Missä on ne illat joina meri on musta

Tirolissa (kuten käsittääkseni koko maassa) on ollut kesäkuun lopusta asti kuuma. Ei vähän lämmin, vaan Afrikan ilmastoon verrattavissa oleva järjetön helle. Suomen hellerajalle, 25 asteeseen, laskeudutaan öisin ja se tuntuu hurjan viileältä - onhan se kymmenen astetta vähemmän kuin päivisin varjossa, saati auringossa.

Pahimmillaan Innsbruckissa on mitattu 38,2 astetta. Jokaisen kuuman päivän aikana, litroittain hikeä valuessani, koitan vain ajatella että ainakin olen sentään koko kesän vain lomalla! Tai siis, älkää ylirasittuneet kotiäidit vetäkö herneitä nenuun, tarkoitan siis että en ole oikeissa töissä. Siinä kun on vissi ero vietätkö päivää työvaatteet päällä ilmastoimattomissa sisätiloissa vai bikinit päällä järvessä lilluen nauravia lapsia uimarenkaalla ajeluttaen.

Jos olisin kesäihminen ja halunnut elää maassa jossa on aina lämmin, olisin loogisesti sellaiseen muuttanut! Mutta mä muutin Keski-Eurooppaan, mukavan viileille Alpeille! Je-bouu! Näin kuukauden jatkuvan tappohelteen jälkeen alkaa hiljalleen huumori loppua ja olisin varmasti muuttanut lämpöpakolaiseksi Suomeen ellei nämä helleputket aina välillä hellittäisi ja olisi edes yhden päivän viileämpää.

Täällä päin siis pitkään jatkuvat helteet päättyvät lähes poikkeuksetta aina myrskyyn - huisin hieno ukkoskuuro ja edes yksi päivä jolloin ei tarvitse kastella kukkia ja uusia nurmikoita. Kuten sunnuntaina! Iltapäivällä lämpötila oli vielä yli kolmessakymmenessä, sitten alkoi yllättäen sataa ja pienen hetken jälkeen näytti tältä:

Mieletön raekuuro! Jossain oli tullut jopa golfpallon kokoisia, meillä onneksi vähän pienempiä. Puolet kukista tuhoutui mutta auto onneksi säilyi täysin vaurioitta!

Lucaksella taitaa äitinsä kylmien pohjolageenien sijaan olla enemmän keskieurooppalaisia geenejä, hän kun totesi raekakkuja noin viisi minuuttia tehtyämme "Hrrr, on kylmä, mennään sisälle". Olisikin! On tämä ollut ihana kesä kaikinpuolin näiden tolvanoiden kanssa mutta silti voi talvi, odotan sinua niiiin! Miellyttävää kesän jatkoa muuallekin päin Eurooppaa, oli lämmin tai kylmä!

Florian 9 kuukautta

• Vartalon hallinta kehittyy, ja useimmat lapset pystyvät jo istumaan melko vakaasti tuetta. Jos tasapaino pettää, osaavat he ottaa tukea käsillään. V
• Moni lapsi osaa jo ryömiä, konttaamistakin jo kokeillaan ja joskus jopa onnistutaan. V !
• Seisominen tukea vasten onnistuu jo monelta. V
• Myös etu- ja keskisormen pinsettiote alkaa olla useimmilla hallussa. V
• Lapsi ymmärtää jo, että esineet tai ihmiset eivät lakkaa olemasta silloin, kun niitä ei voi nähdä. V
• Lähes kaikki lapset tunnistavat oman nimensä ja reagoivat sen kuullessaan. V

Florian on edelleen lähes aina maailman iloisin ilopilleri joka aurinkoisuudellaan hurmaa sekä tutut että tuntemattomat. Toki välillä on päiviä kun kaaaikki tuntuu vaaajoavaaan, mutta yleensä sekin johtuu väsymyksestä johon unet tietysti auttavat - siis jos sen vain saa niille unille, nukkuminenhan on aika tyhmää! 

Taidot on muuten edelleen samaa luokkaa kuin kuukausi sitten, paitsi että lomalla Florian oppi istumaan täydellisesti itse sekä nousemaan istuma-asentoon - aivan kuten veljensäkin tasan kaksi vuotta sitten Suomen juhannuslomalla! Sen konttausvauhti on ihan käsittämätön, varsinkin ulkona ja isoissa tiloissa se kiitää niin että polvet just ja just ehtii koskea maahan.

Rytmissä ei ole tapahtunut viime kuukausina muutoksia, paitsi yöthän tuovat aina jotain uutta kivaa tullessaan eikä niistä voikaan koskaan tietää miten mikäkin menee. Yleensä ensimmäinen herääminen tapahtuu pari tuntia nukkumaan menon jälkeen ja uudestaan nukahtaminen kestää puolesta minuutista kahteen tuntiin. Näitä on sitten vaihtelevasti pitkin yötä, milloin mistäkin syystä. Yksi ongelma meidän herneprinsessan uudestaan nukahtamisessa on se että se herää silloin pienimpäänkin ääneen - siihen kun peitto kahahtaa, mun nivel naksahtaa, Lucas yskäisee toisella puolella taloa...

Muuten Pupalla menee mainiosti, varsinkin nyt kun sille vihdoin, viiden viikon opettelun jälkeen, alkoi maistua myös korvike! Imetän enää illalla ja aamuyöllä/aamulla ja tässä mahdollisimman pian yritän päästä niistäkin eroon. Kolmen viikon päästähän tuo on jo kymmenkuinen ja saa alkaa maistelemaan lehmämaitotuotteita! Kauramaitoa se onkin jo ruokien seassa saanut. Nyt on vähän kiire kun helle palasi taas joten on äkkiä kiirehdittävä järveen, ei tätä muuten kestä, tschüssii!

Myytinmurtajat perhelomalla

Olen usein kuullut kuinka pienten lasten kanssa lomailu ei todellakaan ole lomailua ja kuinka moisten kanssa on jopa helpompi olla kotona kuin reissussa. Nyt, kun meidän ihana lomamme on ohi voin vain todeta että en ihan totta osaa edes arvailla että missähän näitä tällaisia faktoja laukovat henkilöt ovat kakaroineen mahtaneet olla lomanvietossa?

Kuten todettua - ainakin meillä oli aivan ihastuttava viikko sisältäen ihan jokapäiväisen mielettömän lomafiiliksen vaikka seurueeseen kuuluikin kaksi alle 3-vuotiasta. Tottakai lasten kanssa lomailua ei voi mitenkään verrata lapsettomaan lomaan, mutta eihän moisia voi muutenkaan vertailla, ovathan ne niin erilaisia! Toisaalta ihan hyväkin että niin moni on niin kauhistuttavaa mieltä, kun ei odota mitään niin on kiva yllättyä iloisesti!

Tokihan fiilikseen vaikuttavat ihan ne itse tehtävät valinnat: tärkeimpinä ehkä kohde sekä majoitus. Jos nyt lähtisin näiden ihanien ipanoideni kanssa keskelle metsää johonkin kivikauden mökkiin sähköttä ja ilman juoksevaa vettä, en mäkään sitä ehkä ihan lomaks kuvailiks. Mutta kuten sanoin: oma valinta.

Yksi hurjasti vaikuttava asia on myös ajankohta - niin pitkään kuin lapset eivät ole kouluiässä ja lomalle on mahdollista lähteä silloin kuin aikuisille sopii kehoitan kaikkia lomailemaan sesongin ulkopuolella. Paitsi että se on halvempaa, ei ilma silloin yleensä ole vielä niin järkyttävän kuuma eikä ihmisiä ole niin älyttömästi. Tämä taas auttaa siihen että esimerkiksi jonot ovat jokapaikassa lyhyemmät - oli sitten kyse ravintolasta tai jostain aktiviteetista. Lasten kanssa odottaminen on aina jokseenkin rasittavaa ja jos sen tekee helteellä se on monin verroin rasittavampaa.

Meidän kohteemme oli siis tuossa Adrianmeren rannikon pohjoisosassa, Istrian niemimaalla sijaitseva pieni kylä nimeltä Vrsar (jossa emme tosin käyneet kuin kerran, sillä lähellä oli monta suurempaa kaupunkia). Majoituksemme valitsimme valtavalta leirintäalueelta, jossa oli asuntovaunupaikkojen lisäksi uusia hyvin varusteltuja, erittäin siistejä mobile home-mökkeröitä (sekä paljon kaikkea muuta kivaa josta lisää myöhemmin).

Jos valitsee neljälle hengelle majoitukseksi yhden hotellihuoneen - no, joillekin se sopii. Meidän elämänlaatua helpotti kuitenkin huomattavasti se, että meillä oli tällainen oma kahden erillisen makuuhuoneen bungalow. Neliöitähän ei ollut kuin 32 joten huoneet olivat toki pieniä, mutta koska terassi oli lähes samankokoinen riitti tila vallan mainiosti! Varsinkin kun terassilla oli oma, iso whirlpool johon mahduimme kaikki yhtäaikaa - vaikkakin enimmäkseen Lucas kuitenkin polski siinä yksin, se kun olis halunnut viettää kaiken "kotona" olo-ajan siellä!

Elämänlaatumme oli siis todellakin kohdillaan, sillä molemmat lapset saivat nukkua rauhassa päiväunensa kuten kotonakin. Ja kuten kaikki tietävät, hyvin nukkuneet lapset ovat edellytys sille että koko perheellä on kivaa. Iltaisin oli myös mukavaa ettei tarvinut mennä heti samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan, jos käytössä olisi ollut vain yksi huone ja me oltais jatkettu vielä iltaa niin ainakaan hernerinsessa-Florian ei olisi silloin nukkumaan pystynyt.

Toinen positiivinen asia oli se että leirintäalue oli tosiaan niin suuri ja hyvin varusteltu, ettei meidän parina päivänä tarvinut poistua koko alueelta ollenkaan. Sieltä löytyi monta ravintolaa, kauppa, paljon erilaisia rantoja, leipomo, myyntikojuja ja ehkä tärkeimpänä: lukematon määrä leikkipaikkoja! Pienten, nopeasti väsyvien lasten kanssa lomaillessa on ihanaa että äkkikiukkuväsyn yllättäessä ei "kotiin" tarvitse tallustella kuin muutaman minuutin matka.

Tästä syystä itse Kroatiaan tutustuminen maana jäi vähän taka-alalle. En kyllä odottanutkaan tältä reissulta minkäänlaisia kulttuurielämyksiä (seuraavaan kymmeneen vuoteen tuskin pääsen muutakuin Suomi- sekä tällaisia lomailulomia tekemään, kulttuureihin tutustutaan sitten joskus kun lapsiakin kiinnostaa), varsinkin kun olimme tosiaan tollaisessa turistirysässä. Emme käyneet illallakaan kuin kerran ulkona syömässä, jolloin googlasimme ravintolan jossa ei ollut ruokalistaa kuin nimeksi vaan tarjolla oli sitä kalaa mitä kalastaja sattui mereltä mukanaan tuomaan! Eli hyvin tuoretta todellista luomufisua!

Yhdessä viereisistä isommista kaupungeista nimeltä Poreč kävimme useamminkin, joko vain ostoksilla tai sitten kiertelemässä kävelykatuja ja satama-aluetta. Siellä, aivan tavallisessa marketissa, törmäsin suomalaisiin - lause "Foliota siellä on mutta muovista en oo varma" särähti kyllä niin korville kaikkien mahdollisten kielten seasta. Kroatialaisille muuten superpointsit siitä että jokainen asiakaspalvelija osasi erinomaisesti joko englantia tai saksaa, Italiassa meinasi taas hermo mennä kun siellä kukaan ei suostu ikinä puhumaan mitään muuta kuin sitä italiaa, pakko ehkä opiskella siitä edes alkeet.

Sanonko siis vielä kerran: meidän ihkaensimmäinen kunnon perhelomamme oli erittäin hyvin onnistunut. Suomessa on aina ihan parasta, mutta perhelomiksi niitä reissuja ei kyllä oikein voi kuvailla - toisinkuin tätä! Nautittiin toistemme seurasta täysin aikatauluitta ja stressittä, tosin vanhempien mielenterveyden onneksi saimme sentään itse siivota ja kokata, täysin ilman velvoitteita olis varmaan kyllä pää poksahtanut kaikesta siitä rentoutumisesta.

Eli kumoan tässä nyt sen pienten lasten kanssa ei voi lomailla-myytin, käsken hölläämään niitä nutturoita ja nauttimaan! Tottakai meidänkin täydellinen lomamme olis voinut olla täyskatastrofi (jo pelkän oksennuksen täyteisen menomatkan perusteella...) jos jokainen olis järjestänyt kohtauksen jokaisesta pieleen menevästä asiasta, esimerkiks järkyttävän huono kahvinkeitin rasitti mua jokaikinen päivä mutta hei, eihän se kahvikaan sen loman pointti ollut! Ihanaa lomakesää kaikille!

Ps. Jokohan meidän kortit ovat vihdoin tulleet perille, postimerkkien kanssa kävi vähän hassusti...