lauantai 25. elokuuta 2018

Viikonloppu vuorilla



Muutama viikko sitten vietettiin yksi kesän parhaista viikonlopuista, kun pakattiin tavarat pariin reppuun ja lähdettiin aamuseitsemän junalla kohti Ala-Tirolia. Stefanin isä tuli hakemaan meidät puolen tunnin junamatkan jälkeen ja ajettiin vielä vajaa puoli tuntia autolla meidän entiseen kotikyläämme. Innsbruck on 574 metriä merenpinnan yläpuolella, meidän lähtöpaikkamme Wilder Kaiser-vuoren alla noin 800 metrissä. Päämääränä oli 1465 metrissä sijaitseva Hütte, yksinkertainen vuorimökki, josta osa kuuluu Stefanin isän kiipeilykillalle jonka vuoksi siellä yöpyminen oli mahdollista.



Reittejä mökille on useampi, meidän reittimme oli 4,5 kilometriä (urheilukellon mukaan) ja korkeuseroa tuli siis noin 600 metriä. Seurueeseen kuuluivat meidän lisäksemme Stefanin vanhemmat ja matkaan kului 2,5 tuntia sisältäen muutamat lyhyet juoma-, syömä- ja ihastelutauot. Parkkipaikalta lähdimme ensin metsänhoitotietä (autoillekin tarkoitettu soratie) nousemaan ylöspäin josta hetken päästä käännyimme metsään.



Ensimmäisessä kuvassa Kitzbüheler Horn, toisessa reppureissaajat vähän loivemmalla pätkällä valmistautumassa viimeisimmille nousuille.



 Ennen viimeistä nousua ehdittiin vielä vähän kiipeillä Kaiserista irronneilla lohkareilla.


Tästä kun putoaisi niin aika kauan kierisi!




Perillä, huh! Lapset olivat aivan käsittämättömän reippaita, tosin tokihan me ollaan muutenkin aika paljon vuorilla liikkeellä. Silti, ihana oli kiivetä ylöspäin kun koko seurue oli hyvällä tuulella ja nauru raikasi vaikka (aikaisesta lähdöstä huolimatta) kuumakin oli! Oltiin perillä niin että voitiinkin heti alkaa nuotionsytytyspuuhiin, joka oli lasten mielestä sekin parasta ikinä. Lounas oli aika pian katettu ja kaikilla masut täynnä mahdollisesti vieläkin parempi mieli!




Sitten ei tarvinutkaan loppupäivänä muuta tehdä kuin ihastella maisemia ja pelata Unoa. Alussa sattui olemaan niin hyvä keli, että useiden jäätiköiden lisäksi myös 80 ilmakilometrin päässä oleva Itävallan korkein vuori Großglocknerkin näkyi! Illalla ennen nukkumaan menoa tapasin vielä useasti Suomessa vierailleen yhdistetyn maailmanmestarin jonka naisystävä lauloi ja soitti kitaralla lapsille unilaulut. Ihana lopetus mahtavalle päivälle!


Ei kovin hyvin nukutun yön jälkeen (isoilla siskonpedeillä vintillä oli melko lämmin tunnelma) herättiin kuitenkin ihanaan aamuun, ylläolevat näkymät herätessä on aika bueno! Syötiin herkullinen aamupala ja käytiin kiipeilemässä kunnes taas olikin aika vielä sytiä nuotio ja syödä lounasta. Sen jälkeen lähdettiinkin tallustelemaan alaspäin.



Alas päästyämme ajeltiin Wörgliin, jossa lopetettiin mahtava reissu jäätelökioskille josta sai jopa lakritsijäätelöä! Lapset olivat jo ennen retkeä superinnoissaan, reissu itse vain vahvisti intoa ja päiviä kotiinpaluun jälkeenkin puhuivat edelleen kuinka ihanaa meillä oli. Onpahan ensi vuonna taas mitä odottaa! Seuraavaksi voin laitella kuvia Suomilomalta, sielläkin meillä oli hurjan kivaa ♥ !



lauantai 7. heinäkuuta 2018

On holiday!

Kesäloma alkoi! Mulla oli tiistaina viimeinen tentti ja lapset hyvästelivät eilen päiväkodit. Florian viimeistä kertaa - syksyllä se vaihtaakin Lucaksen päiväkotiin. Täällä tosiaan päiväkodit on alkaen 3-vuotiaasta ja aloitus on mieluiten aina päiväkotivuoden alussa syyskuussa jolloin lapsen tulisi olla kolme. Lucaksen päiväkodin johtaja sanoi mulle kyllä että Florian voisi aloittaa jo silloin (aloituksen ja syntymäpäivien välissähän oli vain kuukausi), mutta hylkäsin ehdotuksen samantien: pieni Krippe oli silloiselle pienelle Florianille paljon parempi paikka.


Mutta nyt se on todellakin jo niin iso poika että on jo aikakin vaihtaa, sillä Krippessä on lapsia 1,5-vuotiaasta alkaen - kuten Florian aina sanoi: "vauvoja". Näiltä vauvoilta ei paljoa mitään opi, onneksi sillä oli siellä isompiakin aina seurana. Kaksi vuotta meni aivan käsittämättömän nopeasti ja voi miten me hoitotätien kanssa eilen itkettiin! Mulla nousee nytkin kyyneleet silmiin kun mietin että ei enää ikinä mennä sinne, katsota ruokalistaa, napata kuukausikirjeitä tai kuulla mitä hauskuuksia Florian on tehnyt. Ennen oli niin kiva lähteä lomille, tietäen, että loman jälkeen päästään taas takaisin. Onneksi meillä on ensi viikolla vielä kesäjuhlat ja onneksi Innsbruck on niin pieni että törmätään usein kaupungilla tai leikkipuistoissa!


Ja onneksi Lucaksen päiväkoti on myös niin kiva että hyvillä mielillä vaihdetaan, siellä odottaa myös jo paljon Florianillekin tuttuja kavereita. Toki meidän elämäkin helpottuu aikalailla kun ei tarvitse enää ravata kahden, eri suunnissa olevan päiväkodin väliä ja säästöäkin tulee yli 300 euroa kuukaudessa. Pitäisi vain yrittää ajatella näitä kaikkia käytännön asioita, mutta on vielä tunteet liian pinnassa! Florian sai aivan ihanan, yli 60 sivun kirjasen täynnä valokuvia ja tarinoita kahden vuoden ajalta, voi miten ollaankin nyt jo ehditty sitä lukea.



Mutta ennenkuin päiväkoti syyskuussa alkaa, on edessä parin kuukauden kesäloma! Meillä on jo paljon kaikkia kivoja suunnitelmia, mutta vähän lapset haaveilee myös Suomen lomasta. Me oltiin ihan lähdössä jonnekin muualle "oikealle" lomalle, mutta se valitettavasti siirtyy ensi vuoteen. Nyt olen yrittänyt katsella lentoja Suomeen elokuulle, mutta koska olen niin pihi niin ei oikein meinaa napata. Stefan ei halua lähteä, joten meidän pitäisi lentää taas tästä meidän Innsbruckin lentokentältä ja blaah. Ehkä vielä natsaa! Alunalkaen ajateltiin ettei mennä minnekään koska kotona on vaan niin ihanaa ja koska me just talvella käytiin Suomessa joten siksi olen näin mattimyöhäinen.


Sellaisia kuulumisia meille, entäs teille? Oli ihana herätä tänä aamuna ja kuunnella melkein tunnin verran lasten leikkivän nätisti keskenään, pelasivat Unoa ja rakensivat Legoilla! Harmi ettei sitä rauhaa yleensä todellakaan kestä niin kauaa, mutta edes joskus on sekin huippua! Yritän kesän aikana päivitellä välillä (jos on toiveita niin sano hep), nyt kun ei ole kuin yksi kouluhomma jolla deadline ensi helmikuussa. Ihanaa kesää kaikille ♥ !

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Hiihtoloma Suomessa ♥

Juuri kun viimeksi hehkutin ihanaa talvea, bongasin siitä seuraavalla viikolla itselleni keuhkokuumeen. Alun ehdoton vuodelepo tuntui kurjalta mutta oli onneksi aika pian kärsitty, sen sijaan antibiootti-kortisoni-kuureja lateli keuhkolääkäri viikkotolkulla. Viimeisiä puhdistuslääkkeitä napsiessani alkoi jäätävä kurkkukipu joka osoittautui streptokokeiksi nielussa! Onneksi aikoinaan valitsin itselleni aivan ihanan omalääkärin joka ottaa kaiken heti todesta ja tekee just oikeat kokeet niin että diagnoosi osuu nopeasti oikeaan ilman että tarvitsee päiväkausia kärsiä.


Noo, parempi näin - lapset on sentään pysyneet perusterveinä (yskää ja nuhaa lukuunottamatta), tai no, toissaviikolla saatiin mahatauti iloksemme.. Tosin siitäkin kärsiessämme ajattelin vain että mieluummin aina se kuin esimerkiksi täitä, niitä meillä ei olekaan vielä koskaan ollut! Oli mikä tauti oli, sitä ennen tehtiin kuitenkin jotain tosi kivaa: käytiin Suomessa!



Yhtä kertaa lukuunottamatta ollaan oltu Suomessa aina vain kesällä, joten odotukset talvilomaa kohtaan oli vähän pelonsekaiset (varsinkin kun mun äiti oli just sitä ennen käymässä meillä niin positiivisena "En muista milloin olen viimeksi nähnyt auringon"). Mutta meillä oli niin ihanaa! Parin päivän harmauden jälkeen taivas aukesi ja se aurinko paistoi meille melkein joka päivä! Ja voi miten nykyteknologia on mahtavaa, oli niin helppo joka päivä soitella videopuheluja kotiin jääneen isin kanssa ja lähetellä videoita ja kuvia.



Menomatka oli vähän kurja, sillä Lucas oksensi molemmilla lennoilla ja automatkallakin vielä monta kertaa. Silloin mietin vain kokoajan että jahka päästään kotiin en lähde enää ikinä never ever koskaan minnekään! Kunnes sitten kotimatkalle katsoin pahoinvointirannekeiden paikat tarkemmin eikä Lucas oksentanut kertaakaan, edes sellaisessa pienessä heiluvassa potkurikoneessa. Joko ne oli oikeasti ensin huonosti tai sitten lumevaikutus auttoi - mikä ikinä olikaan, saatan uskaltaa sittenkin lähteä vielä jonnekin.



Pakkanen oli meille keskieurooppalaisille aika rapsakka (tai ei oikeastaan meille, mutta lasten kengille ja hanskoille lukemat oli vähän liikaa) mutta viihdyttiin silti ulkona koska pulkkailu oli niiiin hauskaa! Lisäksi siellä oli aivan uskomattoman kaunista koska lunta oli niin paljon - eihän me tunneta esimerkiksi teiden lumisuutta muuta kuin metsästä! Tosin tänä talvena meidän lumet on muutenkin olleet aika vähäiset, onneksi ylhäällä on sentään aina lunta.


Ei kyllä tehty taaskaan mitään ihmeellistä, vietettiin vain laatuaikaa kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa. Pulkkailtiin tosiaan joka päivä useamman kerran, syötiin riisipiirakoita, paijailtiin kissoja, vietettiin enon ja serkkujen luona pulkkamäki-vohveli-iltapäivää, käytiin katsomassa tädin koiria... Ja oltiin vaan! Mummolassa oli vain äärimmäisen kylmä, onneksi isomummo toi meille ihanat uudet villasukat, ihan harmittaa että kotona on niin lämmin ettei tarvii pitää niitä!


Olin myös aika hurja ja uskaltauduin ajamaan ensimmäistä kertaa autolla lumella! Itävallassahan talvirenkaat tarkoittavat vain kitkarenkaita sillä kaikki pienimmätkin tiet suolataan suliksi. En ehkä kaupungissa lähtisi ajelemaan, mutta Jämsässä ei liiku juuri mitään (ei autoja, kävelijöitä tai pyöräilijöitä) joten siellä on oikein leppoisa ajella kun ei risteyksissäkään tarvitse miettiä ketään muuta kuin itseään!


Kotiin oli kuitenkin taas ihan parasta palata, varsinkin juuri syystä että joka paikkaan pääsee kävellen (tai fillarilla). Meillä oli kuitenkin aivan ihana loma (josta onneksi muistona kasa kuvia ja videoita) - kiitos kaikille kaikesta ♥ ! Tulkaa tekin meille, meilläkin on ihanaa!