Kolmevuotias

Kaiken kiireen keskellä en ole ehtinyt enää pitkään aikaan kirjoittamaan Lucaksesta, meidän rakkaasta esikoisesta, siitä kenestä koko blogi sai alkunsa. Florianista on ollut niin helppo kirjoittaa aina nopeasti puolivalmiit kuukausipostaukset - alle vuoden ikäinen kun kehittyy jo muutamassa viikossa niin hurjasti. Yli kaksivuotiaasta sen sijaan se on vähän hankalampaa, mutta yritetään (sukulaisia varten) - mitä kuuluu kolmevuotiaalle Lucakselle?

Lucas on ihastuttavan hyväntuulinen, utelias ja avoin pieni poika. Kunhan se nukkuu hyvät päiväunet, on sen kanssa ihan hulvattoman hauskaa - sillä on aina niin hyviä juttuja kerrottavana ja kyseltävänä että luulen että tämä +3-vuotta on mun seuraava ikävaihelemppari! En tiedä kannattaako tätä kirjoittaa, mutta musta on jo pidempään tuntunut että sen uhma alkais hieman helpottaa. Esimerkiks pukemisen voi nykyään erittäin usein neuvotella niin että se sujuu helposti ja lähes ongelmitta (joka kuulostaa varmasti uskomattomalta ihmiselle joka on nähnyt meidän pukemisrumban).

Toki se saa edelleen aika käsittämättömiä kohtauksia jos vaikkapa esimerkiksi myslikulho on väärän värinen, mutta lähes kaiken saa tosiaan nykyään tosi helposti neuvoteltua jokahan ei ennen kirjaimellisesti tullut kuulonkaan - sillä se ei huudoltaan tietenkään mitään kuullut. Nykyään näitä raivokohtauksia tulee aina vain vähemmän, ja kun sellainen tulee, osaa se hyvin kertoa "Mua HARMITTAA!" ja selittää mikä milloinkin harmittaa jolloin voidaan keksiä siihen yhdessä ratkaisu.

Kuten mainittua - Lucas puhuu aivan valtavasti. Lauseet rakentuvat paitsi sen mukaan kenen kanssa se puhuu (onko juttukaveri suomen- vai saksankielinen), myös sen mukaan, mitkä sanat se osaa milläkin kielellä. Eli se sekoittaa edelleen hyvin sujuvasti molempia kieliään yhteen mutta se annettakoon anteeksi, eihän se olekaan vasta kuin kolme. Jos juttukaveri ei ymmärrä mitä se hakee takaa, kysyy se aina multa esimerkiksi "Mikä se on Anna-tädin kielellä?" tai "Mikä se on Papan kielellä?". Se tietää siis että on olemassa eri kielet joita puhutaan eri ihmisten kanssa.

Florianin kanssa se puhuu lähes aina pelkästään saksaa - johtuen varmaan päiväkodista ja muista pienistä kavereista, saksa on leikin kieli (meillä ei ole täällä yhtään suomalaisia lapsikavereita paria vierailevaa tähteä lukuunottamatta). Olen kirjoitellut välillä sen sanomisia ylös ja kerran Florian yritti (kuten aina) kiivetä pöydälle jolloin Lucas totesi täydellisellä saksalla "So geht das nicht. Ich esse jetzt!" = "Ei noin voi tehdä. Minä syön nyt!". Mun kanssa se puhuu kuitenkin myös leikkiessä suomea, esimerkkinä autoleikistä "Kato, se ajaa mit Tür!" (Tür = ovi) - mitä - "Se ajaa mit ovi!". Suomen taivutukset meinaa olla hieman hankalia.

Lucaksen lempijuttuja on edelleen AUTOT. Hinausauto sitä, bussi tätä, rekka tuota ja peräkärry tätä. Se osaa jokaisen automerkin ja muistaa myös kenellä on millainenkin auto "Hansillakin on BMW!" "Opallakin on Volvo, iso, musta!". Se ei välillä meinais autoleikeiltään ehtiä edes ulos tai kylpyyn ollenkaan! Useimmiten käsken sen levittää rojunsa keittiön pöydälle, koska muuten kuuluu jatkuvasti huutoa siitä kuinka Florian rikkoo kaiken ja sitten sattuu...

Jos joku haluaa tietää vielä jotain tiettyä niin kysyhän - tai jos joku haluaa kysyä Lucakselta jotakin niin voin toimia välikätenä ja kirjoittaa vastauksen sitten kuten hän sen sanoo. Tosin en lupaa mitään, sillä Lucas on yleensä hyyyvin kiireinen. Tässä vielä siitä yksi esimerkki kun kesähelteillä leikkasin sen liuhuletin - aikaa tähän herra antoi mulle ihan jopa ruhtinaalliset 9 minuuttia! Siihen verrattuna musta varsin onnistunut lopputulos! Kiireetöntä viikonloppua kaikille!

#Pray for everyone

Lauantaiaamuna uutiset luettuani tulin hyvin surulliseksi. En ole koskaan pitänyt Pariisia minään lintukotona, mutta kun noin valtava isku tapahtuu samassa Euroopan osassa jossa itse elää, ei mieleen mahdu muuta kuin järkytystä, epäuskoa ja surua.

Sitten tuli ärsytys. Sosiaalisessa mediassa yksi jos toinenkin alkoi heitellä typeriä kommentteja siitä, kuinka kaikki Pariisin uhreja surevat ovat täysin tekopyhiä - samanlaista terroria kun tapahtuu ympäri maailmaa jatkuvasti ilman että kukaan sitä Euroopassa edes noteeraa. Jälkimmäinen lause on totta, pelkästään lokakuussa maailmalla tehtiin viisikymmentä terrori-iskua joissa surmansa sai 634 ihmistä.

© CNN

Kaksi näistä lokakuun iskuista tehtiin Euroopassa, toinen oli Turkin Ankarassa 102 ihmishenkeä vaatinut sekä yli 500 loukannut itsemurhapommitus. Ihmisiä tekopyhiksi haukkuvat someilijat ovatkin kyselleet että missä olivat silloin #PrayforAnkara-tagit tai Turkin liput Facebookin profiilikuvissa.

Päivää ennen Pariisin iskuja teki samainen ISIS Beirutissa itsemurhapommituksen, jossa kuoli 43 ihmistä ja loukkaantui yli 200. Näkyikö sosiaalisissa medioissa silloin yhtä laajasti osanotto ja myötätunto libanonilaisia kohtaan? Ei varmasti näkynyt, mutta se ei johdu tekopyhyydestä tai siitä ettäkö ranskalaishenki olisi jotenkin arvokkaampi kuin muut kansalaisuudet. Se ei ole.

© CNN

Kaikkeen turtuu, kuin myös Lähi-idän tilanteeseen ja sieltä tuleviin uutisiin. On aivan kauheaa millaisissa oloissa ihmiset siellä elävät, tällaisena koko ikänsä Euroopassa asuneena ei sellaista osaa mitenkään päin edes kuvitella - ettäkö joka päivä täytyisi pelätä henkensä vuoksi, miettiä kauppakeskukseen mennessään tai junaan astuessaan että ihan kuin tuolla viereisellä miehellä olisi ollut räjähdevyö paidan alla, näinköhän tästä selviää.

Minä en siis todellakaan ole sitä mieltä että jonkun toisen uhrin henki olisi arvokkaampi kuin toisen. Mutta se, miksi Pariisi mua ja niin monia muita niin kovasti kosketti, on musta ihan selvää. "Tämä oli kosto Ranskan toimia vastaan ja niin kauan kuin politiikka jatkuu sellaisena, pysyy Ranska yhtenä pääkohteistamme", kertoi ISIS kirjeessään. Käsittämättömät verityöt eivät ole enää arkipäivää pelkästään kauempana maailmassa, vaan terroristit haluavat myös eurooppalaisten pelkäävän.

© CNN

Jos surisi jokaikistä iskua ja ihmistä samalla voimalla, sitä hautautuisi hyvin äkkiä surun alle. On aivan loogista että ihminen kokee sen itselle läheisemmän asian enemmän kammottavana kuin kaukaisemman. Päivää ennen kuin mun rakas mummoni nukkui pois, tappoi Isiksen autopommi Irakin Bagdadissa 57 ihmistä. Surin yhtä ihmistä vähintään miljoonakertaisesti enemmän kuin viittäkymmentäseitsemää. Olenko siis tekopyhä?

Jos esimerkiksi Berliinissä tapahtuisi terrori-isku, kokisin sen varmasti víelä kauheammaksi kuin Pariisissa tapahtuneen. Ai miksikö - Saksa on meidän rajanaapurimme, mulla asuu Berliinissä kavereita ja mun mielestä se on maailman kivoin miljoonakaupunki. Samanlailla kuin suomalainen lamaantuisi jos joku iskisi Tukholmaan. Veikkaan että moni ei ole edes kuullut pienestä saaresta nimeltä Sri Lanka - saati siellä 26 vuotta velloneesta ja 70 000 ihmistä tappaneesta sisällissodasta. Niin, koska se ei kosketa ihmisiä niin läheisesti kuin mua joka siellä on aikaansa paikallisten keskellä viettänyt. Ja se on okei.

© CNN

Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa ettäkö kokisin toiset kansalaisuudet arvokkaammiksi kuin toiset tai että olisin tekopyhä tai empatiakyvytön, eurooppalaisia parempina ihmisinä pitävä idiootti. Se nyt vain on niin että toiset asiat on itselle lähempänä kuin toiset. Jos Stefanin kamala haisulijuusto homehtuu jääkaappiin, ei se mua samanlailla harmita kuin jos mun oma juusto muuttuu syömäkelvottomaksi.

En todellakaan tajua miten kukaan tällaisella hetkellä edes jaksaa alkaa arvostelemaan sitä ketä ja kuinka paljon kukakin saisi surra - eikö teillä ole mitään muuta ajateltavaa? Kuten en myöskään jaksa käsittää ihmisten mieliä - te, jotka silmät kirkkaina väitätte että Pariisin kauheudet ovat pakolaisten ja muslimien syytä, ottakaa kylmä suihku ja miettikää uudestaan. Kiitos ja hei, parempaa alkavaa viikkoa ja paljon haleja kaikille ♥

The Very First Year

Ensimmäinen vauvavuosi sekoittaa aina potin täydellisesti, oli kyseessä sitten ensimmäinen tai neljäs lapsi. Florianin ensimmäinen vuosi on nyt taputeltu ja kaikesta härdellistä huolimatta meillä voidaan tällähetkellä vallan hyvin. Vuoteen mahtui kaikkea mahdollista - remontti, muutto, finanssikriisejä, uhmakriisejä, ajokoulukriisejä, superluminen talvi, ylikuuma kesä, serkkupojan syntymä, pari lomamatkaa, muutamat Suomisukulaisten vierailut sekä paljon ihan vain ihanaa kotosalla oleilua.

Kaikki alkoi sunnuntaina 5. lokakuuta kun astelin aamutuimaan St. Johannin sairaalaan. Olin saanut perjantaina käskyn tulla käynnistykseen liian vähäisen lapsiveden vuoksi, viikkojakin kun oli kasassa jo neljäkymmentä. Lucaksesta poiketen tälläkertaa selvittiin alle vuorokaudessa ja aamuyöstä puoli neljän aikaan pieni tummatukkainen poika näki synnytyssalin tuikkivan tähtikaton. Kätilö kysyi nimeä ja katsoin Stefania, sitten pientä poikaa ja vastasin että kyllähän se on ihan Florianin näköinen.

Itävallassa on aivan sama kuinka monennen lapsen synnytät, sairaalassa täytyy silti pysyä viisi päivää. Mulla oli siellä niin tylsää (500-sivuinen kirjakin kun loppui het alkuunsa) että sain meidät onneksi puhuttua ulos jo neljäntenä (joka sekin oli enemmän kuin tarpeeksi). Ensimmäiset päivät väliaikaiskodossa menivät leppoisasti, Florian nukkui vastasyntyneen tapaan paljon ja sain viettää aikaa Lucaksen kanssa.

Pariviikkoisena Florian pääsi ensimmäisille synttärijuhlille kun juhlistimme Lucaksen kaksivuotispäivää suunnitellusti vähän myöhemmin - olin ajatellut että tuskin niin huono sattuma käy että pikkuveli päättää syntyä isoveljen syntymäpäivän aikaan mutta juhlitaan nyt kuitenkin varulta myöhemmin. Niinpä, onneks ajattelin koska kävihän siinä just eikä melkein päivälleen sellainen tsägä!

Florianin ollessa lähes kolmiviikkoinen pääsimme vihdoin muuttamaan takaisin kotiin ja elämä helpottui hetkessä. Oli tilaa, oli valoa, oli ihmisiä! Loppusyksy oli aurinkoinen ja lämmin ja lumikin tuli jälleen vasta joulun jälkeen, mutta myöhästymisestä johtuen sitä tulikin sitten heti kerralla metritolkulla! Joulun tienoilla alkoi myös Florianin uskomaton syliriippuvuus joka kesti pari kuukautta.

Tammikuussa saimme myös kaksin verroin vierailijoita kaukaa pohjolasta - ensin tuli mun siskoni tyttönsä kanssa ja heidän lähdettyään heti seuraavana päivänä mun äiti. Näinä aikoina aloimme miettiä myös talon myyntiin laittoa, sillä remontissa ilmenneiden yllärien vaatiman lisälainan vuoksi kuukausierä kohosi pilviin emmekä varmasti olisi saaneet taloa seuraavaan 30 vuoteen valmiiksi. Nyt onkin jälleen ihana etsiä uutta asuntoa, heti kun talo on myyty on suuntana Innsbruck tai joku sen lähikylistä emmekä voisi olla enemmän innoissamme!

Kevät oli jälleen Tirolille tyypillistä säidenvaihteluaikaa, oli lämmintä, tuli lunta, oli jälleen lämmintä... Pääsiäisenä saapui taas mun äitini muutamaksi päiväksi ja ehdimme muunmuassa käydä heittämässä hyvästit pitkään palvelleelle Hartkaiserbahn-funikulaarille jolla aika moni mun sukulaisistakin on vuorille ajellut! Kesän aikana hiihtokeskus on rakentanut sen tilalle huippumodernin 10 hengen gondoliradan joten eivätpä tosiaan huonompaan vaihtanut!

Kevät vaihtui kuitenkin nopeasti kesäksi ja toukokuussa Florian sai kokea myös ensimmäiset helteensä! 7,5 kuukauden iässä ilmestyi vihdoin ensimmäinen hammas ja samoihin aikoihin herra alkoi kehittyä hurjaa tahtia myös motorisesti - ryömiminen vaihtui konttaamiseksi ja polvien kautta se nousi myös seisomaan. Lisäksi se alkoi myös viimein viihtyä rattaissa - tähän asti olin joutunut kantamaan sitä aina kantorepussa eli voitte vain kuvitella mikä helpotus tämä oli!

Nautittiin hyvistä, ei vielä liian kuumista, keleistä, retkeiltiin ja ulkoiltiin paljon. Juhannuksen alla lähdettiin äkkilähdöllä Kroatiaan - varattiin bungalow tiistai-iltana ja siitä noin 12 tuntia ja lähdettiinkin jo ajamaan. Reissu oli aivan ihana, jo itse ajomatka Alppien läpi aina Välimerelle asti oli hurjan mielenkiintoinen. Loma olikin meidän ensimmäinen oikea perheloma jonka vuoksi se ehkä olikin niin ihana, muuten ollaan oltu vain Suomessa ja kerran kaksin Italiassa.

Kroatiasta palattuamme alkoi kuumuus. Ei mikään miellyttävä lämpö, vaan aivan järkyttävä jokapäiväinen 30-38 asteen kuumuus. Eilen illalla kun kiiruhdin autokoulusta liian ohuessa takissa, korvat jäässä ja aivan paleltuneena mietin vain että parempi tämä kuin se helle! Kuumuutta kesti kaksi kuukautta lähes taukoamatta, sinne tänne mahtui pari viileämpää päivää - ja tokihan öisin helle hellitti ja saatiin nauttia jopa niinkin viileästä kuin 25 asteesta.

Meidän heinä-elokuu kului siis lähinnä rannalla, sillä järvi oli ainoa paikka jossa pystyi olemaan hikoilematta. Heinäkuussa myös mun äitini tuli jälleen vieraisille ja koska Suomen kesä oli ilmeisesti aika kurja, nautti se tietysti täysin sieluin siitä hikoilusta! Kuumuudesta huolimatta Florian oppi paljon uutta ja monia asioita täysin saman ikäisenä kuin Lucas kaksi vuotta sitten.


Syyskuussa kelit alkoivat vihdoin parantua ja ulos kykeni menemään muutakin kuin anivarhain aamulla tai myöhään iltapäivällä. Jouduin jopa etsimään jälleen pitkähihaiset bodyt ja housut jostain kaapin periltä - viimeistään silloin kun puolivälissä kuuta lähdettiin Suomeen koko perhe. Florianista ei kuoriutunut kivaa lentokaveria, koska eihän siellä voinutkaan kiitää pitkin käytäviä vaan piti vain kokoajan istua mamin sylissä. Lennon lopulla olikin aika urakka yrittää etsiä kaikki sen ympäriinsä heittelemät tavarat, samalla tuli otettua vahingossa mukaan myös infantin pelastusliivi, vielä ei ole tullut Finnairilta palautuspyyntöjä...

Muuten pohjoisen loma meni oikein mukavasti, pojat nukkuivat vieraassakin paikassa (tässä tapauksessa mummolassa) hyvin ja isi hoiti heitä mainiosti kun mami kävi muunmuassa 50 ihmisen luokkakokouksessa jossa oli aivan huikeaa nähdä kaikki monen vuoden jälkeen! Lisäksi Florian pääsi myös tapaamaan meidän Facebookin lokavauvaryhmän 17 mammaa ja 17 vauvaa kun käväisimme Tampereella treffeillä! Reilun viikon loma oli äkkiä lusittu ja kotiin palatessa syksy oli alkanut ihan tosissaan.

Lokakuu alkoi lempeänä ja aurinko on hellinyt meitä aina tähän päivään asti. Florian saavutti sen maagisen yhden vuoden iän ja Lucas täytti jo kolme - ja samana päivänä sain puhelun Suomesta että rakas mummoni oli pitkän sairaalassa olon jälkeen nukkunut pois. Itkun lomassa vähän nauratti se, että myös rakas pappani (jolta Lucas toisen nimensä on perinyt) nukkui 14 vuotta sitten lähisukulaisen synttärinä pois - liekö pariskunta suunnitellut tämän ettei kukaan varmasti vahingossakaan ikinä meinaa unohtaa!

Poikien oikea syntymäpäivä ajoittui tiistaille, joten juhlimme niitä vasta seuraavana viikonloppuna. Florian osasi jo hienosti availla lahjoja ja papereista se taisikin olla eniten innoissaan! Ja niin päättyi hänen ensimmäinen, ihana vuotensa. Hurja ajatella että meillä asuu nykyään jo toista elinvuottaan viettävä, melko vakaasti kävelevä hulvattoman hauska pikkutaapero eikä enää se ainoastaan sylissä viihtyvä, kaikesta loukkaantuva dramaqueen.

Niin - Florian on tosiaan parin viikon verran kävellyt jo pitkiäkin matkoja! Sisällä siis, ulkona ei vielä niinkään. Sanoja ei tule vielä yhtään, mutta se ymmärtää puhetta todella hyvin. Erityisen paljon Florian tykkää nuppipalapeleistä ja taputtaa aina itselleen leveästi hymyillen oikeaan osuessaan. Vuotiaana oli myös se ensimmäinen korvatulehdus joka onneksi antibiooteilla helpotti nopeasti. Yksivuotismitat olivat komeat 9530 g, 75,5cm ja 46,5cm. Pituus olikin tismalleen sama kuin Lucaksella yksivuotiaana!

Sellainen oli meidän ihanan kuopuksen ensimmäinen vuosi. Jäämme innolla odottamaan seuraavia ♥.

"Each year we'll add another candle,

so proud to see you grow.

But always with the memory,

of your first day long ago."

Florian 12 kuukautta

• Lapsi on nyt toivon mukaan päässyt pahimman vierastamisvaiheen yli ja alkaa suhtautua luottavaisesti tuntemattomiinkin ihmisiin. V
• Samalla lapsi entistä tietoisemmin oivaltaa siteensä omiin vanhempiinsa, ja siksi vanhempien poissaolo saattaa surettaa. V
• Yksivuotiaana lapsi antaa toisille mielellään tavaroita ja kuulee mielellään kiitoksen palkinnoksi. V
• Yksivuotias ymmärtää jo useimmat yksi- ja kaksitavuiset sanat. V
• Osa lapsista osaa jo muodostaa ensimmäisen kokonaisen (kaksisanaisen) lauseen. X !
• Kaikki uusi kiinnostaa suunnattomasti, erityisesti värikkäät, kiiltävät ja liikkuvat kohteet ovat omiaan herättämään lapsen mielenkiinnon. V

Florian on nyt muutaman viikon ajan ottanut askeleita ilman tukea, mutta maksimissaan niitä on tullut kerrallaan 8-10. Normaalisti se nousee seisomaan, tepsuttaa 3-5 askelta (nykyään jo melko vakaita) ja heittäytyy takaisin konttaamaan ja kiitää siten eteenpäin, onhan se paljon nopeampaa! Kiipeily on edelleen sen suosikkiharrastus, eräänä päivänä se keksi ehkä sen mun lempparin: ruokapöydän tuolin kautta ruokapöydälle... Myös kirjahyllyä pitkin ylöspäin pyrkiminen on musta vähän kyseenalainen harrastus!

Yksivuotiaalla on kiipeilyn lisäksi monia muitakin lempijuttuja, esimerkiksi leluautot! Se ajeluttaa niitä hurjalla nopeudella kirjaimellisesti ympäri taloa, saa vissiin hyvät lisävauhdit konttaukseen kun toisen käden alla onkin pyörät. Lisäksi se on ihan rakastunut Lucaksen leikki-imuriin ja laittaa sen noin 584 kertaa päivässä päälle - samanlailla kun on olemassa ominaishaju, tuntuu musta välillä että sen imurin ääni on meidän ominaisääni...

Eroahdistus on ehkä vähän helpottanut, enää Florian ei huuda aivan kokoaikaa jos esimerkiksi käyn alakerrassa lämmitystä hoivaamassa. Siitä on muutenkin kovaa vauhtia kasvamassa iso poika, päiväunia nukutaan enää vain yhdet ja suusta menisi alas mitä vain tarjotaan. Viikonloppuna jouduttiin myös ensi kertaa ihan oikealle lääkärille (normaalisti siis käymme vain tarkastuksissa meidän omalla lastenlääkärillä), kun Florianille puhkesi lenssun jälkiseurauksena korvatulehdus! Lääkäri mittasi antibioottien vuoksi painon joka oli lähellä kymmentä kiloa, kunnon mitat otetaan sitten yksivuotistarkastuksessa viikon päästä.

Florian ymmärtää hyvin puhetta ja kun siltä kysyy että mitä se milloinkin onkaan löytänyt, innostuu se kovasti ja alkaa hihkuen sitä esittelemään. Kieltosanat sillä on myös hyvin hallussa vaikka harvoin se niitä totteleekaan, virnistää vain ja jatkaa touhujansa hihitellen kieltäjään katsoen! Mitään sanoja siltä ei vielä tule, pelkkää epämääräistä mölinää ja sitä hihkumista.

Sinne meni sekin vauvavuosi että hurahti ja näin meidän pikkunyytistä kasvoi hulvattoman hurmaava taapero! Maagisesta ensimmäisestä vauvavuodesta on tulossa ihan oma postauksensa, onhan se aina niin spesiaali. Kolmevuotiaasta Lucaksesta tulee myös omansa, heti kun vain ehdin! Olisin halunnut tehdä mun teoriakokeen jo ajat sitten, mutta yllärinä tullut uusi käytäntö on viivyttänyt sitä hirviästi kun olen ravaillut ties missä lääkärintodistusta kokoamassa. Nyt pitäis olla kaikki reilassa ja ensi viikolla sen pitäisi valmistua josta viikko eteenpäin saan vihdoin ja viimein tehdä sen typerän kokeen! Ollaan kärsivällisiä, kyllä täältä taas kirjoitellaan enemmän! :*

Florian 11 kuukautta

• Lapsi osaa nyt kääntyä 90 astetta seisaallaan. V
• Hän osaa myös nostaa esineitä lattialta yhdellä kädellä samalla, kun hän ottaa tukea toisella kädellä esimerkiksi pöydänkulmasta. V
• Silloin tällöin tukea vasten seisova lapsi saattaa päästää irti kokonaan ja seistä tuokion täysin omilla jaloillaan. Toisaalta on lapsia, jotka osaavat jo kävellä. V/X
• Aikuisen sylissä on mukava tanssahdella, mutta moni lapsi tanssii myös jo ihan itse tukea vasten. V
• Istuessaan lapsi osaa kääntyä poimimaan esineitä sivuiltaan. V
• Mukista juominen alkaa onnistua ja syödä lapsi osaa poimimalla ruuan lautaselta pinsettiotteella ja laittamalla sen suuhunsa. V
• Lapsen käyttämät äänteet tulevat selkeämmiksi, ja pian hän alkaa käyttää sanoja johdonmukaisesti niin, että tietty sana tarkoittaa joka kerta samaa asiaa. X
• Lapsi tykkää jutella, laulaa ja leikkiä loruleikkejä. V
  
  

Florian etenee edelleen kontaten, mutta seisoo kokoajan pidempiä aikoja ilman tukea ja nyt myös sen ihan tiedostaen, nätisti alas laskeutuen eikä kaatuen. Se myös pääsee nykyään kiipeämään aivan kaikkialle, mutta oppi myös laskeutumaan takajalat edellä itse alas joka helpottaa hommia hurjasti! Eräänä päivänä se yritti kiipeillä ruokapöydän tuolille ja lopultahan se kaatui sen päälle... Jos sen ulkona päästää pois rattaista niin se kiipeää sielläkin heti ensimmäiselle mahdolliselle kohteelle!

Herra on terroristien eliittiä, sen kekseliäisyys on ihan huippuluokkaa. Se osaa myös kehitellä kaikkia fiksuja keinoja - esimerkiks jos se haluaa olkkarin pöydälle niin se työntää Lucaksen auton viereen ja kiipeää sen kautta! Vaikka sillä on melkoinen eroahdistus, touhuaa se paljon myös omia juttujaan eri huoneissa (vaikkapa kodinhoitohuoneessa kaivelee joulukoristeita ja levittelee niitä ympäriinsä...). Se myös varastaa aina tilaisuuden tullen syötävää milloin mistäkin, esimerkiks nektariineja jääkaapista tai pastaa alalaatikoista!

Nyt kun jaksoin joku aika sitten vihdoin lopettaa imetyksen ja opetellaan nukkumaan vähän paremmin, on yöt vähän mitä on mutta suunta on kokoajan parempi! Imetyksen lopetus pitkittyi siksi niin paljon, koska meillä ei myydä kaupassa valmiskorviketetroja ollenkaan (ja netistä olisi saanut vain jättikokoisen paketin), ainoastaan jauhetta. Makkarista keittiöön on pitkä matka eikä olis yhtään napannut yön pimeinä tunteina lähteä tekemään korviketta. Löysin 1-vuotiaiden "valmismaitoa", mutta eipä se Florille maistunut joten nykyään se ainoastaan hilluu yöllä mutta ei syö enää mitään, jihuu!

Tämä on kirjoitettu jo muutama viikko sitten sen oikean yksitoistakuispäivän aikaan (samoin kuvat sieltä valikoituja), mutta julkaisu vähän jäi tässä kaikkien hulinoiden keskellä! Florian on kehittynyt taas kovasti mutta siitä lisää taas pian seuraavassa kuukausikatsauksessa joka onkin se VIIMEINEN, iiks! Tosin eipä se ole kyllä enää pitkään aikaan kovin vauva ollut mutta silti, ihan pian se on jo vuoden!

Hulinoita on siis tosiaan riittänyt kun touhuan tuota autokoulua ja kaikkea siihen liittyvää, esimerkiks ylihuomenna täytyy mennä kuudeksi tunniksi ensiapukurssille. Lisäksi vietettiin juuri reilu viikko Suomessa, tultiin kotiin eilen illalla ja heti tänä aamuna oltiinkin jo yhdeksältä Innsbruckissa asuntonäytössä! Huhheijaa, jospa huomenna vain käväisis Kitzbühelissä taas ajokorttiasioita hoitamassa ja sitten rauhoittuis edes hetkeks! Nyt pitää alkaa purkamaan kamoja, ciaoo!

Florian 10 kuukautta

• Useimmat lapset osaavat nyt ryömiä tai kontata nopeasti. V !
• Tasapaino kehittyy huimaa vauhtia, ja jotkut lapset saattavat jo osata kävellä tuen, esimerkiksi työnnettävän kärryn, avulla. V
• Seisomaan nouseminen on lapselle helpompaa kuin takaisiin istumaan laskeutuminen. ?
• Kiipeäminen esimerkiksi matalien tuolien päälle tai rappusille alkaa kiinnostaa. V
• Kaatumiset ja muksahtelut kuuluvat siis asiaan ja lapsen kokeilut vaativat vanhemmilta suurta tarkkaavaisuutta — ja nopeaa reaktiokykyä! V
• Liikkuvainen ja utelias lapsi ei ehkä enää ole syömis- ja vaipanvaihtotilanteissa aivan yhä yhteistyöhaluinen kuin ennen. V
  
  

Florian on hurjan vauhdikas veikko joka edelleen kontaten kiitää paikasta toiseen. Jos meidän makkarin ovi on auki (eli aamulla ja illalla jos lämpötila on viilennyt alle sen kolmenkympin) niin ellei ole tarkkana niin se aina karkaa ulos asti! Sama parvekkeella, sen kautta pääsee myös takaterassille ja pihalle ja sinnehän se aina kiitää jos silmä välttää!

Pitkään jatkuneen seisomaan nousemisen lisäksi se osaa nykyään seisoa vähän myös ilman tukea - ellei se kiinnitä siihen huomiota niin jopa aika pitkäänkin. Myös sohvalle kiipeäminen onnistuu ja sen uusi lempiharrastus on kiivetä sohvan kautta ikkunalaudalle ja heittäytyä sieltä selälleen takaisin sohvalle! Yhtä hullu kuin isoveljensä samanikäisenä! Toinen lemppari on syöttötuoli, sen taakse se kiipeää lukemattomia kertoja päivässä ja heiluu ja hytkyy ja kiipeilee ylösalas.

Florianin lempijuttuja on kaikki terrorisoinnit - kirjahyllyjen ja laatikoiden tyhjennys, kaiken lattialla olevan syöminen (lakaistessa se konttaa roskakasan perässä ja haluaa levitellä kaiken uudestaan), kukkapurkkien multien tyhjentely... Lisäks kaiken työntely on myös kivaa, varsinkin isoveikan potkuautojen, ne kun ei mene yhtä kovaa kuin taaperokärry. Toisinkuin samanikäinen Lucas, ei Florian jaksa vielä keskittyä kirjoihin paitsi tooosi väsyneenä sylissä kölliessään.

Rytmissä ei ole edelleenkään mitään muutoksia, paitsi että yöt sujuvat nykyään hieman leppoisammin. Florian heräilee kyllä edelleen 2-5 kertaa mutta nukahtaa hyvin nopeasti takaisin, paitsi aamuyöstä syö vielä. Varsinkin näin kuumalla ymmärrän ravinnontarpeen erittäin hyvin, päivisin kun suosituskorvikemäärät eivät ihan meinaa täyttyä. Ruoka ja vesi maistuis herralle hurjan hyvin mutta korvike se vaan tökkii!

Florian tykkää hurjasti isoveljestänsä vaikka se usein edelleen melko väkivaltainen onkin. Nykyään kuitenkin leikit ihan kahdestaan sujuvat jo jonkin aikaa - aina siihen asti kunnes Florian rikkoo jotain ja Lucas suuttuu... Yleensä pojat heräävät eri aikaan sekä yö- että päiväunilta ja jos Florian herää aiemmin, sitten kun Lucaskin vihdoin herää leviää sen kasvoille leveä hymy tai päinvastoin.

Kuumuuden lisäksi mua piinaa nyt myös toi autokoulu, jonka vuoksi mun täytyy poikien yhtäaikaa nukkuessa käyttää kaikki aika pelkästään teoriakysymysten tekemiseen että saan sen typeryyden vihdoin pois alta. Jos Lucas nukkuu ja Florian on hereillä voin tehdä tällaista ei niin paljon keskittymistä vaativaa, mutta molempien nukkuessa täytyy aika pyhittää täysin pelkästään teorioille, koska niihin tarvitsen 100% keskittymisen. Siispä kärsivällisyyttä, jahka sen on ohi ja lämmötkin helpottaa niin meidän kuulumisia kuulee taas varmasti useammin! Puseja ja onnittelut (vai osanotot...) lämmöistä Suomeenkin!

Missä on ne illat joina meri on musta

Tirolissa (kuten käsittääkseni koko maassa) on ollut kesäkuun lopusta asti kuuma. Ei vähän lämmin, vaan Afrikan ilmastoon verrattavissa oleva järjetön helle. Suomen hellerajalle, 25 asteeseen, laskeudutaan öisin ja se tuntuu hurjan viileältä - onhan se kymmenen astetta vähemmän kuin päivisin varjossa, saati auringossa.

Pahimmillaan Innsbruckissa on mitattu 38,2 astetta. Jokaisen kuuman päivän aikana, litroittain hikeä valuessani, koitan vain ajatella että ainakin olen sentään koko kesän vain lomalla! Tai siis, älkää ylirasittuneet kotiäidit vetäkö herneitä nenuun, tarkoitan siis että en ole oikeissa töissä. Siinä kun on vissi ero vietätkö päivää työvaatteet päällä ilmastoimattomissa sisätiloissa vai bikinit päällä järvessä lilluen nauravia lapsia uimarenkaalla ajeluttaen.

Jos olisin kesäihminen ja halunnut elää maassa jossa on aina lämmin, olisin loogisesti sellaiseen muuttanut! Mutta mä muutin Keski-Eurooppaan, mukavan viileille Alpeille! Je-bouu! Näin kuukauden jatkuvan tappohelteen jälkeen alkaa hiljalleen huumori loppua ja olisin varmasti muuttanut lämpöpakolaiseksi Suomeen ellei nämä helleputket aina välillä hellittäisi ja olisi edes yhden päivän viileämpää.

Täällä päin siis pitkään jatkuvat helteet päättyvät lähes poikkeuksetta aina myrskyyn - huisin hieno ukkoskuuro ja edes yksi päivä jolloin ei tarvitse kastella kukkia ja uusia nurmikoita. Kuten sunnuntaina! Iltapäivällä lämpötila oli vielä yli kolmessakymmenessä, sitten alkoi yllättäen sataa ja pienen hetken jälkeen näytti tältä:

Mieletön raekuuro! Jossain oli tullut jopa golfpallon kokoisia, meillä onneksi vähän pienempiä. Puolet kukista tuhoutui mutta auto onneksi säilyi täysin vaurioitta!

Lucaksella taitaa äitinsä kylmien pohjolageenien sijaan olla enemmän keskieurooppalaisia geenejä, hän kun totesi raekakkuja noin viisi minuuttia tehtyämme "Hrrr, on kylmä, mennään sisälle". Olisikin! On tämä ollut ihana kesä kaikinpuolin näiden tolvanoiden kanssa mutta silti voi talvi, odotan sinua niiiin! Miellyttävää kesän jatkoa muuallekin päin Eurooppaa, oli lämmin tai kylmä!