Missä selfiet?

Jokunenkin on esittänyt vienoja toiveita siitä, että olisi kiva jos blogissa näkyisi enemmän minun kuvia. Mitä ihmettä, kuka nyt tahtoo nähdä kuvia musta, miettii varmasti ne kaikki mun Suomituttavat jotka lukevat blogia kuullakseen ja nähdäkseen Lucaksen kuulumisia. Niinpä, samaa mietin minäkin, kuka täällä nyt mun kuvia katsella tahtois?

Mä en ole ikinä ollut sellainen itseni kuvailija joita monet blogit ja ainakin mun Facebook-kaverit on tulvillaan. Enkä kyllä oikein ikinä muista käskyttää muitakaan ottamaan itsestäni kuvia tai hyökkää muiden kameroiden eteen. Lucaksen kanssa olen vähän yrittänyt tsempata, mutta en mä kyllä pelkkää itseäni jaksa kuvailla. Ai miksi en?

Luulen tämän johtuvan siitä että olen aikalailla aina tiennyt etten ole mikään kedon kaunein kukka, joten kuvaaminen on tuntunut turhalta. Rakastan toki kaikkia yhteiskuvia eikä mulla ole mitään ongelmaa olla kameran edessä ihan vain yksinkin, mutta en vain koe tarpeelliseksi kuvailla joka päivä itse itseäni ihan vain koska hei mä. Jätän sen homman niille keiden mielestä se on kivaa, vaikkakin pakko myöntää että hieman kyllä välillä mietin joidenkin ihmisten itseriittoisuutta.

Joku nyt ehkä kuvittelee että mulla on huono itsetunto, mutta eipä kyllä edes ole. Päinvastoin, musta on vaan kiva että tämä asia on mulla ymmärryksessä - ja hei onhan se tärkeääkin että meitä vähemmän kauniita ihmisiä on olemassa, eihän ne kaunokaiset muuten olisi kauniita jos kaikki näyttäisivät yhtä hyviltä! Ja jos joku nyt alkaa huutelemaan siellä että ei ole olemassa rumia ihmisiä niin KYLLÄ ON. Älkää valehdelko.

Mun itsetunto voi hyvin, tiedän esimerkiksi olevani mahtava äiti, vaikka tätäkin asiaa epäilee moni mun Suomitutuista. En tiedä mistä se johtuu, ehkä siitä kun ne eivät ole jatkuvasti näkemässä millainen taapero täällä kasvaa, mutta tässä asiassa voin aivan puhtaalla sydämellä sanoa että ihan sama. Tottakai vähän harmittaa, mutta koska itse tiedän miten asia on, en vatvo sitä mielessäni. Me täällä nähdään kuinka ihana ja fiksu lapsi Lucas on jolloin äitikään ei voi olla läpimätä, ehkä Suomitututkin sen joskus uskovat. Ja jos eivät - ihan sama. Pääasia että edes me tiedetään.

Yritän tästälähin muistaa käskeä ihmisiä kuvaamaan myös mua (no siis ei pelkkää mua, mutta Lucaksen kanssa), mutta en lupaa mitään! Yleensä olen itse kameran takana ja jos Stefan kuvaa niin se kuvailee jotain kiviä ja kantoja. No onneks ei aina! Noniin heibba!

Nolot luomuilijapellet

Mua on tässä ns. pakollisen olympiablogitauon aikana ärsyttänyt tai kummastuttanut tosi moni asia, mutta valitettavasti en ole niitä ajanpuutteen takia saanut tänne purettua! Tein eilen päivälliseks kasvispihvejä ja lohkoperunoita, tai no, oikeastaan niistä tuli ranskalaisia kun pilkoin perunat niin pieniksi. Siinä niitä pilkkoessani olin onnellinen siitä että ne olivat luomuperunoita - sain hyvillä mielin jättää niihin kuoret, koska niissä ei ole mitään kamalia myrkkyjä.

Samaan aikaan mieleeni hyppäsi myös se yksi ihmetyksen aihe - miksi luomuruoka, tai oikeastaan sen suosijat, saa niin monissa ihmisissä käsittämättömän ärsytyksen aikaan? Olen jo pitkään seuraillut kaikissa mahdollisissa suomenkielisissä sosiaalisissa medioissa tätä aihetta - Facebookin ryhmissä (eritoten dorkimmista dorkimmassa ÄiTyLeissä), blogeissa ja forumeilla. Kuvat ovat Vauva.fi-forumilta löytyneistä idioottimaisista keskusteluista.

Suurimmaksi ärsytyssyyksi osoittautui ehkä se että "luomuruokaa suosivat kuvittelevat olevansa muita, ei-ekologisesti valmistettua ruokaa käyttäviä, parempia". Tähän liittyi myös toinen, paljon ärsytystä aiheuttava syy: "miksi sitä pitää erikseen mainostaa, eikö sanan luomu-sitäsuntätä sijaan voi vain sanoa että söin sitäsuntätä". Okei, jälkimmäisen kyllä ymmärrän, en mäkään jaksaisi lukea esimerkiksi blogia jossa aina kerrottaisiin että tänään tein keittoa luomukasviksista johon lisäsin luomukermaa jonka jälkeen join hyvät luomukahvit.

Mutta siis ensimmäinen - mitähän ihmettä? Ehkä sellaisiakin hihhuleita jostain löytyy, mutta enpä ole törmännyt. Mua ei oikeastaan huvita mainostaa kyseistä asiaa - sitä että meillä suositaan luomua - kenellekään, koska se on monelle niin kamala asia, monelle taas ihan vitsi. Viimeisimmällä Suomilomalla äidin yllärisynttäreillä en edes maininnut kyseistä sanaa, mutta silti sain kuulla mulle osoitettuja heittoja "piirakassa on sitten LUOMUjauhoja!" tai "puolet porkkanoista on LUOMUA!".

Tämä oli mun ehdoton lemppari! Toivon että tämä oli provo, eihän kukaan voi oikeasti olla noin tyhmä, eihän!

Mulle on ihan sama mitä muut (varsinkin täysin tuntemattomat) ihmiset kitaansa tunkee (kuten varmasti erittäin monelle muullekin), joten miksi niin moni ärsyyntyy siitä jos joku suosii luomuruokaa? Enhän mäkään kiukuttele tai vitsaile siitä että joku käyttää kemikaaleja - torjunta-aineita sun muita - täynnä olevia raaka-aineita. Vähän kyllä vauvojen puolesta harmittelen, mutta ei se mun maailmaa kaada kun en asialle mitään voi tehdä. Lihansyönnistä kirjoitin jo aiemmin joten siitä en nyt paasaa.

Jos joku alkaa mulle kyseisestä asiasta päätään aukomaan, en jaksa alkaa siitä tappelemaan tai henkilöä jotenkin käännyttämään. Totean vain että luomuraaka-aineet yksinkertaisesti maistuvat paremmalta, omapahan on menetyksensä, mutta eipä siitä mulle hiekkaa housuihin ilmesty niin pitkään kun mä saan rauhassa syödä mun hyvänmakuisia ruokiani. En tiedä ovatko nämä suurimmat luomuvihaajat edes maistaneet ekologisesti valmistettuja tuotteita - esimerkiksi hedelmissä ja kasviksissa huomaa valtavan eron. Onhan ne yleensä paljon pienempiä ja välillä on ärsyttävä kuoria tuhat pienen pientä porkkanaa, mutta on se maku vain sen arvoinen.

Eihän ne ihan myrkkyä ole, mutta johan sen jo se kokokin kertoo että ei ne ilman myrkkyjä niin kasva.

Unohdin taas Suomessa käydessämme katsella luomutuotteiden hintoja. Johtuuko se suomalaisten luomuviha kenties siitä että ne ovat monien mielestä niin kalliita? Löysin jonkun hintavertailusivun joka sanoo että kilo luomuporkkanaa maksaa 2,78 euroa - meillä 1,38 euroa. Kilo luomuperunaa 1,40 euroa - meillä 1,34 euroa. Litra luomukevytmaitoa 1,29 euroa - meillä 1,19 euroa. Muistetaanhan että elintaso Suomessa on korkeampi, ihmiset tienaavat siellä paremmin, joten erot siihen verrattuna eivät ole juuri mitään. Hinnat on tietysti vain löytämiäni esimerkkejä eikä absoluuttisia totuuksia, toisaalla maksaa enemmän ja toisaalla vähemmän.

Itävallassa ollaan melkoisen luomumyönteistä sakkia ja koska ei se näköjään voi oikeastaan halvoista hinnoista johtua niin enpä tosiaan tiedä mistä se viha suomalaisten kohdalla johtuu. Tai no, tiedän, suomalaisista itsestään, mehän tunnetusti ollaan melkoisen erikoista kansaa. Tunnistitko itsesi, ärsyttääkö suakin jokainen tuntematon jonka ostoskorissa näet luomubanaaneja? Sehän kuvittelee olevansa sua parempi ihminen, sehän ei mitenkään voi johtua siitä että ne nyt vain maistuvat paremmalta. Ihanaa tiistaita kaikille! :)

Viikkosupersoppa

Kohta se on ohi, byhyy, enää puolitoista päivää! Teistä kiva, musta ei, koska seuraavien talviolympialaisten aikaan en satavarmasti ole kotiäiti joten tällä tahdilla seuraaminen ei ole mahdollista. Torinon olympialaiset oli myös aika jees, koska lusmuilin silloin lukiossa. Vancouverin aikaan olin Stubaissa duunissa ja kisat tuli aikaeron takia niin typeriin aikoihin ettei ihan mitään huuhaata oikein jaksanut öisin katsella, pelkästään niitä tärkeimpiä. Joten antakaa anteeksi, tämä on nyt ainutlaatuista!

Näinkin sinisinä me yritettiin eilen kannustaa Suomea kiekossa mutta ei ihan auttanut, Ruotsi oli yksinkertaisesti parempi!

Kuten todettua, ei me sentään kokoajan vain sisällä olla. Meillä on ollut tälläviikolla jos jonkinmoista härdelliä remontin suhteen - ehkä tärkein uutinen on se että me ostettiin keittiö! Sen kanssa on tosiaan ollut vähän stressiä, koska tuntui ettei saada siitä ikinä juuri niin täydellistä kuin tahdotaan, aina oli jotain pielessä. Nyt voikin ottaa vähän rennommin kun on edes yksi asia täysin hoidossa! Se oli kuitenkin melko tärkeä saada hoidettua ajoissa, jotta saa tietoon minne vesi- sekä sähköjohdot täytyy sijoittaa.

Teetätettiin aika monet suunnitelmat ja tarjoukset, lopulta ehkä hieman yllättäen parhaaksi osoittautui kotimaisen, melko ison huonekalufirman tarjous. Budjetti oli 15 000 euroa ja juuri siihen hinta laski, saatiin hieman alennusta Stefanin hyvien taustatutkimusten ansiosta, yrittivät meinaan myydä meille melko kalliita laitteita mutta yritykseksi jäi! Jos joku tahtoo kuulla enemmän meidän tulevasta, ihanasta keittiöstä, voin siitä tietysti enemmän kirjoittaa!

Muitakin asioita on toki täysin hoidossa, käytiin Kitzbühelistä (^ jossa Lugi olis tahtonut mennä esimerkiks kouluun) hakemassa vähän lomakkeita jotta saadaan varmasti kaikki mahdolliset avustukset jotka tuleekin tosiaan olemaan melko hurjat! Kyseessä on siis osavaltion maksama energiatuki josta olen jo aiemmin kertonutkin, sitä saa nykyään kuulemma myös Suomessakin vanhaa taloa saneeratessa. Tai kuten mun sisko sanoi - remonttisossu, haha!

Muita uutuuksia en nyt tähän hätään muista, paitsi uusia vaatteita! Munhan oli pakko tilata se uusi talvitakki koska jätin sen vanhan Suomeen ja vaikka kunnon talvea tässä tuskin enää nähdäänkään, onpahan valmiina ensi vuonna odottamassa. Ja koska olen niin pihiläinen, oli fiksu ostaa nyt kun ovat alennuksessa! Omanihan maksoikin sitten hurjat 19,95 euroa! Samaan syssyyn tilasin Lucakselle bodeja ja ihanan jumpsuitin, kun samasta verkkokaupasta saa monia eri merkkejä.

Nyt alan kehittelemään jotain ruokaa, tein jo mulle ja Lugille lounaaks superhyvää kasvissosekeittoa mutta se oli tosiaankin niin hyvää että syötiin se melkein kokonaan! Ups! Mulla olis niin paljon kaikkia juttujakin mutta no can do, ensi viikolla sitten, tai no, saa nähdä kuinka kauan mulla kestää taas huomata että myös olympialaisten jälkeen on elämää! Katsotaan saako tänään illalla masentua vai juhlia matsin jälkeen, apuapuapua heippa!

Sotschi vie, sori!

Hupsista! Kuten sanoin, olympialaiset vähän verottaa mun koneella istumista, koska telkkarin kaksi ihanaa kanavaa näyttää niitä aamusta iltaan ihan taukoamatta. En katso pelkästään sellaisia lajeja joissa kilpailee jommankumman kotomaan kansalainen, vaan curlingia ja pikaluistelua lukuunottamatta ihan kaikkia mahdollisia. On ihana fiilistellä kun ei tätä voi tehdä kuin neljän vuoden välein! Illalla hypätään mäkeä, mua jänskää jo nyt!

Olympialaiset siis pyörii aina kotona ollessa ihanasti tossa taustalla, Lucashan ei telkkaria edes katso (ehkä koska se on melko ylhäällä seinällä?) mutta sen ollessa unimaailmassa mä olen mieluiten sohvalla peiton alla ja katselen niitä, jos on joku tylsempi laji niin luen tabletilla muiden blogeja (tai olympiajuttuja, ups...). Löytyykö meidän lukijoista muita talviurheilun ystäviä vai olenko taas ainoa hulleropossu?

Ei me silti kahta viikkoa sisällä jumiteta jos joku näin nyt luulee! Ollaan ulkoiltu paljon koska täällä on valitettavasti ihan kevätkelit. Kyllä, se on aika valitettavaa koska eihän meille ehtinyt tulla edes kunnon talvi! Kamalaa jos tämä naurettava talvi oli nyt tässä, vaikka toki mä odotan taas kevättä ja kesääkin jonkin verran - kiitos Lucaksen. Odotan myös kovin remontin tuloksia, mutta en itse remonttia!

Jos jossain on vähänkin vettä - esimerkiks pieni puro, pitää sitä ehdottomasti jäädä tuijottamaan!

Stefan tahtoi ottaa meistä kuvia eikä meinannut ymmärtää että me ei voida katsoa kameraan kun aurinko paistoi suoraan sen takaa silmiin!

Ajattelin että oltais kierretty yksi kiva peltolenkki (jonka kuuluisi olla hiihtolatu, mutta ei näillä lumilla), mutta se olikin jäässä! Ja koska siinä on kävelty niin paljon, ei Lucas oikein pystynyt taapertamaan noin epätasaisen muhkuraisella, liukkaalla polulla joten käännyttiinkin takaisin.

Hoppa, Lucaksen uusi lempisana! Jos se kompastuu tai mitä tahansa putoaa maahan (tai se itse tiputtaa), sanoo se heti HOPPA! Saksankielisten käyttämä (muidenkinko?) hoppla tarkoittaa siis hupsista, oho.

Nyt jään taas odottelemaan että Lucas heräisi niin päästäisiin pihalle nauttimaan auringosta. Oltiin Stefanin äidillä aamupäivällä lounastamassa kunnon tirolilaista ruokaa ja Lucas söi superhyvällä ruokahalulla hapankaalia! Mä en ole antanut sitä sille ollenkaan kun olen automaattisesti ajatellut että kaikki lapset vihaa sitä mutta ei! Noniin ennenkuin taas eksyn höpöttämään jotain turhuuksia sanon heippa ja hennosti lupaan yrittäväni saada blogin kirjoittelun mahtumaan jonnekin olympialaisrakoon, pusbyeee!

Mitä kuului Suomeen?

Tällaiset lumet piti jättää kotiin, ymmärtänette että harmitti!

Siskokultani närkästyi saatuaan mun jutuista sellaisen kuvan että meidän koko Suomilomamme oli aivan kamala, Suomi on hirveä paikka ja blablabla. Toivottavasti muut tajusivat että matkustuspostaus oli kirjoitettu ihan tarkoituksella oikein negatiiviseen, kurjuutta kärjistävään sävyyn ja että oikeasti meidän lomamme oli aivan ihana, sitä sairastelua lukuunottamatta. Tajusihan, edes joku?

No, enivei, tajusi tai ei, meillä oli siis mahtava viikko vanhoilla kotikonnuilla! Menolento meni ihan okeihyvin, ei se mitään herkkua ollut mutta mitään suuria katastrofeja ei sattunut. Paitsi ehkä meidän vieressä istuneelle aasialaiselle (kirjoitin ensin kiinalainen mutta mistä minä tiedän mistä se oli), se otti hengityssuojansa pois syömisen ajaksi ja just silloin Lucas aivasti. Ja ei, en usko tai ainakin toivon ettei sillä ollut mitään vakavaa tautia, kentillä näkyi satoja hengityssuojaisia kyseisen kansan edustajia.

Joku toivoi joskus lisää kuvia musta - no tässä! 12 tunnin reissaamisen jälkeen oli olo aikalailla kuvan mukainen!

Sisko oli kehunut tulevansa tyttönsä kanssa hakemaan meitä, mutta olikin onneks nakittanut meidän isin kuskiks! Meidän matka vähän venähti ja oltiin Keski-Suomessa, Jämsässä mun äidin luona vasta puoli seitsemän maissa. Ensin siskon Luna-tyttö juos mummon syliin jonka jälkeen äiti vain vilkaisi mua ja Lucasta ja sitten jatkoi höpötystä Lunan kanssa! Vasta kun toivotin hyvää syntymäpäivää, tajusi se että me tosiaan ollaan siinä. Siskon sanoin: "Joo eka luulin oikeesti et se kuoli polvilleen, sit alko naama nykimään ja kuulumaan epämääräistä hengen haukkomista, sit oli kyyneleet ja tärinät ja lopuks kauhee itku".

Tätin kanssa mummon kanelitankojen levitystä, miks ei!

Yllätys oli siis menestys, kyyneleet oli tietysti onnenkyyneleitä! Myös Lucas itkeä huusi nukkumaan mennessä aikalailla joten pitkän taistelun jälkeen nukutin sen sitten mun viekkuun. Ja taisin nukuttaa sen joka ilta mun sänkyyn... Oli niin paljon kivempi että oli joku siinä vieressä tuhisemassa, yksin on kurja nukkua jos on tottunut nukkumaan kaksin! Päikkärit se nukkui kuitenkin matkasängyssään, joten nyt kotona nukkumiset on sujunut ihan normaalisti ongelmitta (lukuunottamatta niitä korvatulehdusöitä).

Lucashan ei ole ikinä ollut mikään telkkarin ystävä, mutta nyt katsottiin joka päivä Lemmen viemää, kotikieli ilmeisesti kiinnosti sitä!

Aikataulut oli taas melkoisen kiireiset (mulla oli kaikki treffit ihan oikein paperilla ylhäällä...), mutta meininki ei ollut ihan yhtä stressaavaa kuin kesällä koska mullahan ei ole ajokorttia joten vaikka olis ollut autokin niin en olis päässyt liikkumaan minnekään! Majailtiin siis koko viikko mun äidin kodossa jonne kaikki ihanat aina tulivat! Kolme pitkäaikaista ystävää ihan jopa Tampereelta saakka ♥. Lucaksella kesti aina jonkin aikaa lämmetä uusille naamoille, niitä kun riitti!

Apinaorkisteri!

Lauantaiaamuna mun kummitäti tuli kyläilemään (joka sekin oli ajellut Kotkasta asti!) ja Lucas oli ihan oma, normaali itsensä. Mun piti herättää se päikkäreiltä koska meillä alkoi olla kiire mamin yllärisynttäreille mun mummon luokse. Se oli vähän jumissa, mutta aattelin että se johtui vain siitä että se oli nukkunut yli kolme tuntia ja koska olin tosiaan herättänyt sen. Se söi hyvin, mutta nukkui koko automatkan landelle, joka oli vähän erikoista koska justhan se oli uinunut ikuisuuden.

Juhlissa se jaksoi ensin jopa juoksennellakin, tutkia paikkoja ja leikkiä koiran kanssa mutta jossain vaiheessa se sitten romahti. Se oli ihan tulikuuma ja olis vaan nukkunut kokoajan mun sylissä! Hyvät bileet! Onneks me päästiin siskon ja Lunan kanssa lähtemään heti kahdeksan jälkeen (siellä oli talviralli ja tie oli suljettu siihen asti) ja äidin luona Lucas jaksoi jopa juoda maitoa joten en antanut sille enää mitään troppeja joka olikin hyvä, koska se nukkui täysin heräämättä kellon ympäri.

Loppuloma menikin siis ihan neljän seinän sisällä! Lucaksen olo oli aika vaihteleva - välillä se sai jotain virtapiikkejä ja jaksoi touhuta vähän aikaa kunnes taas väsähti ja saattoi nukahtaa lattialle. Onneks mun sisko kävi joka päivä meitä viihdyttämässä, vaikka Luna-neiti alkoikin olla jo vähän tylsistynyt "miks meidän pitää taas mennä sinne?!". Toki treffejä riitti muutenkin, kiitos teille kaikille ihanille ketkä ehditte ja jaksoitte tulla meitä katsomaan ♥ !

Sairastumisen vuoksi (tulin siis itsekin sitten vähän kipeeks, kokeilin jopa ekaa kertaa elämässäni nenäsumutetta, se oli jännittävää) meiltä jäi silti väliin pari ihmistä, kauppoja ja kirppari! Byhyy! No, olipahan halpa loma! Laukku painoi mennessä 19,8 kiloa eikä sieltä poistunut kuin muutamat lahjat joten ehkä ihan hyväkin etten shoppaillut ylikiloja (muuta kun salmiakkia, dippejä, Lucakselle vähän jotain), yhden kirjani otin mamilta mukaan. Ensi kerralla paremmin, toivottavasti!

Mutta kuten sanoin - loma oli ihana, mutta tietysti kotona on vielä ihanempaa kuten kaikki varmasti tietävät eikä se liity mitenkään siihen että Suomi olisi jotenkin hirvittävä paikka. Sehän kertoo vain  siitä että olen sittenkin löytänyt paikkani tässä maailmassa - kun on koti-ikävä, voi olla varma että siellä jossain on se paikka jossa tahtoo elämänsä viettää, paikka jossa tuntee olevansa onnellinen. Vielä muutama vuosi sitten näin ei todellakaan ollut.

En nyt uskalla laitella tähän kuvia kenestäkään ettei tule sanomista kun ties kuka puolituttu tätäkin lukee! Sen sijaan ne samaiset tutut saavat vielä muutaman videon juurikin sieltä Suomen maalta. Ainiin, sori tästä postaustahdista, olympialaiset vähän verottaa, oon ihan mahdoton talviurheilufiilistelijä eikä ole kyllä mitään parempaa kuin olla kotiäiti talviolympialaisten aikaan! Ja nyt Stefanilla alkaa myös vihdoin vapaat joten pari takuuhiljaista päivää tiedossa, tschüssii!

 

Lucas keksi ihan itse alkaa leikkiä tolla kissanlelulla Misty-kissan kanssa!

Lauantaiaamuna Lucas oli tosiaan aikalailla oma itsensä, vaikkakin normaalisti se tanssikin ton auton tahtiin tietysti seisaalleen.

Mun lemppari! Äitillä on kolme kissaa ja noin ihanan hellästi Lucas meni niitä aina silittämään ♥ !

Ja vielä ihanat Misty ja Musti ♥ Minä tahdon jo oman kissan !

Sairasterkut

Pari erittäin huonosti nukuttua yötä takana ja mieluiten menisin heti nukkumaan, mutta en malta olla odottamatta Stefania ensin duunista kotiin. Lucaksen olo on ollut kotiinpaluun jälkeen tosi vaihteleva - lämpö on heitellyt miten sattuu ja olen epäillyt jos jonkinmoista sairautta kunnes eilen illalla sain varmistuksen. Se alkoi aristaa molempia korviaan ja toinen alkoi vuotaa ihan valtoimenaan. Yöllä kipuitku jatkui aamuneljään asti, just kun mietittiin että nyt on pakko lähteä hakemaan lekurilta troppeja se sitten vihdoin nukahti.

Yöllisen heilumisen ja hankauksen vuoksi näytti tukka melko lennokkaalta...

Tänä aamuna lähdettiin heti Söllin päivystävälle lääkärille jonka ei tarvinut kuin kurkata korviin ja diagnoosi oli täysin selvä - molemmissa tulehdus, toisesta tärykalvo revennyt. Saatiin antibiootit ja muita lääkkeitä ja voi miten meillä asustaakin taas onnellinen lapsi! Se nukkui sohvalla pitkät päikkärit melkein pystyasennossa ja tuinkin äsken sänkyynkin sille vähän korkeamman unipaikan, sinne se nätisti uinahti. Saa nähdä millainen yö tällä kertaa tulee, toivottavasti edeltäjiään edes vähän parempi.

Lomapostausta (ja muitakin) saatte siis vielä hetken odotella, ensin jumituin katsomaan ihanan Til Schweigerin Keinohrhasenia telkkarista (taas...) ja nyt vielä P&G:n ihania Danke Mama-olympiakamppismainoksia Youtubesta. Mä itkeä vollotan näitä katsellessani, ylhäällä lyhyt telkkarissa pyörivä ja saksaa osaamattomille: "Sinä opetat että kaatuminen tekee vahvemmaksi. Kiitos äiti.". Katsokaa vielä noita kampanjan muita videoita, en voi olla taas ainut kuka parkuu! No en olekaan, parkuu ne urheilijoiden äiditkin!

Noniin ehkä mä menen pesemään ne vähät jäljellä olevat ripsivärit pois ja lopetan tämän herkistelyn ja jään odottelemaan! Mun uuden älylaitteen kanssa, sain Stefanilta ystävänpäivälahjaks pikkuisen tabletin, vielä kun jaksaisin opetella käyttämään sitä niin voisin ladatakin siihen jotain! Toivottavasti kauniita unia!

Rakkaushaalareita

Joku muistanee millainen haalaristressi mulla viime syksynä talvihaalarista tuli ja kuinka lopulta sitten löysinkin juuri sen oikean. Se oikea löytyi Facebookin kirppikseltä josta melko varmasti välikausihaalarinkin aion etsiä - löytämäni talvihaalari oli täydellisessä kunnossa, siinä ei näkynyt missään mitään käytönjälkiä ja mikä oli hinta? 40 euroa. Reimatecin laadukas veden-, tuulen- ja varmaan sodanpitävä toppahaalari! Neljäkymmentä euroa!

Enivei, jotta välikausihaalarin kanssa ei kehittyisi samanlaista stressiä, olen jo alkanut katsella sopivaa! Himoiten tutkin tottakai myös uusia haalareita, mutta olen niin pihi että en millään malttais maksaa yli sataa euroa vaatekappaleesta jonka saa yhtä hyväkuntoisena halvemmallakin. Vaikka Reiman vaatteet on älyttömän leveitä eli ei ihan passaa ton meidän hoikkiksen varteen, on ne kuitenkin niin hyviä (ja söpöjä) että en ole vielä edes katsellut muita!

Reimashopissa vieraillessani tein taas aivan mahtavia löytöjä - TYTÖLLE! Pojalle on taas paljon hankalampi etsiä juuri sitä oikeaa, kun taas noita tyttöjen haalareita voisin klikkailla ostoskoriin heti kymmenen! Kokosinkin löytämiäni lemppareita - tytölle siis!

Reimatec® Curious / Reimatec® Unelma

 Reimatec® Irena

Reimatec® Dindi

Reimatec® Jeni / Reimatec® Anna / Reimatec® Itz

No mutta, ei meidän poikien äitienkään tarvitse olla kovin huolissaan, löysin mä taas muutaman pojallekin sopivan ihanuuden.

Reimatec® Fella

Reimatec® Hian / Reimatec® Huugo

Nojoo, ennenkuin tämä lähtee taas ihan käsistä taidan lopettaa tuolla haahuilun ja mennä takaisin niille Facebookin kirppareille! Mutta ihan totta, te joilla on (mieluiten pyöreä) tyttölapsi jolle etsitte haalaria - joko pakkaselle tai kurakeleille, menkää äkkiä pian tonne Reimashopiin! Siellä on just menossa hullut alet ja monen hyväksi toteamia superhaalareita saa ihan typerän halvalla!

Nämä haalarit on tosiaan kaikki ihan sekaisin sekä talvi- että välikausihaalareita, otin vain niitä söpöjä ilman mitään realistisia ajatuksia! En usko että uskallan ostaa Lucakselle talvihaalaria ennen syksyä, koska koko menis ihan satavarmasti pieleen. Mutta jos joku uskaltaa, niin ostakaa! Halvalla lähtee! Nyt mun pitää varmaan siirtyä etsimään jostain Molo Kidsin jälleenmyyjää, se kun kuulemma sopis Lugin vartalolle! Enhän ole ainoa haalarifriikki, enhän?! Adios!

Vinkkejä taaperomatkaajille

1. Älä mieti liikaa miten kaikki sujuu. Jos sellaisia miettii, ei asiat mene todellakaan suunnitelmien mukaan. On myös paljon asioita joille ei yksinkertaisesti voi mitään jolloin niiden jatkuva päivittely lähinnä ärsyttää.
2. Minimoi mukaan otettava tavaramäärä. Ellet ole matkustamassa aavikolle, on paikan päällä kyllä myös kauppoja joista saa ostettua esimerkiksi vaippoja. Älä ahda matkalaukkua kotona täyteen, mahtuu enemmän kotiintuomisia!
3. Muista myös tunkea kaikki turha, esimerkiksi ulkovaatteet, ruumaan menemisiksi jotta niitä ei tarvitse kanniskella mukana kentillä ja käsimatkatavarat ovat mahdollisimman pienet. Jos unohdat, on ihan okei jättää vaikkapa oma talvitakki kohteeseen. Mä tahdoinkin sen uuden takin, nyt onkin pakko ostaa!
4. Älä kuvittele että taapero käyttäytyisi reissun päällä kuten kotona. Vaikka lapsi rakastaisi lukemista, saattaa lentokoneessa kirjat ainoastaan lennellä muita matkustajia päin.

5. Hyvä suunnitelma on antaa lapsen riehua ja juoksennella lentokentällä niin paljon että se uinahtaa koneeseen. Älä kuitenkaan unohda että kyseinen suunnitelma ei ole vedenpitävä, taaperot ovat aika arvaamattomia ja saattavat väittää että puolen tunnin unet on ihan riittävät.
6. On ihana lomailla paikassa jossa on paljon ystäviä ja sukulaisia, mutta jos kaipaat rauhaa ja rentoutumista, pakene sellaiseen mestaan josta et tunne yhtäkään ihmistä. Esimerkiksi sinne Saharaan.
7. Jos taaperosi ei ole ollut koskaan kunnolla kipeä, voit olla varma että sellainen tapahtuu juuri silloin kun olette jossain reissussa.

8. Vaikka itse et suostu syömään lääkkeitä, älä silti panttaa niitä lapselta. On suorastaan hienoa että ekat lääkkeet käytetään vasta vuoden ja neljän kuukauden iässä!
9. Sairas lapsi vieraassa paikassa on melko vaativa yhdistelmä - saattaa olla että jopa se että joku kehtaa katsoa häneen on liikaa. Jos olet itse läheisyysriippuvainen, tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla!
10. Kun pelkkä sairas taapero ei riitä ja tulet vielä itsekin kipeäksi, ota edes yksi Finrexin. Sekin auttaa jo, edes vähän. Paitsi jos olet pumpannut itseäsi aina heti pienestäkin päänsärystä täyteen lääkkeitä, silloin ehkä ei.
11. Tarkasta lentokentällä lähtöportti usein, mieluiten joka ruudusta jonka ohi kuljet. Se saattaa vaihtua ilman että sitä kuulutetaan ja on hieman ikävää kiitokävellä vartin matka vaihtuneelle portille - varsinkin se kipeä, itseään kannattelematon painava lötkömakaronitaapero sylissä roikkuen.

12. Huomattuasi että lentokoneessa vieressäsi istuu ulkomaalainen, huikkaa hänelle heti surusilmin lapsesi olevan kipeä ja tämän huutaessa on sillä vain kipuja. Saat ymmärtäväisen ja sympatiaa täynnä olevan vastauksen. En tiedä toimiiko suomalaisiin.
13. Vaikka olet lentänyt monia kymmeniä lentoja kokematta korvakipuja, voit olla varma että kipeänä pää tuntuu räjähtävän. Kipu saattaa myös säteillä niskaan asti jolloin edes tieto kokoajan lähestyvästä kodistakaan ei hukuta kipuja.
14. Pääasia on kuitenkin että sairas lapsi nukkuu. Oman kivun kyllä kestää, niin kauan kun saa taaperon pysymään unessa. Lähes koko lennon ajan. Kiitos.
15. Jos et ole loman aikana ehtinyt lukemaan blogeja, älä huoli, kyllä ne siellä odottavat! Vaikka et lukisikaan monia blogeja, voi Bloglovin paukuttaa silti sataa lukematonta postausta! Muilla ei ole ollut kiire ja käytettävissä pelkästään omituista läppäriä väärällä näppäimistöllä.
16. Muistuttaisin vielä uusista käsimatkatavaramääräyksistä jotka astuivat kuun alusta voimaan. Kohtuullinen määrä luettavaa oli ilmeisesti viisi lasten kirjaa, koska yhtäkään ei takavarikoitu. Kamera sekä kameralaukku sen sijaan tutkittiin erittäin tarkkaan, vaikka tarkastajakin hieman kyllä epäili olisko musta huumekuriiriksi.

Kuten ehkä huomattavissa oli, Suomen loma ei siis mennyt ihan nappiin. Lucas sairastui puolivälissä ja tartutti tautinsa sitten muhunkin. Harmi vain että meillä kummallakaan ei tule koskaan sitä kunnon kuumetta niitä pöpöjä tappamaan, vaan kituutellaan molemmat aina ikuisuus tällaisen inhottavan, kaikki voimat vievän räkätaudin kanssa. Onneks ollaan jo parantumaan päin, Lucasta auttoi valtavasti kotiin pääseminen ja isin näkeminen! Tänä aamuna se jaksoi levitellä tavaroitansa jo näin reippaasti:

Kirjoittelen lomasta vielä erikseen, nyt piti vain äkkiä hihkaista että hengissä ollaan! Ja koska olen tosiaan vielä vähän puolikuntoinen ei ajatus oikein kulje joten parempi etten kirjoittelekaan liiempiä vaan alan vain lueskelemaan viikon aikana väliin jääneitä muiden postauksia. Mä en tosiaan seuraa edes mitään jättimäärää blogeja mutta Bloglovin näyttää silti aika hurjaa lukua - 94 lukematonta postausta, saa nähdä milloin olen valmis! Toivottavasti muut ovat terveitä, ciaoo!