lauantai 16. toukokuuta 2015

Erään syliriippuvaisen tarina

Joku on ehkä ihmetellyt miksi ennen kitisin siitä, että jouduin kantamaan vauvaani jatkuvasti. Sellaisiahan vauvat ovat - niillehän kuuluu antaa läheisyyttä, he tarvitsevat usein syliä ja lämpöä, se luo turvaa ja hyvää oloa!

Kyllä, totta joka sana. Mutta kun kannat sitä ihanaa pienokaista lähes kahden kuukauden ajan jokaikinen päivä (eli noin kuudenkymmenen päivän ajan) siitä asti kun se aamulla herää aina sinne asti että se illalla menee nukkumaan (eli noin kaksitoista tuntia päivässä, poislukien imetykset), ei se enää tuotakaan kovin hyvää mieltä.


Kuvituksena tälläkertaa Florian asiaankuuluvasti milloin kenenkin sylissä (aikajärjestyksessä), tässä tasan 80 vuotta vanhempi isomummo!

Tämä kanniskelu ei siis ollut sellaista söpöstelyä että vauva otettiin aina välillä syliin sen kanssa hassutellen ja ilmeillen. Se ei ollut sellaista, jota esimerkiksi pienen Lucaksen kanssa aina tein - istuin sohvalla vauva polviin nojaten. Ei, se oli sellaista että sitä piti nimenomaan kantaa ympäriinsä. Jos istahti siihen sohvalle oli aivan sama millä keinoin sitä yritti viihdyttää, sen huudosta ymmärsi aina että nouse ylös ja kanna minua ympäri taloa, se on ainoa keino miten olen tyytyväinen.


Vessaan mennessä Florian piti ottaa mukaan, ja jos yritti laskea sen lattialle edes pariksi minuutiksi, kuului heti vaativa rääyntä. Jos yritti laskea sitä sänkyynsä siksi aikaa että saisi meidän sängyn pedattua - ei. Ruokaa tehdessä se saattoi ehkä viihtyä pöydällä sen ajan että sain sipulit leikattua, ehkä koska jossain vaiheessa se tajusi että ne kirvelevät sen silmiä. Raaka bataatti on muuten myös hankala pilkkoa yhdellä kädellä koska se on niin kova ja veri saattaa lentää, siihen hommaan sopisi paremmin kirves.


Onneksi mulla oli nuorempana oikea käsi muutaman viikon lastassa, jolloin opin tekemään kaikki perusasiat yhdellä kädellä. Nythän tilanne oli siinä mielessä parempi että mulla oli sentään juurikin se oikea, parempi käsi käytössä! Sen jälkeen kun Florian alkoi vihdoin viihtyä hetki hetkeltä enemmän esimerkiksi lattialla tai sitterissä, oli hurja huomata kuinka nopeasti ja helposti asiat hoituukaan kun niitä käsiä onkin kaksi. Monet asiathan pystyi onneksi siirtämään illalle, hetkelle jolloin se kävi nukkumaan, mutta esimerkiksi piilareiden laitto, hiusten kiinnittäminen, pukeminen ja muut vastaavat oli pakko tehdä tietysti jo päivällä. Meikkaaminen onnistui ja onnistuu edelleen hyvin aamuyhdeksän imetyksellä, sekin kun on mulle päivittäinen tarve.


Hermoja kiristi tosiaan myös se, että tämä samainen lapsikulta ärsytti kitinällään Stefania kovasti jonka vuoksi en halunnut tyrkätä sitä sen kanniskeltavaksi (sehän käy oikeissa töissä) ja se, että se ei nukkunut minkäänmallisia päiväunia. Niinä aikoinahan olisi voinut tehdä kaikkia tarpeellisia asioita, esimerkiksi pilkkoa niitä vihanneksia valmiiksi ruokaa varten. Mutta jotenkin sitä vain tottui kaikkeen - sen jälkeen kun huomasi että ei se vaan tosiaan viihdy muutakuin sylissä eikä nuku muutakuin öisin, homma oli ihan rutiinia. Ajattelin vain että voisihan asiat olla huonomminkin, voisihan se kukkua vaikka kaikki yötkin.


Ai ja vielä yksi bonus - Florianhan ei tämän syliriippuvuutensa vuoksi suostunut olemaan edes niissä vaunuissa, jotta olisimme Lucaksen kanssa saaneet edes ulkona ollessamme rauhan. Jos joku miettii että miksen kantanut sitä sisälläkin kantorepussa - yritin, useasti, aina vain uudestaan, mutta siinäkin se viihtyi ainoastaan ulkona eikä sielläkään kovin pitkään kerrallaan. Yleensä esimerkiks Lucaksen päiväkodista hakemiset menivät niin, että jo ennen puoliväliä lykin tyhjiä vaunuja ja kannoin Floriania.


Välillä joku meille kylään tullut ihmetteli miksei mulla ole sukkia jalassa, olihan kuitenkin keskitalvi! Siksi, koska varpailla oli hyvä nostella tavaroita lattialta, ilman että tarvitsi jatkuvasti kyykistellä sen sylilapsen kanssa. Paitsi haba, myös reisilihakset saivat hyvää treeniä ja olen huomannut että nykyäänkin laskeudun lattiatasoon yleensä kyykkyyn enkä vain venyttäydy esimerkiksi nostamaan jotain. Kun Florian hiljalleen alkoi viihtyä myös vaikkapa lattialla, saattoi Skypessä Suomisukulaisten kanssa jutellessa tulla heti kysymys - mitä, missäs Florian on kun ei ole sylissä?


Jos joku nyt edelleen miettii että no ei voinut olla noin kamalaa, olishan sillä voinut olla vaikka koliikki tai ainakaan se ei valvonut öitä tai blablabla, niin one word: ainoa, joka voi sanoa että älä valita, asiat vois olla huonomminkin, on mun mielestä koditon, kädetön, jalaton, kuuromykkäsokea neliraajahalvaantunut henkilö. Tällainen henkilö lienee ainoa, kelle tämän lauseen suon. Ne omat ongelmat on sillä hetkellä maailman suurimmat ongelmat, oli kyseessä sitten kiinni juuttunut hillopurkki tai vesisade. En mäkään tykkää siitä että jatkuvasti valitetaan ja usein tekiskin mieli vähätellä muiden aivan mitättömiltä tuntuvia ongelmia, mutta hei, ne saattaa olla sille just sillä hetkellä pahinta maailmassa.


Jos joku silti on sitä mieltä että tämäkin on ollut ihan mitätön ongelma niin lainatkaa jonkun parikuinen, 6-8-kiloinen, päiväunia nukkumaton vauva, yksi uhmaikäinen, minimoitu tukiverkosto ja 10-15 tunnin työpäiviä tekevä mies ja kanniskelkaa sitä vauvaa ihan koko päivä ympäriinsä, se noin kaksitoista tuntia päivässä riittänee. Ottakaa se mukaan vessaan, tehkää vähintään yksi lämmin ruoka per päivä, siivotkaa (vinkki: mieluiten alasti, imurointi nostattaa aika hyvän hien päälle), pesette vähintään kerran päivässä pyykkiä (tai ei se pesu, vaan se niiden levitys) ja elätte kaikkine päivän touhuinenne kuten tähänkin asti - yhden käden kanssa. Ja selviätte siitä järjissänne, edelleen onnellisen parisuhteen omaavana ja mitään tyhmyyksiä tekemättä.


Ehkä sitten ymmärrätte että aiemmin mainitsemani lause "Florianin kaltaista newbornia en toivo kenellekään jolla on jo yksi uhmainen kotona" on ainoastaan totta, ei mitenkään kurjasti ajateltu - ettäkö en pitäisi meidän pikku-Pupasta! Pidän, rakastan, tuhat kertaa maapallon ympäri, se on aivan ihana, mutta ne pari kuukautta olivat vain aika hurjat ja halusin kirjoittaa tämän itselleni muistiin, jotta sitten kun tuntuu ettei mikään taas onnistu, voin jälleen virkistää muistiani ja lukea tämän täältä! Nykyäänkin kun siitä on tullut aivan painajaismaisen huono yönukkuja, mietin vain että ainakin mulla on huomenna molemmat kädet käytössä päivällä ja ainakin se nukkuu päiväunia!


Ja tässä vihdoin käännekohta maaliskuussa: Florian ihkaensimmäistä kertaa ulkona ihan vain maassa, viihdykkeenään ainoastaan lehti, jonka kanssa hän oli enemmän kuin tyytyväinen. Elämä alkoi jälleen hymyillä!

Jokuhan on sitä mieltä että jos öisin joutuu jatkuvasti heräilemään, ei päivistäkään tule mitään - oliko lukijoiden joukossa tällaisia? Entäs onko kenelläkään sattunut kohdalle samanlaista sylissä roikkujaa? Meidän Facebookin vauvaryhmässä on mun lisäkseni 54 ihmistä, eikä heistä kenelläkään ollut vastaavaa enkä mä edes tiennyt että tällaisia vauvoja on olemassa! Onneksi se on todellakin nyt ohi ja meillä asustaa paitsi se hurmaava uhmainen, myös tämä iki-ihana, rakastettavan aurinkoinen pikkuinen! Tämän ansiosta ehkä ymmärrätte senkin paremmin miksei talvella postauksia herunut! Ihanaa viikonloppua kaikille :* !

17 kommenttia:

  1. Kiva että helpottaa jo! Ja hyvä että kirjoitit tän muistiin, kaikki tällaiset unohtuu niin äkkiä.. en kyllä voi sanoa kokeneeni vastaavaa, vaatii varmasti luovuutta ja selviytymistaitoja :D.
    Sulle on haaste mun blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuutta nimenomaan, pakon edessä tuli kehiteltyä kaikkia hienoja keksintöjä mutta en olis kyllä pysynyt järjissäni ilman esim. ylhäällä olevaa astianpesukonetta :D ! Ja kiitos, tulen pian :333

      Poista
  2. Niin,kaikki lapset ovat erilaisia,ja kaikkien kanssa on selviydyttävä,paremmin tai huonommin.Onnittelen sinua,pikku äiti,että olet selvinnyt näin hienosti.Molemmat lapsesi voivat hyvin ja ovat hurmaavia.Nauti nyt siitä muutama vuosi.Kohta he tulevat murrosikään.Ja siitäkin sitten on selviydyttävä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuäiti !!! En kestä tota sanaa, sama kun kirjottais "äitiä leikkivä" ! Ja mä en vaan voi uskoa että murrosikäkään olis tän pahempi, silloinhan ne lapset aiheuttaa vain henkisiä huolia mutta ainakaan niitä ei tarvitse kanniskella, minen usko että omia miehenalkujani jaksan kovinkaan sylitellä :D ! Plus niillä on korvat muutakin kuin koristeena. Huoliessa voi tehdä hyvin muita hommia, sama kuin esim. vihaisena saa siivottua hyvin ;)

      Poista
    2. Pikkuäiti tarkoittaa minun mielessäni juuri sinunlaistasi,pienikokoista ,mutta sitkeää,kaikessa (tai ainakin melkein) lastensa puolesta kaiken voitavansa tekevää,siis tekevää,ei leikkivää,ihanaa äitiä.Murrosiän huoliin palaamme yli kymmemen vuoden kuluttua,jos satun silloin vielä olemaan hengissä.
      P.S.Ihanaa,ettei enää tarvitse jatkuvasti todistella ei olevansa haamu

      Poista
    3. Achsoo okei ;) Mulla tulee siitä vaan pelkästään kaikkea negatiivista mieleen! Katsotaan sitten tosiaan ensi vuosikymmenellä, täytyy toivoa että yleinen "poikien murrosikä on tyttöjä helpompi" pitää meidänkin kohdalla paikkansa :D ! Ihanaa että sait tunnukset tehtyä ja haamuilut loppumaan, olet se sinä vaan taitavista taitavin isomummo ♥

      Poista
  3. hahaha vitsi sä oot söpö<3 mut siis mä en tiedä mitään ärsyttävämpää kuin se, ettei saa valittaa ongelmistaan vaan pitäisi miettiä miten aina jollain toisella asiat on pahemmin. Ei voida oikeesti vertailla elämäntilanteita keskenään. Tottakai on pahempi jos sä sairastat syöpää ja mun kamalin asia on katkennut kynsi muttta jos se on pahin mitä mulle on käynyt niin anna mä itken. Siis tietty sellainen jokapäiväinen turhanpäiväinen marina on turhaa mut ihan oikeesti ei kukaan muu ole jäävi kertomaan mikä on teille rankkaa aikaa. että älä sä nyt valita kun meillä oli refluksi ja koliikki ja nukuin kokonaisen yön vasta kun lapsi oli vuoden. Ei kävisi mielessäkään sen takia vähätellä teidän tilannetta!! varmasti ollut tosi rankkaa, haastavaa ja väsyttävää mutta onneksi on helpottumaan päin <3 tsemiä! ja sanon tän aina mut mä en vaan kestä miten suloiset pojat sulla on, hurmaava hymy florianilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaaaaan arrgh :D En mäkään siis kestä semmoisia perusnegatiivisia ihmisiä jotka ei muuta sitten teekään kun valittavat ja joille onnelliset, positiiviset ihmiset on pelkkiä valehtelijoita jne. koska oon ite aika peruspositiivinen (tai no okei ehkä enempi realisti), mutta SILTI, kyllä sitä nyt joskus saa ja pitää valittaa! Ja halusin nyt vain paitsi kirjoittaa tän itselle pahoja päiviä varten, myös vähän oikoa käsityksiä, jokunenkin kun tuntui ajattelevan että "no onpa kamalaa, pitää silloin tällöin vähän kanniskella ja heijata uneen" ... joo niin ihan vaan sillointällöin ja mihinhän uneen. :D

      Ja siis ei tämä ole helpottumaan päin vaan koko ongelma on jo ihan poissa :3 ! Ei sitä tarvitse enää kantaa kuin mitä nyt normaalia, hyväntuulista vauvaa vähän kannetaan ja suloinen se tosiaan on ♥ !

      Poista
  4. Mua niin nauratti tää, koska mä niiiiiiiiiiiin tiedän mistä sää puhut. Siis aivan kamalaa, ihan hirveetä. Mä kannoin jatkuvasti sylis meidän kuopusta puoli vuotta, ja nyt hän tänään teki ennätyksen ja viihtyi kokonaista 20 minuuttia ilman äitiä lattialla.
    Niin ja mulla on tommonen 2v uhmaikäinen esikoinen ollut tässä tekemässä arjesta vähintään mielenkiintoista.

    Kuopus oli kaiken lisäks vaikea koliikkinen - se et piti olla koko ajan sylis, niin piti myös huutaa siinä ja kaikkialla muuallakin. Ja etenkin läpi yöt - oon oikeestaan ollut niin väsynyt, että kutsun esikoista miehen nimellä, miestä kuopuksen ja kuopusta esikoisen nimellä. Jos ylipäätään muistan niiden nimiä.

    Mut se on sillee mun mielestä oikeesti tosi positiivista että on tosi paljon oppinu tekee yhdel kädel asioita - juuston leikkaamista en ihan kyl handlaa, päädyin ostaa valmiiks viipaloitua.

    Niin ja vain äiti kelpaa, isi ei. Isovelikin joo, mut enhän mä nyt 2 vuotiaalle tuota voi antaa! Meiän esikoinen oli kaiken lisäks ihan samanlainen vauvana - aika vissiin kultas muistot kerta koin et heeii uus vauva on hyvä idea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista - meitä on siis sittenkin muitakin :D ! Kun odotin kuopusta mulla oli sellaisia ihania mielikuvia kuinka se sitten aina nukkuu vaunuissa, vauvathan kun nukkuu paljon, ja mennään jokapäivä esikoisen kanssa leikkipuistoon ja kaikkialle jee ... BÄNNNG, todellisuus oli VÄHÄN toinen. :D

      Meillä tätä hauskuutta ei onneks kestänyt sentään ihan puolta vuotta eikä meillä luojankiitos ollut sitä koliikkia siinä mutta ne ensihetket kun se lapsi alkoi viihtyä siinä lattialla oli silti ihan uskomattomia - ensin 5min, seuraavaks 10min, 15min, 20min ja nykyään se voi olla siinä yli tunninkin! Kunhan välillä siirtää jos se on juuttunut esim. olkkarin pöydän alle ;)

      Juuston leikkuun handlasin hyvin niin että laskeudun vähän reisien varaan, pidän sillä vauvavasemmalla kädellä kiinni juustosta ja viipaloin oikealla, saa reidet het aamusta vähän reeniä ! Meillä oli sama, mami vaan kelpas koska mun mies oli tosiaan paljon töissä niin en sitten halunnut sitä enempää rasittaa sillä ettäkö het kun se tulee kotia tyrkkäisin sille kitisevän vauvan syliin ja sanoisin että juoksehan rakas rinkiä kun etpä oo varmaan tarpeeks tänään vielä juossutkaan. :D Niin tottakai beibekään ei isistä niin perustanut.

      Mä tosiaan puhun jo imperfektissä kun nyt kun tämä riemu on ollut jo yli kuukauden poissa ja Florian on jo yli 7kk niin uskallan sanoa että tämä on ohi ;) Toivon koko sydämestäni että teilläkin pian helpottais ♥ ! Täytyykin tulla tutustumaan teidänkin IHANAAN arkeen, t. toinen mielenterveytensä tilaa pohtinut ;)

      Poista
  5. Huh huh :) onneksi nyt jo helpottaa! Pitääpä laittaa tämä korvan taakse tulevaa varten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun mä uskallan jo sanoa että se on ihan kokonaan ohi ♥ ! Eikä kaikki vauvat onneks moisia ole, esimerkiks Lucas oli tosi helposti tyytyväinen otus, jospa te saisitte vaan sen kaltaisia niin selviäisit ihan ilman mitään patenttiratkaisuja ;)

      Poista
  6. Hep! Meillä oli (on) tällainen muru :D 4-5kk asti sai kannella, kannella ja kannella.. Ei mitään koliikkia tai muuta, vain suuritarpeinen syliriippuvainen. Joten I feel you! Tosin mulla pikku herra on ensimmäinen, eli puolet helpompaa kun on vain yksi huollettava... Kutrn sanoit, siltikin niin rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, vieläkin lisää muitakin siis ! Täytyy kyllä jotain kiitellä siitä ettei just sentään huutanutkin koko aikaa, mutta eipä se kanniskelu ja kävelykään hauskaa ollut, onneksi meillä se on jo ohi kun pirpula viihtyy nyt niin mielellään liikkeessä. Toivottavasti teilläkin on jo helpottanut! Onhan ne silti niin ihania ♥

      Poista
  7. Muistelen jotenkin hämärästi, että Noelkin oli ihan aina sylissä, siis myös ne päivän toiset päiväunensa :) Mut silloinhan se ei haitannut mitään, koska ei ollut sitä kaksivuotiasta uhmaikäistä tekemässä omia temppujaan ja vaatimassa omaa huomiotaan. Muistan vain, että istuin tosi paljon nojatuolissa lukemassa tai katsomassa telkkaa niin, että vauva oli sylissä. Jas ne hyvin suoraselkäiset vessareissut, nukkuva vauva sylissä :D

    Toivon ihan kaikille maailman vanhemmille, että se ensimmäinen lapsi olisi hankalin. Silloin jaksaa ja pystyy ihan eri lailla, kun ei ole muita alaikäisiä huomioitavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväunet, neverheard, mitkä ne sellaiset on! En ennen edes tiennyt että parikuinen vauva voikin olla melkein 12 tuntia putkeen hereillä. :D Onneks sitten kun alkoi liikkumaan alkoi unikin maistua! Ja vitsi sekin olis jo helpottanut jos olis voinut edes istua sen beiben kanssa mutta EI, heti tuli sapiskaa. :D

      Jäisi varmaan monella perhe yksilapsiseksi jos kaikilla ekat olis niitä suuritarpeisia koliikki-refluksi-allergia-jne.-vauvoja! En kyllä tiedä miten Stefanin veli vaimoineen meinaa selvitä toisesta lapsesta koska en voi uskoa ettäkö niiden toinenkin olis yhtä helppo kuin tämä marraskuussa syntynyt jota nähdään tosi usein mutta jonka olen kuullut edes kitisevän, saati itkevän, max. viisi kertaa tässä puolen vuoden aikana :D ! Se vaan istuu sohvalla ja saattaa jopa vaan nukahtaa siihen - ja se on siis vanhempien mukaan aina yhtä helppo ja huomaamaton. :D

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista