Taukopäivä Achenseellä

Käytiin viime sunnuntaina pitkästä aikaa Achenseellä Stefanin sukulaisia moikkaamassa. Oikeastaan ne asuvat vielä sitäkin hieman ylempänä Achenkirchissä mutta Achensee sanoo Tiroltuntijoille enemmän ja muille tiivistettynä: se on Tirolin suurin, melkein 9 kilometriä pitkä järvi jonka syvin kohta on jopa 133 metriä! Kuten olen kertonut, Itävallassa ei kovin paljoa oikeita järviä ole... Vuoristovirtojen vuoksi sen vesi on myös kesäisin älyttömän kylmää mutta niin kovin kauniin väristä ja puhdasta - siis oikeasti lähes juomakelpoista!

Me ei kuitenkaan jääty tälläkään kertaa ihastelemaan järveä vaan ajeltiin suorinta tietä sukuloimaan. Kuten olen myös kertonut, niillä on siellä valtava maalaistalo, Bauernhof, jossa asuu tällähetkellä kolme sukupolvea - Stefanin äidin vanhemmat sekä heidän tytär (eli Stefanin kummitäti) perheineen. Siksipä siellä olikin aikalailla tilaa Lucaksen temmeltää ja löytyi sieltä tilan lisäks kaikkea muutakin kivaa!

... Esimerkiksi kissanpentuja ♥ ! Lucas oli niille kovin kiltti ja silitti niitä hellästi (vaikkakin vastakarvaan, mutta ei niitä haitannut) ja myöhemmin jopa kantoi niitä ulos terassille mummon ja isomummon syliin!

... Kasteluhommia ! Nehän on Lucaksen lemppareita kotonakin - myös raksalla, eihän meillä enää mitään vettä siellä tule mutta onneks ihan vieressä on lähde (siis ihan rakennettu, mutta siitä tulee siis vuoristopurojen vettä) josta käydään aina hakemassa. Kukkiakin on toki hieman vähänlaisesti mutta Lucas kastelee myös esimerkiksi puita! Eli Suomen mummo sekä isomummo: kaivakaapa jostakin pieni kannu Lugia varten, se kyllä kastelee kaikki teidän miljoonat kukkanne!

... Lehmiä ! Niistä Lucas ei oikein ollut varma että tykkäiskö vai pelkäiskö, varsinkin kun ne tuli ihan iholle ja taisivat jopa vähän lipaista!

... Ja ihana aasi ♥ Sitä Lucaskin uskals jopa silittää!

Semmoista kuului sinne päin Tirolia tälläkertaa, ensi kertaa joutuukin varmasti jonkun aikaa odottamaan, kiitos remonttikiireiden. Me oltiin tänään Lucaksen kanssa hurjia ja käveltiin ekaa kertaa tuolta kauempaa vaellus- ja pyöräreittejä pitkin raksalle mutta kiitos mun olemattoman suuntavaiston myös eksyttiin matkalla ja Google Mapsin lupaama 4,5 kilometrin reitti kestikin jostain syystä reilusti yli tunnin...

Noo, pääasia että matkaseuralainen oli noin hyvällä tuulella! Niin olin kyllä minäkin koska kotona näytti mahtavalta, pojat on olleet tosi ahkeria! Rakennusmestari oli myös käynyt eilen ja sanonut että saapuvatkin juuri tarkalleen maanantaina 16.6. Siitä seuraavana päivänähän me lennetään Lucaksen kanssa Suomeen - jännittää jo nyt miltä kotona reissun jälkeen näyttääkään! Remppakuulumisia seuraa kuitenkin myöhemmin, heibba!

Elinultra

Hallihallo ja terveisiä Innsbruckista! Mulla oli tosiaan toissapäivänä siellä erikoisultra, organ screening, jossa lääkäri kävi siis vauvan jokaikisen elimen sekä sormenpään läpi - aikaahan siihen kului lähes kaksi tuntia, ei ollut häävi kokemus! En muista olenko maininnut miksi mun oma lääkärini tätä siis suositteli, mutta lyhyesti: poni potkaisi vuosia sitten mulle reiän aivolohkoon jonka vuoksi olen päivittäisellä lääkityksellä. Lääkkeiden vaikutuksesta sikiöön ei ole täyttä turvallisuusvarmuutta, joten siksi mun ihana lääkärini laittoi mut tuonne jossa selvisikin monia asioita!

Ensinnäkin: kaikki oli mallillaan, ei mitään huolestuttavia tai hälyttäviä poikkeuksia. Tietenkään mitään ei voi satavarmaksi tietää ennenkuin vauva on maailmassa, mutta toivon ettei kukaan ajattelisi niin - tottakai saa toivoa ja ajatella että se oma vauva on täysin terve, mutta musta se nyt vaan on jotenkin naiivia kuvitella että koska raskauden aikaiset tutkimukset jotain osoittavat, on asia sitten tietysti juuri niin. Viisi varvasta tuskin enää kuudeksi muuttuu, mutta muita poikkeavuuksia saattaa silti ilmetä vaikka ultra toisin kertoo.

Vaikka mikään ei saanutkaan lääkäreitä huolestumaan, ilmeni siellä kuitenkin jotain seurattavaa: lapsivettä oli vähän normaalia enemmän jonka vuoksi suosittelivat sokeritestiä jo nyt (yleensä se tehdään hieman myöhemmin). Sitä ei siis ollut mitenkään hälyttävästi liikaa, sille ei välttämättä löydy mitään syytä ja voi olla ettei se aiheuta edes mitään oireita - ellei se vähene niin masu saattaa kasvaa vähän vauhdikkaammin, oh no! Onko kohtalotovereita tai tietääkö joku jonkun saman kokeneen?

Lapsiveden lisäksi sydämessä näkyi jotain pientä josta lääkäri ei saanut ihan tarkkaa varmuutta koska sen parituntisen session lopulla beibiäkään ei enää oikein tainnut huvittaa olla kuvattavana... Menen ensi viikolla uudestaan jolloin sitä katsotaan taas mutta lääkäri käski olla huolestumatta - jos se olisi ollut jotain kovin vakavaa, olisi se kyllä näkynyt. Eli te jotka stressaatte ja ahdistutte kaikesta pienestä - älkää ikinä menkö tollaiseen ultraan koska siellä näkyy KAIKKI!

Mutta näiden parin negatiivisemman asian lisäksi näkyi siellä jotain kivaakin, lisäistukka oli kadonnut, jee! Saatiin myös taas uusi varmistus pojasta, herra kun ehti siinä riehumisen lomassa esitellä vehkeitään niin että lääkäri otti niistä oikein erillisen kuvan isiä varten! Sainkin kyllä melkoisen kasan kuvia kotiin vietäväksi, suurimmasta osasta jopa erottaa mitä ne on! Riehuminen oli kyllä ihan älytöntä, vauva ei tainnut oikein tykätä lääkäritädistä.

Olin siis ihan yksin liikenteessä koska sanoivat aikaa varatessani että hätätapausten vuoksi siellä saattaa joutua odottamaan jopa 3-4 tuntia - ajattelin että on paras että pojat jäävät kotiin. Vaikka oonkin viime viikkoina viettänyt valtavasti aikaa ilman niitä, oli toi Innsbruckin reissu melko extremeä! Asuin yhteensä reilun vuoden verran 20 kilometrin päässä sieltä joten se on tuttu ja rakas ja kuten joskus kirjoitinkin - yksi maailman kauneimmista ellei jopa kaunein vähän isompi kaupunki ja olikin jotenkin outoa hengailla siellä näin vuosien jälkeen taas ihan yksin.

Tosta "omasta ajasta" mulla riittäis juttua enemmänkin joten taidan kirjoitella siitä ihan erikseen, nyt jään odottelemaan josko Lucas kohta heräis ja päästäis etsimään jostain metsän läpi reitti raksalle jossa Stefan on taas aamusta asti ahkeroinut, me ollaan vaan siivottu Lucaksen kanssa täällä meidän landekodossa. Se ei ole vielä ihan tottunut noihin mattoihin ja kompastelee vähän väliä juoksennellessaan ja tänään se sitten lensikin hurjasti päin ovenkarmia ja sai aikamoiset vekit otsaan ja nenuun: :(

No, ei voi mitään! Muut kuvat on muuten jo muutaman viikon vanhoja, täällä on ollut nyt niin synkkää ja sateista ettei ole oikein tullut kuvailtua muuta kuin raksalla josta seuraa kuulumisia taas joku päivä, seinä on kaatunut enkä kestä miten kaunis se nyt onkaan, meidän ihana, ihana keittiö-olohuone-yhdistelmä jollaista oon aina toivonut! Joskus toiveetkin käyvät toteen, adioos! :)

Remppacheck: Olohuone

Lupasin kirjoitella erilliset katsaukset kaikkien mahdollisten asioiden edistymiseen ja koska olen huomenna menossa Innsbruckin klinikalle ja ensi viikolla omalle lääkärille ajattelin että vauvakuulumiset odottakoon vielä ja tarkastetaan ensin mitä kuuluu remontille! Mun miespuolisten sukulaisten (no ja parin naispuolisenkin) lisäksi lukijoidenkin joukosta löytyy muutama jota talojutut kiinnostavat joten tässä niitä sitten tulee, muut hypätköön yli!

Muutettiin tosiaan viime viikolla - siten että meille jää vielä noin kuukausi aikaa tuhota paikkoja itse ennenkuin ihan oikeat rakennusfirman duunarit saapuvat. Rakennusmestari meinas aiheuttaa vähän harmaita hiuksia kysymällä voisivatkohan he sittenkin aloittaa pari viikkoa alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin, mutta onneksi saatiin se selvitettyä ja he saapuvat kuten sovittua, joskus 16.6. alkavalla viikolla.

No, oli miten oli, ollaan saatu melkoisen paljon aikaan vaikka ei olla joinain päivinä kuin pyörähdetty raksalla! Ehdottomasti eniten tapahtui eilen kun meidän lisäksi touhuamassa oli vähän muitakin - täällä pyörii yleensä aina näin talven jälkeen sekä syksyllä esimerkiksi unkarilaisia kyselemässä olisiko ihmisten nurkkiin jäänyt jotain ylimääräistä, he ottavat mukaansa kaikenlaista jonka voivat sitten myydä kotimaassaan.

Ensin annettiin niille rikkinäiset Xbox sekä kannettava tietokone (voivat Unkarissa myydä niistä ehjät osat) ja sitten heitettiin vain läpällä että kyllähän meiltä paljon muutakin irtoaa, senkuin otatte. No nekös innostuivat ja sovittiin että tulevat tällä viikolla vähän isommalla autolla ja vievät kaiken ja tuovat kaljaa tilalle! Ja nehän tuli ja veivät ihan oikeasti melkein kaiken mikä irti lähti - jopa ison ikivanhan kaakeliuunin sekä kaikki ikkunat! Ihan mieletön tuuri, kaiken sen roinan kierrättämiseen olis hukkunut joku nelinumeroinen summa euroja ja Unkarissa joku oikeasti hyötyy niistä, ne ikkunatkin oli vain neljä vuotta vanhat.

Sunnuntaina meidän tuleva olohuoneemme näytti tältä:

Maanantaina menin ajotunnin jälkeen "kotiin" ja siellä näytti tältä:

Unkarilaiset touhusivat ihan itse pois kaiken minkä mukaansa ottivat, niin että muut saivat keskittyä omiin hommiinsa. Stefanin äidin työkaveri on myös auttamassa eli tekemässä pientä lisätienestiä ja se se vasta onkin tehokas kaveri! Olohuoneen toinen puoli näytti eilen tältä, tuossa oli siis se iso kaakeliuuni:

Ja aamulla kun ehdittiin paikan päälle olivat Stefanin äiti ja Alexander ahkeroineet jo näin:

Vielä pitäis saada nuo liimat irti lattiasta, mutta onneks tuo olkkari onkin ainut huone jossa se pitää tehdä, muissa huoneissa lattia tai -matto irtosi superhelposti! Tästä kaakeliuuniseinästä seuraava seinä onkin se mikä kaadetaan - en itseasiassa tiedä joko se on kaatunut koska mun piti tulla tänne toiseen kotiin tuomaan Lucas syömään ja nukkumaan, miehet jäivät odottelemaan raksasähköä jotta saavat koneet käyntiin, yhden reiän Alexander hakkas jo läpi!

Vasempaan reunaan jää noin 80 senttiä, muuten koko seinä kaatuu, ihanaa! Muita huoneita esittelen joskus toiste, nyt jään odottamaan josko Lucas kohta heräis. Täällä on satanut koko päivän kaatamalla ja mun teki hirveästi mieli leipoa, mutta tässä kirjoittamisessa menikin tän hitausläppärin kanssa niin ikuisuus että en mä taida enää ehtiä ennenkuin terroristi on taas valveilla. Kertokaahan millaisia remonttikuulumisia tahdotte - tällaisia ennen-jälkeen-kuvia selostuksineen vai jotain ihan muuta, lupaan ainakin yrittää toteutella toiveita! Nyt heippa! :)

Terkkuja landelta!

Huhhuijaa, täällä kirjoittelee tästä hurjasta häslingistä jokseenkin väsähtänyt mutta samalla kaikesta uudesta innoissaan oleva minä! Vielä keskiviikkona itkeä vollotin vuolaasti kotona viimeisiä tavaroita pakkaillessani - vaikka me ei liiemmin välitettykään meidän minikaksiosta ja oli tiedossa ettei siinä kukaan voi ikuisesti asua niin silti, se oli Lucaksen ensimmäinen koti, siellä tapahtui paljon ihania asioita. Tottakai myös sillä, millainen tämä meidän väliaikaiskotomme on, on vaikutusta - pelkäsin hirveästi että Lucas ei viihtyisi täällä ja ihmettelisi miksei mennä jo takaisin kotiin. Mutta ei, se on innoissaan hurjasta tilamäärästä ja on nukkunutkin meistä kaikista parhaiten!

Tämä väliaikaiskoto on siis vanha, iso maalaistalo (eikös Bauernhofin voi noin suomentaa?) jonka Stefanin työpaikka peltojen vuoksi joskus osti. Täällä onkin älyttömästi tilaa, sekä sisällä että ulkona ja on ihanaa ettei tarvitse pelätä autoja (tai pyöräilijöitä, nekin on hulluja) kokoajan. Rauhaa on ehkä vähän liiaksikin, mutta leikin että tämä on vähän niinkuin kesämökki, ollaan kesälomalla Bauernhofilla! Nojoo, on meillä sentään lämmin vesi ja sähköt, niitä ei kaikilla mökeillä olekaan! Ja ihan huikeat näkymät, onkin mennyt monta vuotta ilman että jaksaa joka päivä ihastella kuinka kaunista täällä onkaan.

Mua jännitti kovasti mitenhän me mahdutaan kaikki (meidän pieni perhe, Stefanin äiti sekä tässä asumisoikeudella asuva vanha mummeli) sopuisasti saman katon alle mutta kuten sanoin, täällä on ihan valtavasti tilaa eikä vielä tässä muutaman päivän aikana ole kukaan ehtinyt käydä kenenkään hermoille, ainakaan kovin pahasti! Saa nähdä mitä kesä tuo tullessaan, lupaan kirjoitella tositarinoita millaista onkaan asua melkein samassa asunnossa anopin kanssa, kuulostaa melko extremeltä!

Muutto osui melkoisen huonoon saumaan, keskelle kiekkoskaboja ja autokoulua! Onneks sain sentään ne teoriat viime viikolla valmiiksi joten ei tarvitse kuin käydä vähän ajelemassa. Keskiviikkona oli vasta mun toinen tuplatunti ja ajoin koko tunnin ihan oikeilla teillä, vieläpä jopa sata lasissa! Mulla on ollut nyt molemmilla kerroilla tosi mukava opettaja, ensin tosin vähän jänskätti kun se on myös niin komea mutta onneks en ehdikään keskittyä siihen ollenkaan kun harjoituspaikalla piti pelätä junia ja muualla tosiaan kaikkea muuta liikennettä!

Tällähetkellä kirjoittelen tätä tekstiä Wordiin koska meidän nettitikku ei jostain syystä oikein tahdo yhdistyä mun viisivuotiaaseen läppäriin. Tietokone on vielä vanhassa kodissa koska kävin siellä katsomassa matseja netistä (siellä on siis kiinteä netti, tosin sähköt katkotaan ensi viikolla...) koska myöskään televisio ei ilman tiettyä kaapelia näkynyt. Ja no, oli ihan kivakin katsoa matsit suomeksi koska kuten täälläpäin kiekkoa katsoneet tietävät, saksalaisten selostus ei kovin hääviä ole! Joko ne eivät puhu ollenkaan tai sitten ne puhuvat ihan höpönlöpöjä - yleensä nekin erittäin jäljessä!

Mutta tiivistettynä: elämä rullailee ja hymyjä riittää kiireestä ja huolimatta! Vanha koti on vihdoin lähes kokonaan tyhjä tavaroista (no pakko ollakin, huomenna lähtee ikkunat!), Lucaksella menee mainiosti, masu kestää hyvin ahkerointia ja kesä on kaunis! Kirjoittelen asioista vielä erikseen, tämä oli vain tällainen nopea infopaketti jonka koitan vielä tänään ehtiä kopioimaan myös blogiin asti! No, enpäs ehtinyt, tänään on jo sunnuntai ja koska sunnuntaisin metelöinti on kielletty on mulla vähän aikaa tähän, kohta lähdetään ajelemaan Achenseelle moikkaamaan Stefanin sukulaisia. Huomenna mulla on ajotunti joten koitan samalla mennä kyselemään joltakin ammattilaiselta mikä siinä nettitikussa on vikana! Nyt on taas kiire, pusuja muii!

Kylppärirakkautta

Käytiin keskiviikkona Innsbruckissa kylpyhuonesuunnittelijaa tapaamassa - kylppärin kalusteet kuuluvat siis meidän putkiasentajan kanssa tekemäämme sopimukseen (hintakatolla tietysti, mutta ei menty kovin paljoa yli). Vaikka valinnanvaraa oli hirvittävästi, löydettiin aika nopeasti molempia miellyttävät jutut joka on melko harvinaista! Värimaailma jäi vielä vähän auki, koska laatat ovat edelleen mietinnässä.

Kylppäri on melkein kahdeksan neliön kokoinen, joten sinne mahtuu hyvin kaikki mitä tarvitaan - nyt joudun katsomaan jonkun suomalaisen firman sivuilta kaikki oikeat suomenkieliset sanat näille kalusteille mutta voi olla että ne on silti ihan hupsuja joten korjatkaa jos tiedätte paremman!

Ensimmäisenä tämä ihana, kahden altaan ja neljän ison laatikon pöytätaso. Kaksi allasta oli aikalailla ehdoton, koska me pestään aina iltaisin yhtäaikaa hampaita ja nassuja joten on tietysti paljon kivempi että molemmilla on oma allas!

Hanat eivät ole ihan noin isot, mulle tulee tollaisista noin jättimäisistä mieleen enemmän keittiö kuin kylppäri. Taso tulee tietysti olemaan valkoinen, mutta laatikoston väriä ei olla vielä päätetty. Rakastan jo nyt noita valtavan kokoisia laatikoita!

Allastason yläpuolelle tulee kolmen peilin kaapisto (en muista kuinka monella pistorasialla, jokaisessa taisi olla yksi), joka tulee olemaan mamille hyödyllinen, pojille... nojoo, onhan toikin tosi hyödyllistä, nauraminenhan on tärkeää!

En tiedä onko tällaiset Suomessa kuinka yleisiä, mutta musta nämä on superkäteviä! Löysin tälle suomennoksen pyyhekuivain - mä oon kuivatellut näissä kyllä paljon muutakin, esimerkiks märkiä ulkovaatteita. Meille tulee siis juuri tällainen kuvassa oleva pirkkaperus, mutta valkoisena.

Lisäksi kylppäriin tulee kylpyamme jota ilman Stefan ei voisi elää ja onhan se tietysti lapsillekin kiva! Ehkä mäkin innostun sitten kylpemisestä koska otettiin sen verran iso johon mahtuu mukavasti kahdestaan, nykyinen kun on vähän liian ahdas kahdelle ellei se toinen osapuoli ole Lucas. Ammeen lisäksi tulee erillinen suihku joka on erotettu muusta kylppäristä pelkästään lasiseinällä, näistä mulla ei ole kuvia mutta ne onkin ihan taviksia.

Meillä oli suunnittelijan kanssa treffit jo aamuyhdeksältä ja koska oltiin niin (yllättävän) nopeita, ajeltiin sen jälkeen vielä pikaisesti Dezille aamu/välipalalle sekä Ikeaan! Ei tietenkään voitu ostaa mitään, paitsi Lucakselle pöllö (ne on sen uusia lemppareita, se oppi joku aika sitten kertomaan että pöllö sanoo hu'huu) ja mulle tiskiharja mutta onhan siellä kiva aina haahuilla, siis siihen asti kunnes Lugia alkaa kiukuttamaan - se ei ole vielä koskaan kestänyt koko rundia!

Antakaa taas anteeksi tämä hiljaisuus, selittelen sitä taas sillä että kalenteri näyttää tältä:

Kotona näyttää tältä:

... mutta mikään kiire ei haittaa koska autokoulun teoriat on nyt suoritettu! Ja nyt täytyykin alkaa taas opiskelemaan ennenkuin Lucas herää, illalla meidän pitää Stefanin kanssa rientää uuden päiväkodin infoiltaan - eihän se vielä ajankohtaista ole, mutta kiva päästä katselemaan ja kuulemaan juttuja.

Meillähän on tänään myös ihkaensimmäinen hääpäivä ♥ ! Mutta näistä kiiruksista johtuen sitä juhlitaan joskus myöhemmin, tänään riittäköön pelkkä sohvalla makoilu, muuhun ei taideta kumpikaan enää illalla pystyä! Onneks Stefanilla alkaa maanantaina LOMA! Ihanaa viikonloppua kaikille!

Päivä muiden joukossa

Eilen oli sunnuntai, 11. toukokuuta. Erosiko se jotenkin muista päivistä, eipä oikeastaan. Stefanin vanhemmat kävivät kahvilla (joo, asutaan edelleen samassa talossa sen äidin kanssa mutta kuten myös todettua: se on ihan kuten kuka tahansa naapuri, ei me välttämättä nähdä joka päivä), leivoin karjalanpiirakoita (koska teki mieli jotain hyvää mutta oli vähän rajalliset ainekset, noihin ei tarvitse mitään) ja illalla tuli Suomen matsi. Siinäpä se. Bloglovin huutaa taas miljoonaa lukematonta postausta joista suurimmassa osassa otsikointi liittyy eiliseen.

Äitienpäivä on mulle samassa kastissa ystävänpäivän kanssa - ihan vain pelkkä päivämäärä. Tokihan itse olisin voinut juhlistaa sitä itseni kanssa koska olenhan äiti, mutta koska ennen siihen on kuulunut aina lahjoja ja lounaita, kakkuja ja kilistelyjä, tuntuis jotenkin tyhmältä (vai tyhjältä?) juhlistaa äitienpäivää ilman omaa äitiä, ilman omia isoäitejä. Niiden ansiostahan mä täällä olen, nykyään itsekin etuoikeutettuna kokemaan tätä maailman suurinta onnea - äitiyttä.

Ei äitiys tietenkään aina ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa ja iloa, sen tietää jokainen ja jos joku muuta väittää niin se joku valehtelee. Mutta siinä missä esimerkiks autokoulu ärsyttää mua kokonaisuutenaan - pelkkä sana aiheuttaa inhonväristyksiä, saati kun sinne pitää mennä paikan päälle - on äitiydessä vain sellaisia hetkiä jolloin hermot kiristyvät. Niiden kiristäjä ei välttämättä aina ole edes se itse lapsi, vaan esimerkiks lapseen liittyvät typerät paperihommat.

Mutta ne on tosiaan vain hetkiä. Lyhyitä hetkiä - ei kestä kauaa esimerkiks siivota pöydälle, syöttötuolille, vaatteille (mieluiten juuri vaihdetulle, puhtaalle yöpuvulle) sekä lattialle kaadettua maitomukia (huom. kaadettua, ei vahingossa kaatunutta), hieman kauemmin kestää pestä haluttoman taaperon hampaat ja jos se samainen taapero tuodaan ulkoa sisälle ilman hänen hyväksyntäänsä (eli aikalailla joka päivä), saattaa huutoa joutua kuuntelemaan pitkänkin aikaa.

Silti, ne on minimaalisen lyhyitä hetkiä jotka eivät vaikuta siihen kokonaisuuteen millään tavalla. On ihanaa olla äiti ja olisi tietysti vielä ihanempaa jos Lucas saisi tutustua äidinpuoleiseenkin sukuunsa muutakin kuin Skypen ja harvahkojen tapaamisten avulla, mutta kuten todettua - ihan kaikkea ei voi saada. Onneksi se saa tutustua kunnolla edes isänpuoleiseen, ihanaan sukuunsa! Jollakin ei ole mahdollisuutta tutustua kumpaankaan puoleen, joten ollaan iloisia edes tästä. Meistähän Skype on maailman paras keksintö - entäs te, soitteletteko usein kaukana asuville sukulaisille vai miten pidätte yhteyttä?

Mä vietän äitienpäivät kuten ystävänpäivät - silloin kun omaa äitiä ja isoäitejä tapaan. Enpä edes oikein ymmärrä miten äitienpäivästä onkin tullut niin hurjan tärkeä Suomessa? Miksei isänpäivä saa yhtä suurta huomiota? Itävaltalaisille synttärit on tosi iso juttu, nämä tällaiset tietyt päivät huomattavasti paljon pienempi. No, oli miten oli, reilun kuukauden päästä me päästään viettämään kaikkia typeriä päivämääriä kun suunnataan kohti Suomea. Ja nyt mä alan tekemään typeriä autokoulutehtäviä, kohta Stefan jo tuleekin, heippa!

Tässä elämä on

Ensimmäinen viikko autokoulua takana. Ei todellakaan ole mun juttu, mutta koska odotin jotain hyvin paljon kamalempaa, oon saanut yllättyä positiivisesti - en olekaan sentään kuollut! Tosin noin pitkään istuminen (3,5 tuntia) on vähän ikävää kun en sellaiseen ole tottunut, enpä edes muista milloin olisin monta päivää putkeen joutunut istumaan noin kauan, ylppäreistäkin tuli suorastaan juostua ulos aina heti kun se pakollinen kolme tuntia oli täynnä.

Kurssi on siis puolivälissä joten olen oppinut jo melko paljon. Esimerkiksi sen, että suurin osa opetuksesta on suunnattu idiooteille, ihmisille joilla on vielä muakin erittäin paljon vähemmän käsitystä ja ymmärrystä liikennekäyttäytymisestä. Kuten todettua, mä vihaan autoja enkä niistä mitään tiedä joten pelkäsin etten ymmärrä sanaakaan kun en osaa mitään sanastoa edes suomeksi, saati sitten saksaksi. Mutta ei, tuollahan pärjäis kuka tahansa urpo!

Tylsien autojuttujen lisäksi olen oppinut yhden melko tärkeän asian, joka ei liity millään tavalla liikenteeseen. Asia, jonka Stefankin on pari kertaa maininnut, mutta joka mun mielestä on ollut ihan höpönlöpöä. Muutama hassu tunti 17-18-vuotiaiden kanssa sai mut ymmärtämään että se onkin oikeassa ja karu totuus on se, että minä en ole enää nuori.

Ei, en koe olevani vanha, älkää ymmärtäkö väärin. Tähän asti oon vaan kuvitellut olevani tosi nuori, esimerkiksi kun Lucas ilmoitti tulostaan, tunsin olevani teiniäiti. Niin, synnytin 23-vuotiaana... Sen jälkeen en pitänyt itseäni enää teiniäitinä (joka musta ei siis ole mitenkään negatiivinen ilmaisu, koin vaan olevani yhtä nuori), mutta tosi nuorena äitinä kyllä. Nyt, kun vuosia loppukesästä kertyy jo 25, olen vihdoin tajunnut että en mä olekaan ihan niin nuori. Olen pian lähempänä viittäkymppiä kuin syntymääni.

Kuten olen maininnut, mä halusin aina lapset ennenkuin täytän 30. En vaan ikinä suunnitellut tarkemmin milloin, koska suunnitelmiin kuului paljon kaikkea muuta - piti nähdä maailmaa, piti opiskella, piti hankkia mies, koti ja mitä näitä nyt onkaan. Oli kiire elää. Muistan kun istuin neljä vuotta sitten rauhassa yksin vuorilla, mun sisko oli vähän sitä ennen kertonut olevansa raskaana. Kuulokkeista alkoi soida PMMP:tä ja tunsin itseni tosi nuoreksi, villiksi ja vapaaksi. "Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen."

Kuten kaikki myös tietävät, Lucas ei ollut suunniteltu jonka mun mielestä voi sanoa ääneen, moni kun tuntuu ajattelevan että lapsi on jotenkin vähemmän rakastettu jos sitä ei ole vuosikaupalla yritetty. No, ehkä jollain sitten on näin, mutta meidän rakkaus Lucasta kohtaan ei kyllä todellakaan ole yhtään sen pienempää moisesta syystä. Pointti on se, että mulla ei ole aavistustakaan missä just nyt tällähetkellä olisin jos herra ei olisi itse tahtonut tähän maailmaan ilmestyä.

"24 vuotta, aika vastuu kerätä, villit vuodet sai mut kaipaan tasapaksuu elämää." Ei, mä en tuntenut noin, mähän olin nuori kuin mikä ja tasapaksu elämähän on vanhoille ihmisille. Joo, tässä parin vuoden aikana olen tajunnut että vaikka bailaamisen sijaan olen mieluummin kotona, tasapaksua (joka yleensä mielletään tylsäksi) elämä tuskin tulee koskaan olemaan. Tai no, katsotaan kymmenen vuoden päästä, mutta siihen on tosiaan vielä aikaa.

Se, että ymmärrän nyt etten ole enää ihan niin nuori kuin mitä tähän asti olen kuvitellut, ei tietenkään ole muuttanut mitään. Rakastan mun elämääni edelleen yhtä paljon kuin viime viikollakin kuten sen pitäis ollakin, ihan sama kuinka vanha tai nuori on, pitäis tehdä just niinkuin itsestä parhaalta tuntuu - olla onnellinen.

Moni meidän autokoulukurssilta taitaa pitää mua ihan ikäloppuna muumiona, mutta on ollut hauska huomata että myös seitsemän vuotta nuorempien kanssa voi vielä keskustella vaikka elämäntilanteet ja kiinnostuksenkohteet ovatkin täysin erilaiset. Stefanilla on duunissa opiskelija joka luuli sitä 35-vuotiaaks - joo, eihän se ihan niin vanhalta näytä, mutta kun sulla on talo, vaimo ja kohta kaksi lasta.

Niin, moni tuntuu edelleen kuvittelevan että se ainoa oikea elämä on se elämä ennen vakiintumista ja lapsia. Ei se vaan ollutkaan. Tässä elämä on, oma, kallis ja ... hyvin, hyvin, rakas. Terveisin minä, kohta 25 vuotta, having time of my life. Pitäkää tekin, elämän ihan jokaisessa vaiheessa, ihan sama kuinka monta vuotta on mittarissa!

Oon myös pahoillani olemattomasta postaustahdista mutta ymmärtänette että sen autokoulussa istumisen jälkeen en illalla pysty istumaan enää tässä koneella kun jopa sohvalla istuminenkin meinaa olla liikaa. Joku painaa masua mutta koitan näin taukopäivinä kirjoitella, niitä olis vielä pari jäljellä, jee!

Superkiirekuu

Tällä viikolla on aikalailla jokaisena iltana käynyt niin, että kun olen saanut Lucaksen unten maille ja istahtanut tähän koneelle päivittääkseni teille, on tapahtunut jotain mikä tämän suunnitelman on tuhonnut. Joko a) Stefan on karannut töistä aiemmin, normaalisti se tulee siis puoli yhdentoista jälkeen, b) on ollut aivan järkyttävä ukkonen ja salamointi (jolloin revin aina kaikki johdot irti), c) meidän ihana nettimme on reistaillut tuttuun tapaansa tai d) telkkarista on tullut jotain huippuhyvää (esim. Wallander tai Harry Potter...).

Täällä ollaan silti! Kiireisinä, mutta paikalla! Toukokuu on ja tulee olemaan varmasti tähän astisen vuoden kiireisin kuukausi, koska kaikki pitää saada hoidettua niin että kesäkuun puolivälissä ihan oikeat remonttimiehet pääsevät sitten hommiinsa. Mehän tehdään sitä ennen aika paljon itse, joten ikinä kotona ollessa ei kyllä voi sanoa ettäkö olisi tylsää, parin viikon sisällä yritetään myös päästä muuttamaan sinne meidän kammottavaan väliaikaiskotoon.

Lucas on tosi kiva apu, levittää jo pakattuja tavaroita... Mutta kun keittokirjojen lukeminen on niin kivaa, namnamnam se hokee kuvia katsoessaan.

Ettei remontointi ja pakkauspuuhat olisi liian vähän, alkaa mulla huomenna myös se kamala autokoulu jossa olen jumissa kahden viikon arki-illat puoli viidestä kahdeksaan. Onneks vain kahdeksaan, koska ens viikolla alkaa myös jääkiekon MM-kisat ja suurin osa Suomen peleistä alkaa just kahdeksalta! Ainoastaan yksi matsi jää näkemättä, mutta selvinnen jotenkin.

En mä ehdi nytkään mitenkään kirjoittamaan kunnolla, koska on sata hommaa hoidettavana ennenkuin Lucas kohta herää ja täytyy lähteä kahvittelemaan. Tulin vain taas kertomaan että hengissä ollaan, mutta datailu ei nyt vain mahdu aikatauluihin ja vaikka mahtuiskin, en tiedä jaksaisinko istua tässä. Toi sateinen ilmakin on varmaan tehnyt musta näin uupuneen, samoin kun masussa kasvava terroristi mutta eiköhän tämä tästä taas, yritetään, heippa!