lugin aina aivastamaan!

Sairaskertomukset ohi, Lucas on siis taas säilynyt terveenä, kuten koko elinikänsä ajan. Se ei ole vieläkään ikinä kärsinyt kuin kerran, pari jostain mininuhasta. Onneks! Kyllä mä olen mieluummin itse kipeä kuin katselen sen kärsimyksiä, tollaista puhumatonta taaperoa kun on niin hankala auttaa kun ei se osaa kertoa missä on vika.

Tai no, osaahan se puhua tosi hyvin, se oppi juuri ensimmäisen kunnon sanansa (vaikkakin onhan mamakin tietysti kunnon sana, mutta kuitenkin). Sana oli kala. Tärkeä sana, sitä tarvitsee tosi usein!

Videossa ollaan juuri aamupalalla joten on aika hämärää, varsinkin kun tuona aamuna Lucas päätti herätä kuudelta, kuten tällä viikolla melko usein on käynyt... Ennen se on uskonut mua ja jatkanut unia kun olen sanonut sille että ei kukaan tahdo herätä näin aikaisin, mutta enää ei onnistu! Onneksi se ei sentään ihan joka aamu tee sitä vaan nukkuu sinne seitsemään, mutta jokainen kerta on musta liian usein!

Mua myös pelottaa kokoajan että Lucas herää kohta jo päikkäreiltä, koska eilen se päätti herätä TUNNIN nukuttuaan! Olin just ehtinyt itse pyöriä sängyssä vartin verran (en ilmeisesti osaa nukkua päikkäreitä edes tollain vajaakuntoisena) kun alkoi kuulua höpötystä ja kaikista yrityksistä huolimatta se ei enää nukahtanut. Yleensä se nukkuu siis kolmisen tuntia, joten voi kuinka meillä olikin mukava loppupäivä... Ei vaan, yllättävän kiltisti se oli vaikka varmasti väsytti!

Myös Lucas on usein sitä mieltä että aamu on alkanut liian aikaisin...

No mutta, ennenkuin se herää alan katselemaan josko raaskisin tilata vaatteita itselleni! Naputtelen netin ostoskoreja aina täyteen kaikenlaista ja sitten karsin sieltä pikkuhiljaa huomaamattani kaiken pois kun "en mä oikeasti tätäkään tarvitse". Mulla olis kaapissa jos jonkinlaista hepenettä mutta oon turvonnut tänä vuonna niin ettei ne näytä kovin kivoilta päällä! Ehkä me lähdetään lenkille jahka Lucas herää... Liikunnan riemusta (siis mistä...) joku toinen kerta, adioos :) !

Babyfever!

Meille muutti jokin aika sitten salakavalasti uusi asukas, jonka Stefan toi jostakin tullessaan. Asukas nimeltä vauvakuume! Onneksi täältä taloudesta löytyy kuitenkin yksi realisti, minä, joka sai taottua Stefaninkin päähän ettei vauvan aika ole ihan vielä. Kohta, mutta ei kuitenkaan ihan vielä. Ikinähän ei ole sopiva aika, joo, mutta jos tietää että tulevaisuudessa on tulossa asioita jotka ovat helpompia ilman vauvaa, niin miksi vaikeuttaa asioita kun voi vähän odottaakin!

Stefanista olisi ollut ihan okei että vauva olisi syntynyt keskelle remonttia. Niin. Remontin valmistumisajankohdasta ei ole tarkkaa varmuutta, jonka vuoksi mulla siinti mielessä kauhukuvia meistä asumassa takapihalla teltassa villin taaperon ja vastasyntyneen kanssa. Ei, me ei aiota asua teltassa, mutta jos perheeseen liittyisi kesän aikana pieni beibi, menisi satavarmasti jotain pieleen ja päätyisimme telttaan.

Syy, miksi Stefan olisi tahtonut kesävauvan (sen lisäksi että sillä tosiaan on semmoinen beibikaipuu), on sen pakkomielle syntymäpäivistä, itävaltalaiseen tapaan. Meillä on kaikilla synttärit syksyllä, joten olisihan kamalaa jos uusi perheenjäsen kehtaisi sattua syntymään esimerkiksi Lucaksen lokakuun aikana! Okei, olis se vähän tyhmää jos synttärit olis ihan peräjälkeen, mutta läheiset kuukaudet olis käteviä Suomisukulaisia varten. Samalla vierailulla voisi juhlia molemmat!

Siivoilin yksi päivä taas Lucaksen pieneksi käyneitä vaatteita pois. Jaottelen ne aina sen mukaan mitä laitan Caritasille köyhille lapsille, mitä voin antaa kavereiden lapsille ja mitä säilytän itselläni muistona tai toista beibiä varten. Mulla onkin ihania aarteita tallessa Lucaksen vauva-ajalta ja kun niitä vaatteita katsoo nyt, on kovin hankala kuvitella sen olleen joskus niin pieni. Silloin vauvakuume nostikin taas päätään, mutta realistiminä huitoi sen äkkiä pois!

Mä ajattelin aina että tahdon lapsia ennenkuin täytän kolmekymmentä, mutta en ikinä miettinyt milloin. Ylläribeibi oli ensin maailmanloppu, mutta sitten pelastus. Milloin mä muuten olisin niitä ehtinyt tekemään? En tietenkään osaa kertoa eroja nuoren tai vanhemman äidin välillä, mutta musta tämä oli kyllä täydellinen ikä. Ehdin kokea ja elää nuoruuttani, mutta nähtävää jäi vielä lasten jälkeisillekin vuosille.

Nuoren äidin keho ja mieli jaksaa tutkitusti paremmin esimerkiksi valvomista kuin nelikymppisen. Lisäksi musta ihanaa on se, että nuorena äidiksi tulleen lapsilla on vielä hyväkuntoiset isovanhemmat jotka jaksavat touhuta lastenlasten kanssa. Lucaksella on kaikkien isovanhempien lisäksi vielä kolme isomummoa ja yksi isopappa, joista ainoastaan yksi on hieman huonommassa kunnossa, muut mennä porskuttavat elämästä nauttien.

Nojoo, elämä on aivan ihanaa näinkin, tuon hulvattoman taaperon kanssa. Siksipä vaihdan nyt blogin nimenkin, edellinen tuntui niin pitkältä ja raskaalta eikä yhtään kerro siitä kuinka paljon me meidän arjesta nautitaan! Halligalli tarkoittaa iloista hauskanpitoa, jota meidän elämä on. Stefan sanoo että mä olen pessimisti, mutta omasta mielestäni mä olen erittäin optimistinen realisti. Ei arki aina ruusuilla tanssimista ole, mutta jotenkin mä huonompina hetkinä aina ajattelen kuinka pahemmin asiat voisi olla ja taas hymyilyttää. Meillä ainakin nautitaan ihan jokaisesta päivästä. :)

(Ainiin, jotta voin lisätä blogin Bloglovinissa omakseni, pitää mun ilmeisesti lisätä tämä tänne. Toivottavasti onnistuu, oon huono nörtti.)

Another Birthday!

Vuosi sitten Suomessa asuva, ala-asteelta asti tuntemani kaveri laittoi mulle Facebookin inboksiin osoitteen blogger.com ja käski pistää töpinäksi. Pohdin asiaa minimaalisen hetken ajan ja keksin pelkästään positiivisia puolia - kaikki kaukana asuvat läheiset saisivat lukea reaaliajassa meidän kuulumisia sekä Lucaksen kasvua ja nähdä siitä kuvia, lisäksi mulle jäisi paljon muistoja myöhemmille ajoille luettavaksi.

En ajatellut hetkeäkään "mitä annettavaa mulla on blogimaailmalle", ainoastaan sitä kuinka kiva olisi jos kaikki tutut saisivat säännöllisesti tietää varsinkin Lucaksen kuulumisia, ihan joka päivä kun ei satu Facebookit tai Skypet sopimaan yhteisiin aikatauluihin ihmisten kanssa. Mun pitkäaikaisimmalla kaverilla ei edes ole Facebookia... Joo, terkkuja Manseen, sua odotellaan edelleen!

Ensin kirjoitinkin pelkästään itseäni sekä tuttavia varten, mainostamatta blogia missään tai edes miettimättä muita lukijoita. Sittemmin mua alkoi kuitenkin kiinnostamaan muidenkin mielipiteet, jolloin aloin kirjoittamaan myös niitä tuntemattomia lukijoita ajatellen. Saatan silti kirjoittaa edelleen joitakin juttuja pelkästään muistoksi itselleni tai vaikka vertailukohteeksi Lucaksen mahdollista pikkusisarusta varten, joistakin taas ei välttämättä kukaan muu kuin esimerkiks mun kaverit saa hupia.

En tykkää laittaa Facebookiin kovin paljoa Lucaksesta kuvia, koska mulla on kaverilistalla jonkin verran sellaisia "lapsivihaajia", jotka eivät ehkä tajua että ei jotain muutakaan välttämättä kiinnostais aina lukea esimerkiksi niiden jokapäiväisestä kreisibailauksesta tai jatkuvasta matkan hehkutuksesta puoli vuotta etukäteen. Se on oma Facebook ja sinne saa laittaa ihan mitä lystää, mutta on ihanaa että mulla on tällainen ihan ikioma paikka jonne voi siirtää vaikka muistikortillisen kuvia päivässä, koska tänne ei kenenkään ei-kiinnostuneen tarvitse niitä tulla katsomaan.

Blogin kirjoitus on mulle tärkeä, ihana harrastus, mutta kun vaihtoehtona on joko viettää aikaa mun poikieni kanssa tai kirjoittaa, vie pojat voiton. Stefanin vapailla me vietetään yhdessä laatuaikaa, joka ei tarkoita sitä että toinen istuu tietokoneella ja toinen naputtaa läppäriä. Siksi kirjoitankin lähinnä silloin kun Stefan on duunissa ja Lucas nukkuu jonka vuoksi postaustahti ei ole mikään hurja, mutta kuten sanottu - tämä on vain harrastus, joka jää monen tärkeämmän asian taakse.

Parasta on tietysti se, että tämän kautta kaikki tutut, mukaanlukien jopa minun ihana mummoni, eli Lucaksen isomummo, saa täältä aina lukea meidän kuulumisia. Heti perässä tulee se, että saan itse tyhjentää päätäni myös sillä äidinkielelläni sekä tietysti te, meidän ihanat lukijat! Toivottavasti tämä pieni kääpiöblogi on tuottanut iloa jollekin - sukulaisille varmasti ainakin, mutta kenties myös muille!

Jos vaikutan välinpitämättömältä uusia lukijoita kohtaan niin se on väärä käsitys, kuulen mielelläni mielipiteitä myös muilta kuin vakkarilukijoilta ja olettekin kaikki lämpimästi tervetulleita seuraamaan meidän elämäämme! Kyselin lukijoiden toiveita juuri vähän aikaa sitten, mutta jos on taas jotain mielessä - postaustoiveita tai parannusehdotuksia, risuja tai ruusuja niin kertokaa ihmeessä. Prost seuraaville vuosille :) !

Muut kuvat on Stefanin reilu viikko sitten ottamia, tässä tämänaamuinen ihana yllätys joka mua herätessä odotti!

Taaperotarkastus!

Koska vauvavuosi on ohi, ei voi kirjoittaa enää vauvan kehityksestä. Sen sijaan voin kirjoittaa teille taaperon touhuista! Lucakselle tuli toissapäivänä taas kuukausi lisää ikämittariin, mutta lisää järkeä se ei ole tainnut tuoda tullessaan... Millainen meidän taaperomme sitten on? Edelleen yhtä vilkas ja hulvaton pieni pojankoltiainen joka saa meidät ihan joka päivä oikeasti nauramaan kaikilla ilmeillään ja hölmöilyillään!

Lucas on aina ollut tosi rohkea ja utelias, mutta nykyään se on noussut ihan uusiin sfääreihin. Esimerkiksi yksi sen uusista lempileikeistä on ikkunalaudalta sohvalle vapaapudotuksella lentely! Yleensä ehdin heittää siihen sohvatyynyn alle, koska kiivettyään ikkunalaudalle se odottaa virnistellen että joku katsoo ja pudottautuu vasta sitten. "Kattokaa mua"-esiintyjäsielu, ilmeisesti tätiinsä tullut.

Taapero vihaa edelleen vaatteita ja olisikin varmasti mieluiten kokoajan nakuna. Lisäksi se vihaa myös kaikkia kieltoja, sitä kun se ei saa availla takan edessä olevaa porttia, sitä kun se ei saa repiä hellannappeja irti ja no, ihan kaikkea mihin liittyy "ei". Jos sitä kieltää tarpeeksi pitkään se loukkaantuu verisesti mutta leppyy kyllä myös yhtä nopeasti, varsinkin jos laitetaan joku kiva laulu soimaan. Tanssiminen onkin yksi lempparijutuista! Samoin rakkauden osoittaminen, se tulee nykyään aina ihan pyytämättä halailemaan ja pussailemaan. ♥

Sanoja Lucakselta ei edelleenkään tule, mutta se ymmärtää kokoajan enemmän molemmilla kielillään. Se osaa kysyttäessä näyttää missä on jonkun nenä tai suu, mihin hattu tai sukka kuuluu ja tuoda tiettyjä tavaroita niitä pyydettäessä. On myös ihanaa että se osaa itse osoittaa esimerkiksi vesilasia janoisena tai kirjakoria tahtoessaan lukea jos mami on tyhjäpää eikä osaa lukea sen ajatuksia. Lucas tykkää kirjoista valtavasti!

Sellainen satahampainen pieni dramaprince meillä asustelee! Huomenna prinssi pääseekin koko päiväksi mummolle hoitoon, koska me lähdetään armaan mieheni kanssa viettämään laatuaikaa Salzburgiin gastromessuille. Onko kellään vinkata keskustasta jotain hyvää bio/vegeravintolaa? Ei tarvitse olla kokonaan vege, mähän syön välillä myös lihaa, mutta ei haittaa vaikka olisikin. Stefanilla alkaa tänään myös ihanat neljän päivän vapaat, joten täällä voi olla hiljaista! Kivaa viikonloppua kaikille muillekin!

Still waiting for the snow to fall...

Mä en ole koskaan ollut mikään jouluihminen, se on mennyt siinä missä muutkin juhlat. Olin mielelläni aina duunissa joulun pyhinäkin, koska tuplapalkka... Lucaksen ansiosta viime joulu oli kuitenkin vähän spesiaalimpi ja tänä vuonna olenkin ehkä ei voi sanoa innoissani, mutta kuitenkin melkoisella fiiliksellä, ainakin verrattuna edellisvuosiin. Olisin tänään halunnut lähteä hamstrailemaan jo joulukoristeitakin, mutta vettä tulee kaatamalla joten odottakoot vielä hetken!

En ole ikinä ollut kovinkaan niiden lahjojen perään, varsinkaan viime vuosina kun viimeiset neljä on tullut vietettyä uudessa kotimaassa, jossa ei omia sukulaisia asu. On kuitenkin ollut ihana saada ihan vain korttejakin Suomesta enkä tänäkään jouluna odota saavani itse mitään, vaikka aina joku jotain ihanaa, esimerkiksi salmiakkia lähettääkin. Lucakselle moni kuitenkin tahtoo tietysti ostaa jotakin, joten tässä jotain vinkkiä niille jotka tällaista pohtivat!

 

Kuvat Google

Heijastimia! Jalankulkijoiden heijastinhan on suomalainen keksintö, ja sieltä oonkin aina löytänyt kaikkia kivoja, täältä sais vaan jotain ihan tylsiä rumiluksia! Tämä olisi toive sekä mamille että Lugille, me kun ei uskalleta nykyään liikkua hämärällä ulkona enää ollenkaan koska täällä landella katulamppuja on about kilometrin välein ja kävelyteitä hurjan vähän.

Suomenkielisiä kirjoja! Mä olen kirjafriikki ja luen myös Lucaksen kanssa mielelläni. Varsinkin kun se osaa nykyään lukea kiltisti eikä revi niistä kirjoista läppiä tai sivuja irti. Kurkistuskirjat onkin senkin lemppareita ja tottakai niitä voi ostaa myös saksankielisinä kun ei niissä paljoa luettavaa ole, mutta onhan esimerkiks Muumeissa ja Pupessa ihan erilaista tunnelmaa! Tällaisia Lucas vois toivoa ihan käytettyinäkin, kirpparilta varmasti löytyis halvalla.

Lukiossa seinämaalauksen kurssilla sutaistiin parissa päivässä näinkin kaunis kuva seinälle... Kuka tietää tämän jakson, ihan huippu haha! "Minun ei olisi pitänyt lisätä spriitä", sanoo Nipsu kun kilpparille käy vähän köpelösti sen juotua niiden tekemää lientä.

Muumi-tavaroita! Lucashan ymmärtää tietysti just tosi paljon Muumien päälle... Mutta onhan ne nyt taaperon silmiinkin sympaattisen näköisiä! Okei joo, mä olen enemmän niiden perään, mutta musta on niin kiva että on sillekin jotain Suomesta muistuttavaa. Ihan sama mitä, oli sitten kuppia tai kippoa, lakanaa tai vaatetta, kirjaa tai lelua, aitoa tai feikkiä, kunhan siinä on Muumihahmoja!

Vaatteitahan taapero tarvitsee melko usein kun se venyä paukkuu niin huisisti kokoajan, nykyään myös leveyttä eikä vain pituutta! Voiko lahjaksi toivoa käytettyä tavaraa, miksei vois? Lugia ei paljoa kiinnosta mitä on päällä, kunhan ei ole tyttöjen väriä, mustaa eikä harmaata ja koko on alkaen 86. Ostaisin sille varmaan kaiken kirpparilta jos täällä niitä vain olisi, onneks Facebook auttaa tässäkin asiassa.

 
Paras lahja kaikista olisi kuitenkin jos joku Suomisukulaisista tai -kavereista kertoisi että on tulossa kylään, mutta ihan kaikkea ei voi saada! Toivottavasti tästä oli apua jollekin, mutta ei me kyllä oikeasti tarvita muuta kuin kivoja kortteja. Meillä on jo aivan liikaa tavaraa siihen nähden kuinka paljon tilaa meidän kämpässä on. ;) Ja kuten sanottu, mulle tärkeintä joulussa on rakkaat ympärillä ja tunnelma. Sekä tietysti glühwein... Haha. Ihanaa talvenodotusta kaikille, kyllä se sieltä vielä tulee!

Musiikkimuistoja ♥

Vanessa Mae, kaikki mitä kasetilta löytyi

Kultainen 90-luku, korvalappustereot, lentokentät, Sri Lanka, sulkapallomaila viuluna, Vanessa Maehan on viulisti. Kaunista, epäilemättä.

Macarena

Kotkan Karhula tai meidän mökki, neljä tyttöä ja tusseilla omiin vatsoihin piirretyt naamat. Muistan Macarena-tanssin vieläkin ulkoa.

Kapasiteettiyksikkö - Mita tanaan

Meidän kaveriporukkaan kuului poikia, jotka siihen 2000-luvun alkuun kuuluvasti roikottivat housuja ja kuuntelivat räppiä ja tartuttivat sen meihinkin. Tästä biisistä tulee mieleen ihana, tärkeä kaveri jonka kanssa aina parin bissen jälkeen ahkerasti räpättiin. Ja joka kyllä tietäis ilman kuvaakin että tarkoitan sitä.

Maija Vilkkumaan Meikit, ketjut ja vyöt-levy

Meidän ja kaverin hepat asuivat pienellä yksityistallilla, jonka cd-soittimessa ei toiminut mikään muu levy kuin kyseinen. Kaksi vuotta kuunneltiin sitten Maijaa, ei ole yllättävää että osaan laulaa kaikki sanat mukana.

Queen - We are the champions

Wanhojentanssit, lukion liikuntasalin pimeä käytävä ja 50 muuta kauniisiin vaatteisiin pukeutunutta wanhaa odottelemassa kutsua käydä yleisön eteen.

Antti Tuisku - Tunturibiisi

Wanhojenjatkoilta palatessa soitto kaverin poikaystävälle joka kiltisti ajelutti kolme humalaista tyttöä "tunturin päälle laulamaan Tunturibiisiä". Tunturina toimi hiihtokeskus Himoksen huippu...

 Apulanta - Viisaus ei asu meissä

Pari juhannusta, ihailtu veitsitanssi ja kanssaesiintyjänä rakas siskoni. Tappaa ei ollut tarkoitukseni, vaan rampauttaa pysyvästi. Kerran kaaduin tuolin kanssa ojaan juuri sopivasti biisin loputtua, ei sattunut, muita sattui sydämeen kun eivät saaneet sitä videolle.

Stig - Rakkauden Bermudan kolmio

Juhannus 2009, kaverini teki musta ympyrän heittämällä mut niskansa yli lattialle. Sun pääs ei oo liian soikea.

Sontsan alla

Lukemattomat kemut Sepänkujalla, alakerran ihana (siis oikeasti ihana) naapurin mummo uhkailemassa kirveellä ellei siirrytä pois parvekkeelta. Tämäkin oli mun ja siskon bravuuri, upein koreografioin tietysti.

Lady Gaga - Christmas Tree

Viimeinen talvi Suomessa, järkyttävä kiire ja ahdistus lukion kurssien kanssa, pimeää ja kylmää. Cherry cherry boom boom, tämä piristi niinä monina epätoivon hetkinä. Muunmuassa silloin kun oltiin kaverin kanssa istuttu koko yö huoltoasemalla tekstitaidon vastauksia kirjoitellen ja palasin kotiin melko väsyneenä ja maha kahvista kipeänä.

Emiliana Torrini - Jungle Drum

Ensimmäiset päivät Itävallassa, pubissa soi tämä eikä kukaan muu tiennyt tätä kuin minä. Lauloin ja rummutin aina mukana ja kaikki nimitti tämän heti ihan mua kuvaavaksi biisiksi. My hands are in the air, yes, I'm in looooove!

 

Scandinavian Music Group - 100 km Ouluun

 

Oli pakko mennä aamuvarhain darrassa laskemaan koska vapaapäivää ei ollut tiedossa, en jaksanut puhua kenellekään ja kuuntelin gondolissa vain musiikkia silmät kiinni. Tämän biisin soidessa mun ihana pomoni alkoi tökkimään mua ja kysyi että mitä heviä sä oikein kuuntelet, ei sovi sulle, onko sulla pääkallotatuointejakin.

Black Eyed Peas - Time of my life

Duunin jälkeiset après skit, aurinkoinen alkuilta, paljon iloisia ihmisiä ja mieletön fiilis seuraavan päivän töitä miettimättä. Tuntemattomien kanssa pöydällä tanssiminen, "Sä teit mulle tänään ruokaa!"-lauseisiin iloinen "Teen huomennakin, tervetuloa"-vastailu.

Kaija Koo - Maailman tuulet vie

Stubaissa saatiin aina brittiarmeija riemuksemme pariksi kuukaudeksi. Kun ne lähtivät, tuntui että koko laakso hiljeni. Se alkaa näkyä päälle päin, että lähdit ja minä jäin.

Kaija Koo - Minä uskon

Tärkeiden Suomikavereiden häissä lauloi eräs pöytäseuralaiseni tämän. Häät olivat ihanat, en ole varmaan ikinä itkenyt ilosta ja toisten onnesta niin paljon. Sua aion loppuun asti rakastaa, olen santaa, valun kilpaa tiimalasin kanssa kohti rannattomampaa rantaa. Siskon mies luuli kädessäni ollutta, mytyksi niiskutettua serviettiä alushousuiksi.

Don Omar - Danza Kuduro

Ja mammat riivaa. Kreikan kahden viikon kreisibailuloma miespuolisen kaverini kanssa, localoca, wakawaka ja niin edelleen. Mammat riivas mun päässä vielä kuukauden sen jälkeen.

 

Flo Rida - Good Feeling

Oltiin aamulla lähdössä Stefanin kanssa viiden jälkeen ylös vuorenhuipulle katsomaan auringonnousua, älyttömän väsyneinä. Radiosta alkoi soida tämä, väsy katosi.

Jenni Vartiainen - Missä muruseni on

Lucas ♥. Laulan tätä aina Lucakselle nukkumaan mennessä. Ja jos sitä ei meinaa nukuttaa, laulan perään vielä SMG:n Vieläkö soitan banjoa. Paitsi että ne on herkkiä, niistä tulee myös jotenkin mieleen Suomeen jääneet ihmiset.

♥

Tästä lähin tehdään muistoja mun miesten kanssa, josta olen erittäin onnellinen. Kysyt olenko leikannut hiukseni, olenko muuttunut - luojan kiitos, olen. Vanhaa elämää ei ole ikävä, mutta ei sitä voi mitenkään unohtaa, kuinka paljon kaikkea ihanaa siihen kuului, onneksi suurin osa ihmisistä kuuluu edelleen. Muistatko miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta - muistan, mutta olen onnellinen että voin nykyään juopua siitä vuorokauden jokaisena tuntina. Hab euch lieb!